Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä on syytä puhua myös politiikasta. Poliitikkonaisiin kohdistuva uhkailu, häirintä ja väkivalta eivät kieli hyvinvoivasta demokratiasta. Ruma esimerkki saatiin vastikään Ruotsista, kirjoittaa Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja, väkivallan vastaisen työn asiantuntija Elina Nikulainen.

Tänään perjantaina 25.11. vietetään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Fokus on perinteisesti ollut parisuhdeväkivallassa, mutta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tehdään kaikilla elämänalueella. Naiset eivät saa rauhassa kävellä kaduilla, tehdä töitä tai toimia politiikassa. Väkivallalla on vakavat henkilökohtaiset seuraukset, mutta vaikutus ei jää siihen. Seuraukset näkyvät myös yhteiskunnassa. Viime vuosina on alettu puhua, että poliitikkonaisiin kohdistuva väkivalta on uhka demokratialle.

Naisiin kohdistetaan politiikassa monenlaista väkivaltaa ja häirintää. Enimmäkseen sitä tekevät miehet, ja suuri osa siitä on nykyisin keskittynyt verkkoon. Yleisiä väkivallan ja häirinnän muotoja ovat esimerkiksi doksaus (eli henkilökohtaisten tietojen jakaminen julkisesti vahingoittamistarkoituksessa), seksuaalinen häirintä, mustamaalauskampanjat, zoom-pommitus (verkkotapaamisessa häiritsevän sisällön lähettäminen), maalittaminen ja uhkailu. Vaikka juuri itseen ei kohdistuisikaan väkivaltaa ja häirintää, sen näkeminen riittää synnyttämään epävarmuutta. Verkkoväkivalta suitsii kampanjointi-intoa ja saattaa saada jopa kyseenalaistamaan, kannattaako ehdolle lähteä. Väkivallan viesti leviää kohteen lisäksi myös todistajille eli muille naisille tai vähemmistöjen edustajille.

Väkivalta ei tapahdu tyhjiössä. Politiikkaan lähteminen usein edellyttää jo tietyn kynnyksen yli astumista: yhteiskunta, joka pitää valkoista cis-heteromiestä unelmien poliitikkona ei kasvata muita luottamaan kykyihinsä. Häirintä ja väkivalta saattaa iskeä juuri tähän herkkään kohtaan. Moni nainen alkaa kyseenalaistaa, osaako tai kykeneekö sittenkään. Mikroagressioiden vaikutukset myös kasaantuvat. Yksittäinen seksuaalinen häirintä harvoin horjuttaa tasapainosta, mutta jos monta kertaa viikossa joutuu käyttämään valtavan määrän energiaa sen sietämiseen, kyseessä onkin jo eri kokoluokan ongelma.

Olen ollut tänä vuonna mukana tukemassa ruotsalaisia naisehdokkaita heidän eduskuntavaaleissaan. Ruotsin vaalitulokset eivät ole jääneet Suomessakaan vähälle huomiolle, mutta meillä on keskusteltu yllättävän vähän häirinnän ja väkivallan vaikutuksesta vaalikampanjointiin.

Yksi tapaus erityisesti kiinnitti ruotsalaisten naispoliitikkojen huomion. Ruotsin keskustapuolueen silloinen johtaja Annie Lööf kertoi vaalien jälkeen olevansa helpottunut, että vaalit ovat ohi. Että häirintä ja väkivallalla uhkailu nyt loppuu. Samalla hän luopui puoluejohdosta. Voi spekuloida, miten paljon kampanjointiin oli vaikuttanut Lööfiin kohdistunut tappouhkailu.

On hirvittävä demokratian epäonnistuminen, jos nainen tai vähemmistöön kuuluva poliitikko lopettaa politiikassa toimimisen tai luopuu johtoasemastaan häirinnän ja väkivallan vuoksi. Kun näin käy, epäonnistumista on tapahtunut jo monessa portaassa. 

Vastuu väkivallasta on aina tekijällä, mutta tekijän lisäksi vastuu pitää nais- ja vähemmistöehdokkaat turvassa, myös tunteellisesti, on myös monella muulla. Ihan ensiksi katson puolueisiin. Onko jokaisella puolueella olemassa hyvin resurssoidut tukijärjestelmät, joista kaikki ehdokkaat tietävät ja joita voi hyödyntää matalalla kynnyksellä? Otetaanko ehdokkaiden turvallisuus vakavasti ja ymmärretäänkö, miten naisiin ja vähemmistöihin kohdistuva häirintä vaikuttaa jo haluun asettua ehdokkaaksi tai kampanjoida? Tietääkö jokainen, että puolue ottaa häirinnän ja uhkailun vakavasti ja puuttuu siihen kaikin mahdollisin tavoin? Katukampanjoinnin lisäksi ehdokkaiden turvallisuus tulee varmistaa somessa ja verkossa. 

Politiikassa toimiviin naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä on osa samaa jatkumoa, jossa naisten ääni ja mahdollisuus vaikuttaa muutokseen ja osallistua julkiseen elämään raastetaan pois. Ja se toimii. Harva haluaa elää myrkkyjen keskellä elämäänsä tai jaksaa loputtomiin kuonan kasautumista.

Siksi kaikkien turvatoimien tulee olla tuplasti yhtä vahvoja, päättäväisyyden kitkeä häirintä ja väkivalta pois kolminkertaista ja puolueiden tuen – kaikista poliittisista eroista huolimatta – vankkumatonta väkivallattoman ja häirinnästä vapaan kampanjoinnin ja politiikassa toimimisen puolesta. Demokratia ei voi onnistua ilman naisia.

Elina Nikulainen

Kuva: Sonja Siikanen