HS mielipide11.3.2007

Vaalien lähestyessä on käyty keskustelua jokaista lasta koskevan päivähoito-oikeuden rajoittamisesta. Näyttää siltä, että päivähoidon rajoittamisesta on tullut populistinen vaaliase, jolla ratsastetaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien perheiden ja naisten kustannuksella. Keskustelijoiden huolena tuntuu olevan, että työttömät tai vauvan kanssa kotona olevat vanhemmat panevat lapsensa hoitoon ja vievät hoitopaikat työssäkäyviltä.

Kuitenkin Kuntaliiton selvityksen mukaan vuonna 2004 vain kymmenen prosenttia päivähoidossa olevista lapsista tuli perheistä, joissa toinen vanhemmista oli vanhempainvapaalla tai työttömänä. Vain alle kolmella prosentilla päivähoidossa olevista lapsista toinen vanhempi oli kotona pienemmän sisaruksen kanssa.

Koska pienten lasten kotihoidosta vastaavat pitkälti äidit, päivähoidon rajaaminen heikentäisi erityisesti naisten asemaa. Nimenomaan kattavan päivähoitojärjestelmän ansiosta suomalaisilla naisilla on käytännössä mahdollisuus käydä töissä.

Päivähoidon rajaaminen iskisi pahasti myös perheisiin, joissa vanhemmat ovat pätkätöissä, työttöminä, osapäivätöissä tai opiskelijoita. Rajaamisen myötä näiden vanhempien, käytännössä äitien, mahdollisuudet työnhakuun, uudelleenkouluttautumiseen tai opiskeluun vähenisivät huomattavasti.

Päivähoito-oikeuden rajaaminen veisi perheiden tilanteen kertaheitolla muutaman vuosikymmenen taaksepäin. Jos rajaaminen toteutuisi, kunnat todennäköisesti vähentäisivät hoitopaikkoja. Kunnallisen hoitopaikan saaminen vaikeutuisi huomattavasti, eikä pienituloisilla vanhemmilla ole varaa panna lapsiaan yksityisiin päiväkoteihin. Perheet siis joutuisivat keskenään eriarvoiseen asemaan tulotason mukaan. Samalla osa pienituloisista äideistä joutuisi kotiäideiksi vastoin tahtoaan.

Toisaalta on tilanteita, kuten esimerkiksi äidin synnytyksen jälkeinen masennus, joissa isomman sisaruksen vieminen päivähoitoon on paras ratkaisu. Myös maahanmuuttajataustaisille perheille päiväkodin merkitys on tärkeä lapsen kielen kehityksen kannalta ja yksi tapa kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta puoltavat myös muut argumentit. Hoidon harkinnanvaraisuus lisäisi byrokratiaa huomattavasti ja vaatisi resursseja, jotka olisivat pois päivähoidon kehittämiseltä. Päivähoidon rajaaminen vähentäisi myös entisestään nuorten naisten mahdollisuuksia lastenhankintaan. Kattava päivähoitojärjestelmä on lisäksi edellytys Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiselle.

Päivähoidon ongelmat ovat aivan muualla kuin siinä, että kotona olevien vanhempien lapset täyttäisivät päiväkodit. Todellinen ongelma on resurssipula, joka on johtanut lapsiryhmien kasvuun, työntekijöiden vaihtuvuuteen sekä julkisuudessakin esitettyihin epäilyihin hoidon tason laskusta. Lisäksi osapäivähoitoa ei ole tarjolla läheskään kysynnän verran.

Onkin outoa, että keskustelu lasten hoidosta junnaa akselilla kotihoito vai päivähoito, sen sijaan että puhuttaisiin päivähoidon kehittämisestä. Lähes kaikki suomalaiset perheet kuitenkin tarvitsevat päivähoitopalveluita jossain vaiheessa.

Päivähoito on yksi suomalaisen naisliikkeen suurimmista saavutuksista, ja lapsiperheille todella tärkeää. Kun 1970- ja 80-lukujen naisliike taisteli lapsille päivähoito-oikeuden ja samalla kaikille naisille tasavertaiset mahdollisuudet käydä töissä, 2000-luvulla joudumme näemmä edelleen pitämään ääntä asiasta. Pääosin toimivaa ja hyvää järjestelmää ei noin vain saa hajottaa, ei edes vaalipuheiden tasolla.