Merit Hietanen: Miksi en feministinä juhli Euroviisuja tänä vuonna

En voi riemuita ihmisoikeuksien ja ilon juhlasta, jos mukana on Israel, joka samaan aikaan toteuttaa kansanmurhaa toisaalla. Feministinä tiedän, että kaikki on poliittista. Myös Euroviisut.

 

Euroviisutohinat ovat mediassa kovimmillaan. Windows95manin farkkumunan mekanismit ovat pääuutisia, mutta itse en viisuja tänä vuonna juhli, vaikka haluaisin. 

 

Minusta viisut ovat monella tavalla ilon, ihmisoikeuksien ja sateenkaarikulttuurin karnevaalia. Viime vuonna järjestimmekin viisuvalvojaiset teema-asuineen ja Käärijän neonvihreine kajaaleineen. 

 

Tänä vuonna valvojaisia ei järjestetä, sillä en voi riemuita ihmisoikeuksien ja ilon juhlasta sellaisen maan rinnalla, joka samaan aikaan toteuttaa kansanmurhaa toisaalla. 

 

Mukana oleva Israel on laajentamassa sotatoimiaan Rafahissa. Siis siellä, minne ihmisten on käsketty paeta sotaa muualta Gazasta. Rafahissa hakee tällä hetkellä suojaa noin 1,4 miljoonaa ihmistä, joista 700,000 on naisia ja tyttöjä.

 

En voi riemuita tapahtumasta, jossa jo kymmenien tuhansien naisten, lasten ja siviilien elämät riistäneen sotarikollisen liput saavat liehua merenä, mutta jossa pienikin merkki sorrettujen palestiinalaisten puolesta päätyy EBU:n anteeksipyyntöihin. 

 

Ylen ja EBUn tulisi kantaa vastuunsa

 

Samalla kun media seuraa farkkusortsimaakareiden menoa Malmössä, on täysin asiallista pohtia tekikö Yle oikein ylipäätään lähettäessään heidät sinne, ja vierittäessään samalla vastuun kansanmurhan valkopesusta EBU:lle ja itse esiintyjille. 

 

EBU:n ja Ylen on turha paeta epäpoliittisuuden taakse. Politiikka on aina vaikuttanut Euroviisujen lopputulokseen: hyvissä väleissä olevat naapurimaat tuppaavat tukemaan toisiaan. Samoin valtioiden huonot välit näkyvät tuloksissa. Ja esim. Ukrainan voitot vuonna 2016 ja 2022 on nähty vahvana viestinä Venäjälle.  

 

Venäjän aloitettua röyhkeän hyökkäyssodan Ukrainaan Yle tekikin nanosekunnissa selvän päätöksen, että kilpailuun ei olla osallistumassa, jos Venäjä on siellä. Yle vetosi EBU:n, ettei se antaisi Venäjän käyttää yhtä Euroopan tunnetuimmista brändeistä oman etunsa ajamiseen. 

 

Nämä samat standardit eivät ole päteneet Israeliin.

 

Olisiko EBU:n päätös tänä vuonna ollut erilainen, jos yksittäiset osallistujamaat olisivat tehneet samankaltaisia päätöksiä kuin Venäjän kohdalla? Sitä emme voi tietää, mutta Ylellä olisi voinut olla tähän vaikutusta. 

 

Euroviisut ovat tietoisesti myös brändänneet itsensä ihmisoikeuksien puolestapuhujana, erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asioiden edistäjänä. Silti ruskeiden ihmisten ihmisarvo ei tunnu olevan pääsponsorin tarjoamaa rahaa tärkeämpi. Yhtenä syynä EBU:n haluttomuuteen jättää Israel kisoista pois on nähty kilpailujen rahasampo, israelilainen Moroccanoil, jonka turkoosin värisen maton päällä juhlat avattiin. 

 

Uutisointi Euroviisuista oli aluksi pitkälti keskittynyt Suomen artistien hyvänmielen toilailuihin, tai varoituksiin antisemitismistä, terrorismiriskeistä ja turvatoimista Malmössä. Samalla median tulisi jaksaa uutisoida miksi protestoidaan ja mistä uhka tähän kaikkeen kumpuaa: Israelin osallistumisesta sen sotarikoksista huolimatta, ja erityisesti lännen kyvyttömyydestä tehdä mitään konkreettisia toimia estääkseen sotarikokset.

 

Feministinä puolustan tasa-arvoa, vapautta, ja pohjimmiltaan jokaisen oikeutta elää omannäköistä elämää. Tai ihan vain elää. Feministinä tiedän, että kaikki on poliittista. Myös Euroviisut.

 

Nyt viisut valkopesevät musiikin voimalla Israelin toimia Gazassa.

 

Siksi en katso Euroviisuja tänä vuonna. Ja siksi toivoisin, että valinta valkopestä Israelin tekemää kansanmurhaa ei olisi jokaisen meidän hiljainen valinta televisiota katsellessamme, vaan YLEn valinta johdonmukaisena mediatalona. Ja ihmisoikeuksilla itseään brändäävän EBU:n valinta. 

 

Kaikista eniten tietenkin toivon ja vaadin välitöntä ja pysyvää tulitaukoa Gazaan ja valtioilta toimia tämän edistämiseksi.

 

Kirjoittaja on Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja.