Kun Yhdysvalloissa harkitaan abortin kieltämistä, Naisasialiitto Unioni valmistautuu uusiin taisteluihin

Meidän sukupolvemme joutuu taistelemaan uudestaan ne ihmisoikeustaistelut, jotka äitimme ja isoäitimme ovat jo kertaalleen käyneet. Me emme enää tee töitä vain ihmisoikeusten parantamiseksi, me teemme töitä niiden säilyttämiseksi.
Yhdysvaltojen korkein oikeus valmistelee päätöstä, joka antaisi osavaltioille luvan kieltää abortti kokonaan. Tähän mennessä aborttioikeutta on suojannut 1970-luvulla tehty Roe v. Wade -niminen päätös. Tämä naisten oikeuksien historiallinen merkkipaalu on kuitenkin vaarassa jäädä historiaan nyt, kun presidentti Donald Trumpin valtakauden jäljiltä korkein oikeus on konservatiivien hallinnassa.
Tämä ihmisoikeuksia ylenkatsova suunnitelma on osoitus siitä, että naisten oikeuden kaipaavat puolustajaansa joka päivä. Saavutetuista oikeuksista on pidettävä kiinni, sillä vastaisku on aina mahdollinen. Samanlaista politiikkaa on viime vuosina tehty myös Venäjällä ja Puolassa.
Kun naisilta ja muita raskaana olevilta viedään oikeus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen, ei se lopeta abortteja. Se vie abortit maan alle ja luo bisneksen vaarallisille laittomille raskaudenkeskeytyksille. Oikeus turvalliseen ammattilaisen suorittamaan aborttiin on myös tulokysymys. Varakkaat naiset voivat usein matkustaa sellaiseen maahan tai sellaiselle alueelle, jossa on mahdollista saada turvallinen abortti. Pienituloiset ja köyhät naiset eivät yleensä näin voi tehdä.
Kysymys ei ole yksittäistapauksesta, vaan maailmanlaajuisesta liikkeestä naisten oikeuksien kaventamiseksi. Yhä useampi maa on poistunut Istanbulin sopimuksesta, tai harkitsee näin tekevänsä. Istanbulin sopimus on kansainvälinen sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisystä ja torjunnasta. Sen ansiosta me, eli kansainvälinen naisten oikeuksien liike, on voinut varmistaa, että ihmisoikeuksien suoja laajenee myös kodin sisälle. Jokaisella on oltava oikeus olla turvassa omassa kodissa.
Ensimmäinen askel kohti parempaa huomista on hiljaisuudesta kieltäytyminen. Me kuulemme ja näemme mitä tapahtuu. Kuten äitiemme ja isoäitimme ennen meitä, me emme ole hiljaa. Me reagoimme ja vaadimme, että naisten oikeudet säilyvät, sillä naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.
Me Naisasialiitto Unionissa teemme sen, mitä olemme tehneet jo 130 vuotta. Me kieltäydymme olemasta hiljaa ja me kieltäydymme luovuttamasta.
Fatim Diarra
Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja