Karla Loppi: Lapset feministien armoilla?

Lapsen oikeuksien viikolla sopii pysähtyä miettimään, ovatko lasten oikeudet feministinen agenda, tunnistetaanko lapseus syrjinnän perusteeksi, tai onko lasten oikeuksien ajaminen joskus jopa ristiriidassa jonkin muun ryhmän – kuten naisten – oikeuksien kanssa? 

 

Perheperinteitä

 

Kun lapsen oikeuksien sopimus (YK 1989) valmistui, se ei ajanut erityisesti sukupuolten tasa-arvoa. Sukupuolia ei siinä mainita kuin yhtenä ominaisuutena muiden kanssa kohdissa, joissa puhutaan yleisten ihmisoikeuksien kuulumisesta kaikille taustasta riippumatta.

 

Lapsen oikeuksien sopimuksen perustana on näkemys perheestä yhteiskunnan perusyksikkönä, mikä on melkoisen patriarkaalinen perinne. Esimerkiksi aviottoman lapsen erityisiä oikeuksia ei sopimukseen saatu, vaan sitä vastustettiin muun muassa perimisoikeuden vuoksi.

 

Samaa patriarkaalista perinnettä on edelleen yhteiskunnassa vaikuttava äitimyytti eli nimenomaan äiteihin kohdistuva oletus huolehtia lapsista jopa omat oikeutensa uhraten. Suomessa tämä ajatus on näkynyt vaikkapa keskustelussa vanhempainvapaista ja varhaiskasvatuksesta. Jos lapsen paras on saada kotihoitoa, kenen oletetaan häntä siellä hoitavan? 

 

Lapsuus ja intersektionaalisuus

 

Intersektionaalisessa mielessä on kiintoisaa miettiä lapsuutta ja  sukupuolta rinnakkain. Lapsen asema perheessä ja yhteiskunnassa voi olla hyvinkin erilainen sukupuolesta riippuen. 

 

Tyttöjen uhkana on monin paikoin koulutuksen ulkopuolelle jättäminen, lapsiavioliitot ja jotkin muut kulttuuriset tavat. Esimerkiksi sukuelinten silpomisperinteen kitkeminen on ollut jo pitkään feministinen agenda. Juuri Lapsen oikeuksien sopimus perhekeskeisyydestään huolimatta oli se asiakirja, jossa “vahingolliset perinteiset tavat” ensi kerran nostettiin yksityisen elämän piiristä ihmisoikeusasiaksi.

Vaikka lapset tarvitsevat perheitään, heitä ei pidä jättää perheen tai kulttuurin armoille. Asia on lasten ja naisten yhteinen: kuritusväkivalta ei ole perheen sisäinen asia, kuten ei myöskään pahoinpitely avioliitossa tai pakkoavioliitto. 

 

Suomessa lasten oikeudet  liittyvät sukupuoleen myös keskustelussa koulussa pärjäämisestä tai viihtymisestä. Tässä kohdassa tytöt on nähty voittavalla puolella.

 

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten oikeuksissa on meillä vielä paljon tekemistä. Esimerkiksi intersukupuolisiin lapsiin kohdistuvat, kosmeettiset kirurgiset toimenpiteet tai murrosikää lykkäävän lääkityksen evääminen transsukupuolisilta lapsilta ovat isoja lasten oikeuksien kysymyksiä. 

 

Pieni ihminen, muttei pienet oikeudet 

 

Lasten oikeudet ovat itse asiassa tälläkin hetkellä Unionin asialistalla. Tasa-arvoinen varhaiskasvatus -toiminnassa on jo vuosien ajan kehitetty ja levitetty varhaiskasvatuksen kentälle menetelmiä, joilla saadaan lasten ääni kuuluviin. 

 

Parhaillaan käynnissä olevassa Tasa-arvoinen neuvola -hankkeessa koulutetaan lasten kanssa työskenteleviä sote-ammattilaisia ja pyritään hoksauttamaan heitä lapsen asemasta perheessä ja terveydenhuollossa. Saavatko lapset kasvaa aikuisten (sukupuoli)odotuksista riippumattomina? Entä missä kulkee lapsen yksilöllisten ihmisoikeuksien raja? Voisiko lapsi päättää itse, ottaako rokotuksen vai ei? Voiko vanhempi lapsen puolesta kieltäytyä lapselle suositelluista palveluista?

Kysymyksiin ei ole itsestään selviä vastauksia. Lapsen kohdalla täysien ihmisoikeuksien määritelmä ei ole yhtä helppo kuin vaikkapa naisen. Maailma on täynnä nuoreen ikään perustuvia rajoituksia, joita ei pidetä syrjintänä. Lapsen kohdalla täysin individualistiset arvot voivat tarkoittaa heitteillejättöä. Lapsella on oikeus suojeluun ja huolenpitoon, eikä häntä saa velvoittaa päättämään asioista, joista päättämiseen hän ei kykene.  

 

Toisaalta: mitä jos lapsella oikeasti olisi oikeus päättää jopa rokotuksistaan jo alle kouluikäisenä? Silloin meidän olisi opittava keskustelemaan näistäkin asioista lapsille ymmärrettävästi. Olisimme ehkä motivoituneempia kehittämään rokotteita, joiden antaminen ei tee kipeää. Rajoitammeko lasten oikeuksia osin tottumuksesta – ja laiskuudesta? 

 

Olen sitä mieltä, että feministinen eetos, joka tunnistaa valta-asetelmia ja ajaa heikommassa asemassa olevan asiaa, koskee hyvinkin myös lapsia. Kukaan ei ole vapaa, ennenkuin kaikki ovat vapaita olemaan ja määrittämään oma itsensä. Se, että lapsi on aikuisten vastuulla – ja armoilla –  ei vähennä tätä oikeutta, vaan lisää siihen vielä erityisen vaatimuksen: tukekaa lapsia tässä. 

 

Nyt vain olisi tärkeää, ettei tämäkin lapsiin liittyvä agenda jää yksin naisten harteille. 

 

Karla Loppi
Kirjoittaja työskentelee Naisasialiitto Unionin Tasa-arvoinen neuvola -hankkeessa, jota osarahoittaa Euroopan unioni