Ääni aborttioikeudelle -kampanjan ensimmäiset kumppanit julkistettu! Mukana muun muassa Ihmisoikeusliitto, Väestöliitto ja Lääkärin sosiaalinen vastuu 

Uutinen
 

25.3.2024  

 

Ääni aborttioikeudelle -kampanjan ensimmäiset kumppanit julkistettu! Mukana muun muassa Ihmisoikeusliitto, Väestöliitto ja Lääkärin sosiaalinen vastuu 

 
 
Ääni aborttioikeudelle -kampanja pyrkii keräämään Suomesta 35 000 allekirjoitusta eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen, joka avataan allekirjoituksille huhtikuussa. 
 
Monia nimekkäitä järjestöjä on liittynyt mukaan Naisasialiitto Unionin Suomessa koordinoimaan kampanjaan EU:n laajuisen aborttioikeuden puolesta. Mukana olonsa ovat vahvistaneet: Demarinaiset, Ihmisoikeusliitto, Kokoomusnaiset, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Naisjärjestöjen Keskusliitto, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Akateemisten Naisten Liitto, Svensk Ungdom, Vasemmistonaiset, Vihreät naiset ja Väestöliitto

 

Naisasialiitto Unioni pyrkii saamaan aloitteen tueksi laajan joukon ihmisiä ja organisaatioita. 

 

“Olemme hyvin iloisia, että näin laaja ja nimekäs joukko tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta työskenteleviä organisaatioita on mukana tukemassa tätä tärkeää aloitetta! On vakava ihmisoikeuskriisi, ettei aborttioikeus tai pääsy aborttiin toteudu edelleenkään kaikkialla EU:ssa. Toivotamme uudet kumppanit lämpimästi tervetulleiksi mukaan”, iloitsee Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa.

 

“Tavoitteenamme on kerätä vähintään 35 000 allekirjoitusta aloitteeseen Suomesta eurovaaleihin eli 9.6. mennessä. Ääni aborttioikeudelle -kampanja on osa Euroopan laajuista My Voice My Choice -kampanjaa ja tavoitteenamme onkin tuoda kaikki suomalaiset feministiset toimijat mukaan tukemaan naisten oikeuksia kautta Euroopan.” 

 

Eurooppalainen kansalaisaloite EU:n laajuisen aborttioikeuden puolesta avataan allekirjoituksille lähiviikkoina. Se on nyt Euroopan komission käsittelyssä.

 

Kumppanilista täydentyy kevään aikana. 

 

Kaikki kumppanit löytyvät kampanjan verkkosivuilta osoitteesta: https://aborttioikeus.naisunioni.fi/osallistu 

 

Lisätietoja: 
 

Eekku Aromaa

Pääsihteeri

Naisasialiitto Unioni

eekku.aromaa@naisunioni.fi 

040 773 9632 

 

Haluatko mukaan kampanjaan? 
 

Toimitko organisaatiossa, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksia ja haluaa puolustaa jokaisen naisen, tytön ja muiden kohdullisten pääsyä turvalliseen aborttiin EU-maissa? Jos tunnistat itsesi, tule järjestösi voimin tukemaan kampanjaa. Ilmoittautua voit Unionin pääsihteerille paasihteeri [at] naisunioni.fi.