Merit Hietanen: Ukrainan naisia ja vähemmistöjä ei saa unohtaa avustustyössä

Merit Hietanen työskentelee Ukrainan humanitaarisen operaation parissa UN Womenin palveluksessa. Työssään maailman kriisipesäkkeissä hän on nähnyt, miten sukupuoli, ikä, liikuntakyky, vähemmistöasema ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee kriisin ja mitä tukea hän tarvitsee. Jotta ihmisten tarpeiden moninaisuus osataan ottaa huomioon, on tärkeää kuunnella paikallisia toimijoita ja myös naisia. Tämä täytyy muistaa myös Ukrainan kriisissä.

Vuonna 2014 työskentelin Gazassa YK:n palestiinalaispakolaisten järjestön UNRWA:n palveluksessa, kun Israel hyökkäsi alueelle. Sota kesti seitsemän viikkoa ja vaati yli 2 000 gazalaisen hengen.

Tuona aikana YK:n ylläpitämistä kouluista tuli turvapaikka monille siviileille.

Kouluun pakeni pommituksia myös eräs perhe, jonka isä päätti palata kotiin kesken kaiken. Seurasimme voimattomina tilannetta vierestä. Äiti ja lapset olisivat halunneet jäädä kouluun, totta kai, mutta isä koki perheen kunnian olevan uhattuna, koska äidillä ei ollut samanlaista yksityisyyttä kuin kodin neljän seinän sisällä. Ei tietysti ollutkaan – joissain kouluissa oli hetkellisesti jopa 9 000 ihmistä paossa.

Selvisikö perhe? Sitä en tiedä.

Mutta silloin oli ilmiselvää, ettei kriisi koettele naisia ja miehiä samalla tavalla.

Samaisissa kouluissa juomavesi oli usein loppumassa jatkuvista vesikuljetuksista huolimatta. Nuoret miehet kiipeilivät katoilla olevien vesitankkien luo hakemaan vettä aina ensimmäisinä. Samalla muut jonottivat kuuliaisesti vuoroaan, jota ei aina tullut ollenkaan. Nuorten naisten ei edes sopinut mennä seisomaan näihin jonoihin – heidän vedenhankintansa oli muiden varassa.

Silloin myös oli ilmiselvää, ettei kriisi koettele naisia ja miehiä samalla tavalla.

Esimerkkejä riittää. Jokaisesta maailman kriisistä.

Ennen koronakriisiä työskentelin Myanmarissa UN Womenin palveluksessa.

Myanmarin armeija, Tatmadaw, käytti seksuaalista väkivaltaa Rohingya-naisia ja tyttöjä kohtaan. Seksuaalisesta väkivallasta tuli sodanväline, jolla alistettiin perheitä, yhteisöjä ja kokonaisia vähemmistöjä.

Kriisit ympäri maailman ovat aina lisänneet naisten ja tyttöjen altistumista väkivallalle, raiskauksille ja ihmiskaupalle. Naisten ja miesten kohtalo on ollut hyvin erilainen.

Entä globaali pandemia, jonka keskellä olemme toimineet viime vuodet? On ilmiselvää, ettei tämäkään kriisi ole koetellut miehiä ja naisia samalla tavalla.

Suurin osa maailman terveydenhuollon työntekijöistä on naisia. Monissa paikoissa naiset terveydenhoitoalalla ovat joutuneet eturintamaan vailla tarvittavia turvavälineitä, jaksaen pitkiä työaikoja. Usein he työskentelevät pienillä palkoilla ja palaavat vielä kotiin päivän päätteeksi hoitamaan lapset ja huushollin.

Myös Ukrainassa tarpeet vaihtelevat suuresti

Viime viikkojen dramaattisten tapahtumien jälkeen monilla suomalaisilla on nyt mielessä erilaisten ihmisten kohtalot Ukrainan kriisin keskellä.

On tärkeää, että avustustyössä muistetaan nyt monimuotoisuuskysymykset ja se, että ihmiset kohtaavat kriisin keskellä aivan erilaisia riskejä riippuen taustastaan ja esimerkiksi sukupuolestaan.

Uusimman tiedon mukaan noin 3,5 miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainasta ja yli kuusi miljoonaa on paennut maan sisäisesti. Eron tuska ja pelko ovat varmasti raastavia kaikilla.

18–60 vuotiaat pojat ja miehet joutuvat jäämään Ukrainaan, kun monet naiset ja lapset pakenevat.

Kun pakomatka on vaikea ja raskas, monet omaishoitajat, joista suuri osa on naisia, ovat joutuneet tekemään hurjia päätöksiä jäädäkö sodan kynsiin hoidettavien kanssa vai paetako ilman heitä. Lähtijät joutuvat pelkäämään, mitä näille avun tarvitsijoille on käynyt.

