Hanna Hantula: Patriarkaatti kaatuu yksi anonyymi Instagram-tili kerrallaan

Punkstoo on anonyymi Instagram-tili, joka jakoi kesän aikana seuraajiensa kertomuksia punk-piireissä tapahtuvasta vähättelystä, groomingista, seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta. Tili ylitti uutiskynnyksen moneen otteeseen ja sai aikaan todellisia muutoksia. Sen paljastusten ansiosta on lopetettu radio-ohjelma, päätetty levytyssopimuksia ja peruttu keikkoja

Punkstoon vanavedessä syntyi nopeasti lisää vastaavia tilejä kuvaamaan muiden yhteisöjen ongelmia. Tällaisia sisältövaroitusten ryydittämiä tilejä perustettiin kesän aikana mm. suomirapille, hippipiireille ja kuvataiteelle. Hiljattain Instagramiin on ilmestynyt omat tilit akateemisen filosofian ja pelastusalan ongelmien paljastamiseksi. Jälkimmäinen tili, emergencyservicestoo, ajoitti toimintansa viisaasti. Pelastusalalla on tekeillä toimintaohjelma tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämiseksi, ja kampanja on alleviivannut sen toimeenpanon tärkeyttä.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että nämä stoo-tilit ovat tämän vuoden hienoin feministinen teko. Ihailen suuresti nimettömänä pysytteleviä aktivisteja ja heidän työtään naisvihaa ja väkivaltaa vastaan. Erityisen ihailtavaa tällaisesta aktivismista tekee se, että vaikka nimettömyys ei suojele oikeusjutuilta, estää se tekijöitä saamasta toiminnastaan mainetta tai kunniaa. 

Yksilöihin henkilöityvän someaktivismin aikakaudella on poikkeuksellisen pyyteetöntä, että joku tekee nimettömästi sellaista, mikä omalla nimellä ja naamalla tehtynä takaisi valtakunnanjulkisuuden perinteisessä mediassa ja kaupalliset yhteistyöt omissa somekanavissa.

Lisäksi anonyymiys on tärkeä työkalu itse asian kannalta. Se mahdollistaa muutoksen aikaansaamisen ja tarjoaa uhreille vertaistukea. 

Someaktivismissa tulee tavallisesti kuulluksi se, jolla on sininen täppä käyttäjänimen vieressä ja seuraajia pienen kaupungin verran. Tavallinen ihminen, joka kertoo kokemastaan väkivallasta omalla käyttäjätilillään, jota seuraa 300 ihmistä, ei luultavasti saa rohkeudestaan palkaksi muuta kuin kyseenalaisen maineen. Anonyymeillä tileillä tavallisten ihmisten äänet vahvistavat toinen toisiaan ja osoittavat, että kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan lukemattomien naisten jaettu kokemus. Tilien monistuminen kertoo meille myös sen, minkä jo tiesimmekin: kyseessä ei ole minkään yhden alan tai alakulttuurin ongelma, vaan kokonainen naisvihan kulttuuri. Se vain saa eri olosuhteissa erilaisia muotoja.

Joukkovoima toimii. Kun vielä kesällä toimittajat suhtautuivat skeptisesti tileihin, joiden toimintaperiaatteet ovat kaukana toimitusten käytännöistä, on kelkka nyt kääntynyt. Nyt tutkivat toimittajat etsivät niiden kautta haastateltavia juttuihinsa. Kun perinteinen media ottaa ilmiön vakavasti, lisääntyy paine tehdä konkreettisia muutoksia.

Stoo-tilit ovat ottaneet radikaalin linjan siinä, että niiden ylläpitäjät uskovat heitä, jotka kertovat kärsimyksistään. Tämä kuulluksi tulemisen kokemus voi olla monille uhreille tärkeä ja hoitava. 

Emergencyservicestoo kirjoittaa tiedotteessaan, että “[y]lläpidolla ei ole ollut syytä epäillä yhdenkään julkaistun tekstin paikkaansapitävyyttä. Ne on kaikki kirjoitettu vereslihalla.” Tämä asenne on mahdollinen vain anonyymiyden turvin. Journalisti joutuisi viran puolesta epäilemään, kysymään kriittisiä kysymyksiä ja vaatimaan todistusaineistoa. Kriittisyydelle on aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole silloin, kun ihminen kertoo ensimmäistä kertaa ikinä kokemastaan väkivallasta. Anonyymiys on ennen kaikkea myötätuntoa.

Stoo-tilit muuttavat maailmaa, mutta maailma ei muutu kertarysäyksellä. Vaikka tilejä ihailenkin, aina uuden ilmestyessä olen hieman harmissani. Taasko patriarkaatin kimppuun pitää käydä yksi pieni pala kerrallaan? Kyllä, taas.

Vallankumous on prosessi – tuskallisen hidas sellainen. Sen nopeuttaminen on kuitenkin helppoa, eikä edes vaadi fyysisille barrikadeille nousemista. Instagramissa postausten leviämistä voi edesauttaa tykkäämällä, tallentamalla, jakamalla ja kommentoimalla. Kuka tahansa voi myös perustaa oman alansa tai skenensä stoo-tilin. Kukaan ei omista nimettömyyttä.

Hanna Hantula

Naisasialiitto Unionin hallituksen varajäsen, journalisti

Kuva: Sapfograf