Tällä viikolla mediassa on uutisoitu näyttävästi uudesta ”potilasturvallisuuslaista”, sen aiheuttamasta hallitustasapainon horjumisesta sekä siitä, miten hoitajien lakkoilu on ”hengenvaarallista”. Media ei ole ottanut kovin neutraalia otetta aiheesta, vaan hoitajien syyllistäminen näkyy kilometrien päähän. Mainitsen lain nimen lainausmerkeissä, sillä jo sen nimi on asenteellinen.

Hoitajien pakottaminen töihin ei takaa potilaiden turvallisuutta vaan nimenomaan vaarantaa sen. Se, että työ tehdään vastentahtoisesti, surkeasti palkattuna ja kestämättömissä työolosuhteissa ei paranna kenenkään työssä suoritumista eli potilaiden turvallisuutta, varsinkin kun täysin kypsät hoitajat vaihtavat alaa. Tämän pitäisi olla päivänselvää.

Hoitoala on voimakkaan naisvaltainen. Siksipä alan palkkakehitys todennäköisesti laahaakin perässä, ämmien puuhastelua kun on tässä maassa niin vaikea arvostaa. Miten voi olla niin, että tämä sama iänikuinen asenneongelma jatkaa voittokulkuaan?

Naisvaltaisten alojen kesken jäänyt palkkakehitys onkin paljon tämänhetkistä keskustelua laajempi ilmiö. Vasemmistofeministi Riikka Korpinurmi kiteytti tämän Twitterissä hyvin: Tilanne kaipaisi laajempaa analyysia. Hoitoalan, kuten muidenkin naisvaltaisten alojen merkitystä esimerkiksi tuottavuudelle on aliarvioitu pitkään. Tämä haitallisuuden ja manipulatiivisuuden historia tulisi tunnustaa ja sen jälkeen tuoda päätteeseensä. Tämä vaatisi kuitenkin tahtotilaa, jota ei tällä(kään) hallituksella näytä olevan.

Pakkolakia on perusteltu potilaiden henkien säästämisellä. Tässä unohtuu kuitenkin ne henget, joita jo nyt menetetään hoitajapulan takia. Lisää henkiä menetetään, jos hoitoalan kriisiä ei aleta määrätietoisesti ratkaista ainoalla asialla joka toimii -rahalla. Lääkäri Jaana Wessman toteaa, että vaikka pakkolaki säästää jonkun yksittäisen ihmishengen, mutta hoitajapulaa syventämällä tappaa useampia. Lain ongelma onkin, että sitä valmistelemassa ovat olleet ihmiset, joilla ei kokemusta hoitoalan realiteeteista: Pelko siitä, että joku kuolee, on jo nyt osa hoitoalan arkipäivää.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen retwiittasi raflaavasti mutta kieltämätä kuvailevasti maanantaina 12.9. pääministeri Sanna Marinin twiitin vuodelta 2018, jossa tämä peräänkuulutti yleislakkoa naisvaltaisten alojen palkkakehityksen kuntoon saamiseksi. Paljon on vettä virrannut joessa jos toisessakin tämän jälkeen, sillä nyt feministiksi itsensä ainakin vielä 2019 määritellyt Marin on viemässä pakkotyölakia maaliin ja vetoaa vieläpä liittoihin, että nämä eivät käyttäisi lakko-oikeuttaan. Tiistai-iltana 13.9. lakia tukemaan taipui lopulta, surullista kyllä, jo koko hallitus.

Lakko-oikeus on Suomessa vahvasti lailla turvattu. Suomi on myos ratifioinut YK:n alaisen ILO:n määrittelemät työntekijöiden perusoikeudet, joista yksi on työtaisteluoikeus. Hoitajien palkkakuopassa makaaminen on mitä suurimmassa määrin sukupuolten epätasa-arvoa koskeva kysymys, ja hoitajien mahdollinen lakko ja sen tukeminen on mitä suurimmassa määrin feminististä toimintaa.

Lakko-oikeutta ei ole tähän asti käsitelty laajasti ja määritelmällisesti feministisenä kysymyksenä. Nyt on kuitenkin aika toimia; Oikeusturvaa, tasa-arvoa ja potilasturvallisuutta uhkaava pakkolaki on saatava kumoon. Jos Sanna Marinin hallitus ei muilla keinoin kuuntele – kuten nyt on ilmeisesti käymässä – olisin itse valmis hänen vuonna 2018 tekemäänsä ehdotukseen. 

Kirjoittaja on Unionin hallituksen jäsen ja luokkatietoinen feministiränttääjä.

Kuva: Kirsi Salo