Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen vaatii rahaa

EU:n perusoikeusviraston tuore raportti naisiin kohdistuvasta väkivallasta on karu muistutus siitä, että Suomi on naisille hyvin väkivaltainen maa. 47 prosenttia eli lähes puolet suomalaisista yli 15-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa ainakin kerran, monet toistuvasti. Naisasialiitto Unioni vaatii hallitukselta konkreettisia toimia väkivallan vähentämiseksi vielä tällä hallituskaudella.

Hallitusohjelmassa luvataan toteuttaa vuosille 2010-2015 tehty naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelma, mutta hallitus ei ole osoittanut sille riittäviä määrärahoja budjetissa. Hallitusohjelmassa luvataan, että turvakoteja perustetaan lisää, jotta Suomi täyttäisi YK:n Suomelle asettamat vaatimukset. Sen sijaan turvakoteja on vähennetty tämän hallituskauden aikana.

”Nykyinen hallitus on suhtautunut välinpitämättömästi kysymykseen naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja tämä maksaa meille ihmishenkiä”, sanoo Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro.

Myös YK:n naisten oikeuksien toteutumista valvova CEDAW-komitea moittii Suomea siitä, että naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman toimeenpanolle ei ole käytännössä osoitettu resursseja. Komitean viime viikolla julkaisemissa Suomea koskevissa loppupäätelmissä huomautetaan myös jälleen kerran, että turvakotien määrä on Suomessa riittämätön.

Naisasialiitto Unioni vaatii hallitusta osoittamaan riittävät määrärahat naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen toimintaohjelman täytäntöönpanoon hallitusohjelman mukaisesti.

”Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ ei kaipaa lisää puhetta, se tarvitsee rahaa. Hallituksen tulee toteuttaa omaan hallitusohjelmaansa kirjatut toimet.”

EU-raportin tulokset järkyttivät tällä viikolla monia, ja syystä. Tutkimuksessa on kysytty väkivallasta ja sen eri muodoista varsin yksityiskohtaisesti. Selvitettäessä kokemuksia fyysisestä väkivallasta, vastaajilta on kysytty, onko heitä koskaan tönäisty, läimäisty, heitetty kovalla
esineellä, lyöty nyrkillä tai kovalla esineellä, potkittu, poltettu, tukahdutettu tai kuristettu, viilletty tai puukotettu tai onko heidän päätään hakattu jotain vasten. Joka kolmas suomalainen nainen on vastannut kysymykseen kyllä.

Tutkimus osoittaa sen minkä jo tiedämme: naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma koko EU:ssa ja se on sitä myös Suomessa. On anteeksiantamatonta, että määrärahoja kysymyksen ratkaisemiseksi joudutaan vieläkin anelemaan.

Naisasialiitto Unioni järjestää kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. kaksi tapahtumaa: Kolmen sepän aukiolla klo 12-13 ÄLÄ PIHTAA – Aate on tehty jaettavaksi katutapahtuman, jossa tunnetut henkilöt, kuten kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, antavat moniulotteiselle feminismille äänen ja kasvot. Iltatapahtumassa Naisasialiitto Unionin toimistolla klo 17-19 kuullaan Unionista ja sen toiminnasta.