Heidi Lindénistä vuoden Lyyti 2018

TIEDOTE
Naisasialiitto Unioni on nimittänyt vuoden 2018 Lyytiksi Heidi Lindénin
Lyyti-arvonimi myönnetään vuosittain tunnustukseksi ansiokkaasta tasa-arvotyöstä. Heidi Lindén on ammatiltaan elokuvaohjaaja ja hän on toiminut myös näyttelijänä. Syksyllä 2017 Lindén nosti esille seksuaalisen ahdistelun suomalaisella kulttuurialalla. Lindén keräsi nimiä kannanottoon, jossa vaadittiin nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle kulttuurialalla sekä ongelman tunnustamista myös alan johdossa. Kannanotto keräsi kaiken kaikkiaan lähes 1300 nimeä ja se julkaistiin laajasti eri medioissa. Lindénillä oli merkittävä vaikutus #metoo -keskustelun rantautumisessa Suomeen ja erityisesti kulttuurialalle.
Lindén on opiskellut näyttelijäksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella, minkä jälkeen hän on jatkanut opintojaan New Yorkissa ja valmistunut elokuvaohjaajaksi. Lindén on tarkastellut naisten asemaa elokuva-alalla jo Aalto-yliopiston lopputyössään. Työn aihe oli “Pelkoa ja inhoa naisena Suomen elokuva-alalla vuonna 2016”. Syksyllä 2018 Lindéniltä on tulossa #metoo-vallankumous niminen kirja, joka käsittelee yli 150 naisen seksuaalisen häirinnän kokemuksia sekä vaientamisen kulttuuria ja sen vastustamista.
Naisasialiitto Unioni nimittää Vuoden Lyytin Unionin edesmenneen aktiivin ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikaisen pääsihteerin Eeva-Liisa Tuomisen eli Lyytin muistoksi. Arvonimen saaja palkitaan Naisasialiitto Unionin perinteisessä Hattujuhlassa Villa Salinissa Helsingin Lauttasaaressa 6.6.2018.
Lyyti nimettiin nyt 20. kerran. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet mm. ministeri Elisabeth Rehn, Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen, muusikko Paula Vesala, kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, akatemiatutkija Tuula Juvonen, sairaanhoitaja, tutkija Fadumo Dayib ja evankelis-luterilaisen kirkon piispa Irja Askola.
Lisätiedot:
Pääsihteeri
Milla Pyykkönen
040 773 9632