Miksi joudun maksamaan menkoistani?

Vuosi vuodelta ärsyynnyn enemmän, kun mietin, miten paljon rahaa olen elämäni aikana käyttänyt kuukautistuotteisiin. Toisaalta en tiedä, haluaisinko edes kuulla tarkkaa summaa. Monen kohdalla voidaan puhua tuhansista euroista. 

“En mä valinnut menkkoja. Miksi näiden pitää olla näin pirun hintavia?”. Muun muassa näitä ajatuksia pyörittelin mielessäni jälleen kerran, kun viimeksi asioin marketin kuukautistuoteosastolla. 

Kuukautisköyhyys on todellinen ongelma Suomessa. Kuukautissuojiin menee niitä tarvitsevilla merkittävä määrä rahaa kuukaudessa. Vähävaraiselle summa on suhteellisesti isoin ja voi viedä ison osan viikon tai kuukauden budjetista. Kuukautistuotteiden arvonlisävero on 24 prosenttia. Saman verran verotetaan esimerkiksi luksusmuotia, arvokelloja ja koruja, vaikka toisin kuin edellämainitut, kuukautistuotteet ovat välttämättömiä normaalille elämälle. Esimerkiksi monelle välttämättömien terveystuotteiden kuten särky- ja allergialääkkeiden arvonlisävero on Suomessa vain 10 prosenttia. 

Tuntuu kohtuuttomalta, että meidän täytyy maksaa niin isoa veroa menkoistamme, kun moni muu terveydelle tärkeä tuote kuuluu alemman verokannan piiriin. Lupaavia muutoksia on onneksi ollut havaittavissa. Monissa EU-maissa kuukautistuotteita verotetaan kevyemmin tai ei lainkaan. Esimerkiksi Skotlanti on ensimmäisenä maana maailmassa päättänyt tarjota ilmaisia terveyssiteitä ja tamponeja niitä tarvitseville. Miten siistiä!

Suomessa  vastaavaa muutosta ei ole vielä tapahtunut. Edistyksestä kertoo kuitenkin se, että Helsinki on päättänyt ryhtyä ensimmäisenä kuntana pilotoimaan maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamista nuorille ja vähävaraisille. Tämä on hienoa, mutta vasta pieni edistysaskel kuukautisköyhyyden vähentämiseksi Suomessa. 

Kuukautistuotteet ovat menstruoivalle ihmiselle pakollinen kulu ja niiden verotuksen alentaminen olisi merkittävä eriarvoisuutta vähentävä teko.

Naisasialiitto Unioni vaatii, että kuukautissuojien verokanta tulee Suomessa laskea apteekissa myytävien terveystuotteiden tasolle, eli 10 prosenttiin. Tämä on ensi kevään eduskuntavaaleissamme yksi tärkeimmistä tavoitteista. Lue lisää vaalitavoitteistamme täältä!

Heli Oksanen 
Kirjoittaja on harjoittelija Naisasialiitto Unionissa.