Vaikka tasa-arvoa vaalitaan varhaiskasvatuksessa paperilla, ei tämä aina siirry käytäntöön asti. Esiopettaja Maarit Hagelberg ja varhaiskasvatuksen opettaja Hanne Tikka osallistuivat Naisasialiitto Unionin järjestämään koulutukseen, jossa opeteltiin tekemään varhaiskasvatuksesta sukupuolisensitiivisempää. Ammattikasvattajat  yllättyivät huomatessaan, miten paljon tiedostamattomat asenteet saattavat vaikuttaa arjessa.  Heidän mukaansa tasa-arvoasioista ollaan nykyisin alalla jo paljon paremmin tietoisia kuin aiemmin, mutta työtä riittää edelleen.

”Olisipa minulla ollut tämä viisaus silloin kun omat lapset olivat pieniä”, naurahtaa Maarit Hagelberg.

Hagelbergin lapset ovat jo aikuisia. Heidän pikkulapsiajastaan on jo vuosikymmeniä, ja sinä aikana opit lapsen kasvattamisesta ovat muuttuneet paljon.

”Hyviä heistä tuli vaikka virheitäkin tuli tehtyä. Tieto lisää tuskaa”.

Hagelberg tietää, mistä puhuu, sillä hän on työskennellyt varhaiskasvatusalalla 80-luvulta asti, aluksi perhepäivähoitajana. Päiväkotiin Hagelberg meni töihin 90-luvun alussa ja nykyisin hän työskentelee esiopettajana. Kun Hagelberg aloitti uransa, ala oli monella tapaa erilainen.

”Oli esimerkiksi tyttöjen ja poikien jumpparyhmät. Minutkin on kasvatettu niin, että tytöt tekevät tiettyjä juttuja ja pojat toisia. Maailma on muuttunut ja ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi tasa-arvokysymyksistä. Koko ala on kehittynyt huimasti: on tullut varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmat ja viime vuosikymmenen aikana myös tasa-arvosta on puhuttu enemmän. Vanhemmatkin ovat tulleet tietoisemmiksi erilaisuudesta.”

Kun Hagelbergin poika oli pieni, pihalla saatettiin kommentoida ikävästi, jos poika leikki nukeilla ja vaunuilla. ”Silloin pilkattiin, ettei poika voi leikkiä nukeilla. Hän kertoi kommentoijille, että kyseessä eivät olleet vaunut vaan ruohonleikkuri”.

Vaikka lasten sukupuoliroolit ovat nykyään vapaampia, Hagelberg on huomannut, että poikien ja tyttöjen leikeissä saattaa edelleen olla eroja.

Päiväkodissa Hagelberg kuitenkin rohkaisee kaikkia lapsia leikkimään keskenään erilaisia leikkejä. Hagelbergin työpaikalla on myös yhdessä päätetty kehittää varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuutta.

”Se on läpileikkaava periaate. Päiväkotimme on hyvin monikulttuurinen, joten myös kulttuurinen monimuotoisuus otetaan huomioon”.

Työkaluja arjen avuksi

Uutta näkemystä työhönsä Hagelberg sai osallistuttuaan Naisasialiitto Unionin koulutukseen. Unionin hanke on kouluttanut varhaiskasvatusalan ammattilaisia jo yksitoista vuotta.

Hagelbergin mukaan koulutus avasi uuden näkökulman omaan työhön: kurssilla osallistujat muun muassa pohtivat, missä tilanteissa he kehuvat lapsia ja kehuvatko he lapsia tasapuolisesti.

”Kurssi auttoi tiedostamaan omia toimintamallejani ja keskustelemaan niistä kollegoiden kanssa. Pohdimme esimerkiksi sitä, missä ja millaisissa ryhmissä lapset leikkivät ja voisivatko aikuiset sekoittaa ryhmiä, jotta eri lapset leikkisivät keskenään.”

Hagelbergin mielestä harjoitukset olivat hyödyllisiä.

”Tällaiset tehtävät ovat hyvä tapa tutkiskella itseään ja huomioida asioita, joita ei arjen kiireessä ehdi ajatella. Luulen, että jos omia toimintatapojaan ja historiaansa ei tiedosta, niin se voi vaikuttaa siihen, miten käyttäytyy ja toimii”.

”Moni ihmettelee, miksi tasa-arvokysymyksiä pitäisi miettiä”

Hanne Tikka on varhaiskasvatuksen opettaja, jolla on alalta yli kymmenen vuoden kokemus. Myös Tikka kiittelee Unionin järjestämää koulutusta.

”Tasa-arvoasioista puhutaan edelleen ihan liian vähän! Sitä ehkä pidetään itsestäänselvyytenä, että meillä on kaikille samat säännöt. Moni ihmettelee, miksi tasa-arvokysymyksiä pitäisi miettiä, kun nämä asiat ovat kunnossa”.

Tikka on huomannut, ettei omia toimintamallejaan välttämättä tiedosta kiireisen arjen keskellä.

”Arvoissa olemme tasa-arvoisia, mutta se ei aina siirry käytäntöön. Saatammekin huomata, että meillä on vanhoja juurtuneita tapoja. Oletusarvona on, että totta kai kaikki lapset saavat tehdä kaikkea, mutta tarjoammeko kaikkea kaikille? On hyvä pohtia, onko meillä itsellämme näkymättömiä tapoja, joilla ohjaamme lasta tekemään jotain tiettyä”.

Tikka on huomannut, että leikkejä saatetaan esimerkiksi määritellä sukupuolen perusteella.

