Eekku Aromaa: Hoitajakuoron lauluun on vastattava

Sain mahdollisuuden katsoa ennakkoon eilen ensi-iltaan tulleen elokuvan Armotonta menoa- Hoivatyön lauluja. Elokuva on superajankohtainen hoitajien lakon aikaan, sillä se käsittelee vanhustenhoitoa ja -hoitajia, kuten sitä markkinoidaan: “Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on tumman huumorin sävyttämä dokumentaarinen lauluelokuva suomalaisen vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla.“

Susanna Helken elokuva on kiinnostava puheenvuoro lakkokeskusteluun, vaikka sitä ei alun alkaen ole varsinaisesti siihen tarkoitettukaan. Elokuva koostuu toisiinsa hiukan epämääräisesti sidotuista elementeistä, jotka ovat sinänsä erinomaisia ja tunteita herättäviä, vaikka vähän irrallisiksi jäävätkin.

Lakon osalta on sanottava, että kaikki tuki pienipalkkaisten hoiva-ammattilaisten vaatimuksille. Elokuva alleviivaa sitä, minkä me jo oikeastaan tiesimme. Vanhustenhuollossa pitäisi olla lisää ammattilaisia tekemässä työtään. Kun elokuvassa hoitajakuoro laulaa ”päätin vaihtaa ammattia, jotta voisin olla päivittäin tekemättä moraalin vastaisia päätöksiä”, täytyy meidän muiden ymmärtää, että tilanne ei ole kestävä. Palkankorotukset ja työolojen parantaminen ovat keskeinen tapa rekrytoida päteviä tekijöitä.

Kuva: Sapfograf