Tilanteen huonontuessa Ukrainassa ruoka ja vesi on monessa paikassa loppumassa, ja asumukset tuhoutuneet. Silti on hyvä muistaa, että suurin osa ihmisistä jää sodan keskelle, eivätkä ole paenneet mihinkään.

Kun ihmiset alkavat olla epätoivoisia, naiset ja lapset ovat erityisen haavoittuvia ja alttiita hyväksikäytölle, myös seksuaaliselle hyväksikäytölle. Samalla palvelut väkivaltaa kokeneille naisille alkavat olla saavuttamattomissa koska liikkuminen voi olla vaarallista eivätkä puhelinyhteydet monessa paikassa toimi. Euroopasta on jo tarinoita ihmiskaupasta ja hyväksikäytöstä. Suomessakin riskit ovat korkeat, kun avustustyötä tekevät paljon yksityishenkilöt.

Myös raskaana olevien naisten kohtalo on ollut vaikea. Uutisissa olemme nähneet ahdistavia kuvia Mariupolin synnytyssairaalaan tehdystä iskusta. Ukrainassa on tällä hetkellä noin 265 000 raskaana olevaa naista, ja heistä vajaan kolmanneksen odotetaan synnyttävän seuraavan kolmen kuukauden sisällä. Samalla tavalla vauvoja toki syntyy jokaisessa maailman sodassa. On vaikea kuvitella millainen on odotusaika nyt Ukrainassa, kun sairaalaan pääsystä ei ole mitään takeita. Tai millaista on uuden äidin elämä pommisuojassa.

Sukupuolen ja iän lisäksi myös liikuntakyky, vähemmistöasema, sosioekonominen tilanne ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee kriisin, mitä voimavaroja hänellä itsellään on ja mitä tukea hän tarvitsee.

Ukrainassa on 130 etnistä vähemmistöä mukaan lukien jopa 400 000 romania, joista suurimmalla osalla ei ole henkilöpapereita. He ovat kohdanneet rakenteellista syrjintää elämässään, eikä poistuminen maasta ole välttämättä kovin yksinkertaista virallisten papereiden puuttumisen takia.

Ukrainassa, kuten Suomessakin, on myös muita paperittomia. Ja ukrainalaisia, joilla on erilaisia etnisiä taustoja. Ja kolmansien maiden kansalaisia. Esille onkin jo tullut, miten eri ihmisryhmät ovat kokeneet rasismia ja miten esimerkiksi maasta poistuminen on ollut hankalaa.

Ihmiset kokevat syrjintää myös lähdettyään maasta. Solidaarisuutta ukrainalaisia kohtaan on selitetty paljon ihonvärillä. Millä asenteella me Suomessa otamme siis vastaan ukrainalaisia, jotka kuuluvat eri etnisiin vähemmistöihin?

Haasteet ovat moninaisia, ja onkin tärkeää, että humanitaarinen työ pyrkii enenevissä määrin ottamaan tätä moninaisuutta huomioon.

Kohti ratkaisuja

Kuinka kaikki nämä tekijät sitten osataan ottaa huomioon avustustyössä?

Usein parhaiten tietoa paikallisten ihmisten moninaisuudesta on paikallisilla toimijoilla. On tärkeää, että heitä kuunnellaan.

Monta kertaa akuuttiin kriisitilanteeseen ovatkin parhaiten vastanneet muun muassa paikalliset naisjärjestöt ja aktivistit. He ovat UN Womenin teettämässä kyselyssä jo kommentoineet miten paikalliset naiset tekevät suuren osan avustustyöstä, mutta heidän näkemyksiään ei toimijoiden joukossa kuunnella tahi panostaan kunnioiteta.

Paikallisten pienten toimijoiden on usein myös vaikeaa olla mukana YK:n ja isojen kansainvälisten järjestöjen koordinaatiotoimissa ja jargonissa.

Ja vaikka naiset tekevät suurimman osan avustus- ja ihmisoikeustyöstä, he ovat loistaneet poissaolollaan esimerkiksi Ukrainan ja Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa.

Naisten osallistuminen on välttämätöntä, jos halutaan etsiä polkuja kestävään rauhaan.

Vaikka kriisissä on aina kiire, kansainvälisten järjestöjen tehtävä on mahdollistaa, että paikalliset naisjärjestöt, ja erityisesti eri vähemmistöryhmiin keskittyvät järjestöt, saavat äänensä kuuluviin ja pääsevät osallistumaan työhön mahdollisimman keskeisesti.

Tämä on humanitaarisen työn periaatteiden mukaista ja pidemmän päälle kestävin ratkaisu. Se on myös ainoa tapa vastata eri ihmisryhmien tarpeisiin, ja aidosti osallistaa heitä.

Kirjoittaja on Naisasialiitto Unionin hallituksen jäsen, joka työskentelee Ukrainan humanitaarisen avustusoperaation parissa itsenäisenä konsulttina UN Womenin palveluksessa.

Kuva: Maria Santto

Lisätietoja

Kategoria

Blogi

Avainsanat

Päivämäärä