Näyttelijä Heli Sutelasta vuoden Lyyti
Naisasialiitto Unioni ry on nimittänyt Vuoden Lyytiksi näyttelijä Heli Sutelan. Ottamalla paikkansa suomalaisen stand up -komiikan eturivissä Sutela on merkittävällä tavalla murtanut alan perinteisesti miesvaltaisia asetelmia. Lyyti-arvonimi myönnetään vuosittain tunnustukseksi ansiokkaasta tasa-arvotyöstä.
Heli Sutela käsittelee taitavalla huumorillaan naisten rooleja ravistellen samalla niitä ajattelutapoja, jotka ovat sukupuolten epätasa-arvon taustalla. Sutelan menestys stand up -koomikkona on uraauurtavaa myös sen vuoksi, että yhteiskunnan rakenteet ja yleinen asenneilmapiiri eivät tue tyttöjen ja naisten asettumista tilannetta ohjaaviksi keskipisteiksi ja huumorin esittäjiksi.
Heli Sutela tunnetaan erityisesti suositusta Kumman kaa -komediasarjasta, jota hän oli myös käsikirjoittamassa. Viime vuosina Sutela on näyttelemisen ohella keskittynyt stand up -komiikkaan. Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi ja teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Heli Sutela toimii myös Helsinki Comedy Festivalin taiteellisena johtajana.
Naisasialiitto Unioni nimittää Vuoden Lyytin Unionin edesmenneen aktiivin ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikaisen pääsihteerin Eeva-Liisa Tuomisen eli Lyytin muistoksi. Arvonimen
saaja palkitaan kuvanveistäjä Virpi Kannon veistoksella Naisasialiitto Unionin perinteisessä Hattujuhlassa Villa Salinissa Helsingin Lauttasaaressa 5.6.2012.
Lyyti nimettiin nyt 14. kerran. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet mm. muusikko Paula Vesala, tutkija Anu Suoranta, kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, kirjailija Anja Snellman, vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen, Helsingin yliopiston Kristiina-Instituutti ja toimittaja Päivi Istala.