Oikeus vapaaseen ja turvalliseen aborttiin taattava kaikkialla
Naisasialiitto Unioni järjestää mielenilmauksen vapaan ja turvallisen abortin puolesta Irlannin suurlähetystön edustalla Helsingissä lauantaina 27.9. kello 13. Irlannissa järjestetään samana päivänä vuosittainen marssi aborttioikeuksien puolesta.
”Osoitamme mielenosoituksella solidaarisuutta Irlannin aborttioikeuskamppailulle”, sanoo Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen.
Vuosittain tuhannet naiset ja tytöt matkustavat Irlannista tekemään raskaudenkeskeytyksen ulkomaille, erityisesti Iso-Britanniaan. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa tai mahdollisuutta lähteä.
Kesällä 2014 turvapaikkaa hakevalta raiskatulta nuorelta naiselta evättiin oikeus aborttiin, vaikka hän oli itsetuhoinen. Nainen pakotettiin jatkamaan raskautta, hänelle tehtiin keisarinleikkaus 25. raskausviikolla ja lapsi otettiin huostaan. Vuonna 2012 intialaistaustainen Savita Halappanavar kuoli lääkärien kieltäydyttyä keskeyttämästä raskautta, joka uhkasi hänen henkeään. Raskaudenkeskeytys olisi mitä todennäköisimmin pelastanut Halappanavarin hengen.
Abortinvastainen eurooppalainen kansalaisaloite Yksi meistä keräsi yli miljoona allekirjoitusta. Espanjan hallitus esitti vapaan abortin lakkauttamista, mutta perui esityksensä kuluneella viikolla sen jouduttua ankaran kritiikin kohteeksi. Suomessa on vaadittu terveydenhuollon henkilökunnalle oikeutta kieltäytyä raskauden keskeytykseen osallistumisesta – sekä itse toimenpiteestä että lähetteen antamisesta raskauden keskeytykseen.
”Olemme hyvin huolestuneita kehityksestä, jossa vaatimukset aborttioikeuden kaventamisesta ovat voimistuneet eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa. Lääkäreiden oikeus kieltäytyä aborttilähetteen myöntämisestä aiheuttaisi isoja ongelmia erityisesti silloin jos terveyskeskuksessa työskentelee vain yksi tai kaksi lääkäriä”, sanoo Milla Pyykkönen.
Mielenosoitus kokoontuu kello 13 Dianapuistoon, josta siirrytään puiston laidalla sijaitsevan
suurlähetystön edustalle. Ohjelmassa on puheita ja paikalla on jaossa kylttejä mielenosoittajille. Mielenosoitusrekvisiitaksi suosittelemme henkaria tai kuvaa henkarista. Rautalankahenkari on aborttioikeutta tukevien mielenilmausten symboli, jolla halutaan muistuttaa laittoman abortin vaaroista.