Viimeaikainen keskustelu naispappien kohtelusta ja asemasta on huolestuttava. Naispappien tasa-arvossa tapahtuneen suotuisan kehityksen vaarantavat syrjintää kannattavat miespapit, jotka ovat nyt paljastaneet nimensä lehtien palstoilla. Nämä miespapit pyrkivät vaikeuttamaan seurakuntien palveluksessa toimivien naisten työtä ja kyseenalaistavat kirkon piirissä jo tehdyt, naispappeuden sallivat päätökset ja ohjeet, jotka ovat:

• 1986 kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden (kirkkolain muutos voimaan 1988)
• 1990 kirkolliskokous hyväksyi piispan viran avaamisen naisille (päätös voimaan 1991)
• 2006 piispainkokous antoi seurakunnille ohjeen, että työvuorolistoja ei saa enää järjestellä sukupuolen perusteella

Naisasialiitto Unioni katsoo, että edellä mainitut päätökset ja ohjeet ovat tervehdyttäneet työilmapiiriä ja edistäneet sukupuolten välistä tasa-arvoa kirkon työntekijöiden ja sitä kautta kaikkien seurakuntalaisten keskuudessa. Vuonna 2003 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon noin 4 000 papista 32 prosenttia, eli joka kolmas, oli nainen. Nykyisessä tilanteessa ei voi olla enää millään tavalla hyväksyttävää, että sukupuolista syrjintää kannattavat miespapit pyrkivät alistamaan naiskollegoitaan esimerkiksi vedoten henkilökohtaiseen Raamatun tulkintaansa.

Naisasialiitto Unioni vaatii, että kirkon johto selkeyttää ensi tilassa naispappien tasa-arvoista kohtelua koskevia ohjeitaan. Seurakunnille on annettava selkeä, kiistaton viesti siitä, että naispappien minkäänlainen sukupuolinen syrjintä ei ole hyväksyttävää. Jos syrjintää kuitenkin ilmenee, siitä on oltava samat seuraukset kuin sukupuolisesta syrjinnästä on muissakin työpaikoissa. Seurakuntien työilmapiirin kohenemisen lisäksi uusi, selkeä ohjeistus parantaisi myös yleistä käsitystä Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta.

Naisasialiitto Unionin kevätkokous 25.3.2007