Hae virkistyspäivien vetäjäksi!

Naisasialiitto Unionin omistamassa upeassa, Lauttasaaressa sijaitsevassa Villa Salinissa järjestetään virkistyspäiviä, joille etsitään nyt vetäjiä. Ida Salinin testamenttilahjoituksen muotoilun mukaan virkistyspäivät on suunnattu ensisijaisesti “vanhahkoille sivistyneille naisille”. Suuren kysynnän vuoksi virkistyspäivien konseptia kehitetään ja määrää lisätään vuonna 2026. Näin ovet aukeavat myös muille ikäryhmille. Vetäjänä pääset mukaan kehitystyöhön ja saat viettää aikaa ihanassa Villa Salinissa.

 

Virkistyspäivien vetäjän tehtävänä on toimia tunnelmanluojana, aikatauluttajana ja ohjelman vetäjänä. Vetäjä vastaa päivien ohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta. Pääpainona virkistyspäivillä on virkistäytyminen ja muiden feministien seurasta nauttiminen. Virkistyspäivillä voi olla jokin teema, kuten kirjallisuus tai kevyt liikunta, tai ohjelmaa voi olla yli teemarajojen.

 

Virkistyspäivien ruokahuollosta vastaa tehtävään erikseen palkattu keittäjä, mutta sekä vetäjältä että osallistujilta odotetaan pientä keittiötyötä, kuten ilta- ja aamupalojen kattamista ja omien jälkien siivoamista erityisesti keittäjän työaikojen ulkopuolella. Yöpymisiä sisältäville virkistyspäiville voi vetäjän lisäksi osallistua enintään 8 henkeä. Yksipäiväisille virkistyspäiville osallistujia on aikaisempina vuosina ollut 10-25. Osallistujat voivat hakea virkistyspäiville huhtikuussa aukeavan haun kautta. Osallistujiksi voi hakea niin Naisasialiitto Unionin jäsenet, kuin ei-jäsenet. Vetäjältä toivotaan Unionin jäsenyyttä. Jos et ole vielä jäsen, pääset liittymään täältä: https://naisunioni.fi/jaseneksi/

 

Virkistyspäivien vetäjät ja osallistujat sitoutuvat noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita.

Palkkio: 300 e  3-päiväisistä, 100 e 1-päiväisestä. Palkkio sisältää mahdolliset materiaalikulut ja muut ohjelmakulut, kuten ulkopuolisen ohjaajan (esim venyttelytunti, maalaustunti tms) palkkion.

Alustavat päivämäärät ja kohderyhmät, joille etsitään vetäjiä:

  • 3-päiväinen, iäkkäille, 1. – 3.6.2026 (ma klo 15 – ke klo 12)
  • 3-päiväinen, ikärajaton, 3. – 5.6.2026  (ke klo 15 – pe klo 12)
  • 3-päiväinen, työikäisille, 2. – 4.10.2026 (pe klo 15/17 – su 15 ohjaaja voi määritellä tarkemmin)
  • 1-päiväinen, iäkkäille 30.6.2026 (ti, ohjaaja voi määritellä tarkemman aikataulun)

Vetäjältä toivotaan kokemusta ryhmien ohjaamisesta, tapahtumien järjestämisestä ja feminististä mieltä.

 

Lähetä avoin hakemus osoitteeseen virkistyspaivat@naisunioni.fi viimeistään 11.1.2026.

Kerro hakemuksessa, miksi haet vetäjäksi, minkälaista kokemusta sinulla on ryhmänohjaajana ja mitkä yllämainituista virkistyspäivien päivämääristä sopivat sinulle. Kerrothan samalla, mitä ajatuksia sinulla on mahdollisen ohjelman suhteen.Lue lisää Villa Salinisata ja sen esteettömyydestä: https://naisunioni.fi/venues/vuokraa-juhliisi-ihana-villa-salin/

 

Lisätietoa virkistyspäivien ohjaajan tehtävästä voit kysyä: virkistyspaivat@naisunioni.fi