”Itsekin olen syyllistynyt siihen, että kysyn lapselta, menetkö tyttöjen kanssa leikkimään sen sijaan, että kysyisin, menetkö tähän toiseen leikkiin. Tällainen saattaa viestiä pojalle, että kyseessä on tyttöjen leikki, johon hän ei kuulu.”

Tikan mukaan esimerkkejä on paljon. ”Olen nähnyt, että lapsia laitetaan tyttö-poika-järjestykseen, koska sen ajatellaan estävän häiriöitä. Meillä saattaa myös olla tyttöjen ja poikien varavaatteet. Näin kerrotaan lapselle, millaisia vaatteita hänen kuuluisi käyttää. Naulakoissa lasten omat paikat merkitään aikuisten valitsemilla symboleilla, jotka saattavat olla aika sukupuolittuneita. Tytölle valitaan rusetti, pojalle auto ja niin edelleen”.

”Teemme myös oletuksia lasten luonteesta sukupuolen perusteella. Oletuksena saattaa olla, että poikavaltaisesta ryhmästä tulee villi ja tyttövaltaisessa ryhmässä piirretään paljon. Vaikka opetamme, että kaikki voivat leikkiä kaikkien kanssa, ajattelemme kuitenkin myös, että jos on pariton määrä tyttöjä, heille kaikille tulisi löytää kaveriksi tyttö.”

Tikka uskoo, että osa aikuisten harmittoman tuntuisista kommenteista saattaa toimia esteenä eri sukupuolta olevien lasten ystävyyksille.

”Oma inhokkini on se, kun kysellään, onko lapsella tyttö- tai poikakaveri. Muistan omasta lapsuudestani sen, että kyseltiin, oletteko menossa naimisiin, jos leikin pojan kanssa. Ajattelin, että tässä on varmaan jotain väärää, koska aikuisten mielestä tämä on outoa. Tälläisella torpataan lasten ystävyys. Olen aika niuho siitä, että lapsille ei saisi aiheuttaa ylimääräistä painetta kaverin löytämiseen ja siihen, kenen seurassa viihtyy.”

Teoriasta käytäntöön

Sekä Tikka että Hagelberg kertovat, että koulutuksesta oli apua käytännön työssä.

”Kurssin tehtävissä esimerkiksi kehotettiin havainnoimaan ja kehittämään omaa toimintaa ja tekemään kehittämissuunnitelma. Pohdimme ryhmän kanssa kysymyksiä yhdessä ja keskustelimme muun muassa siitä, miten saisimme erilaiset lapset leikkimään toistensa kanssa”, Tikka kertoo.

”Pohdimme myös kirjallisuutta, jota käytämme päiväkodissa: millaisia hahmoja niissä on ja niin edelleen. Sukupuolten tasa-arvon lisäksi pohdimme yhdenvertaisuuskysymyksiä koko talon kohdalta. Meillä on monen näköisiä lapsia erilaisista perheistä. Ovatko materiaalimme sellaisia, että jokainen lapsi löytää samaistumispintaa?”

Tikka kertoo, että tiimi on ottanut teeman hyvin vastaan.

”Tämä on jatkuva oppimisprosessi meille. Tiimissämme on ihana tehdä töitä. Sopimalla on sovittu, että jos joku meistä toimii arjen keskellä epätasa-arvoisesti, siitä saa huomauttaa, ilman että kukaan loukkaantuu siitä. Me tiedämme, että näitä asioita tulee sanottua. Ne tulevat selkärangasta, mutta harjoittelemme yhdessä pois sukupuolittavista tavoista”.

Tasa-arvo ei toimi, jos lokeroimme lasta

Tikka näkee tasa-arvoisten kasvatusperiaatteiden tukevan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

”Jo neuvolassa voisi olla tarjolla tietoa lapsen mielenterveyden tukemisesta. Tasa-arvo kulkee käsi kädessä mielen hyvinvoinnin kanssa: kuinka sinua rohkaistaan ja kuinka vapaa olet tekemään asioita.”

Lapsen lokerointi voi olla haitallista.

”Tasa-arvo ei toimi, jos meillä on oletus lapsesta sen mukaan, minkä me näemme hänen sukupuolenaan. Silloin me laitamme hänet lokeroon. Tunnetaidot ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus linkittyvät keskenään. Lapsi voi hyvin, kun sukupuoli ei määrittele, miten saa toimia, ja jokainen saa tukea siihen suuntaan, mihin on kasvamassa. On tärkeää, että lapsi oppii myös tulemaan toimeen kaikkien tunteiden kanssa, oli sukupuoli mikä tahansa.”

Unioni työstää parhaillaan opasta tasa-arvoiseen kasvatukseen vanhemmille ja muille lasten läheisille. Sekä Hagelberg että Tikka uskovat, että opit ovat hyödyksi myös ei-ammattilaisille.

”Ihan varmasti on hyötyä siitä, että tulee tietoisemmaksi toimintatavoistaan”, sanoo Hagelberg.

Tikka on samaa mieltä. ”Moni asia oli sellainen, jonka olisin voinut ottaa huomioon, kun omat lapset olivat pieniä. Tällainen opas ei menisi vanhemmille sukulaisillekaan hukkaan.”

Vanhempien oppaasta saattaisi myös olla hyötyä kasvatusalan ammattilaisille työelämässä, Tikka kertoo.

”Vanhemmat saattavat olla tiukkoja siitä, mitä tyttö tai poika saa tehdä. Olisi kiva, jos olisi opas, josta voi vinkata, että hei tämä kannattaa lukea!”

Voit tukea oppaan tekoa Mesenaattikampanjamme kautta täällä.

Teksti: Tuuli Hongisto