Esipuhe: Feminismiä tänään ja huomenna

 

Feministinen taistelu on kaikkea muuta kuin ohi. Feminististä liikettä tarvitaan rakentamaan maailmaa, jossa kaikilla on tilaa ja mahdollisuus olla oma itsensä, jossa häirintää ei ole tai siihen on puututtu, jossa eri etuoikeuksien vaikutuksia kitketään, jossa sukupuoli voi olla ilonaihe eikä rasite, jossa politiikan tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta.

 

Jokainen sukupolvi on käynyt omat taistelunsa. Me joudumme tänään sekä painimaan uusien ongelmien kanssa että puolustamaan oikeuksia, jotka edeltäjämme ovat saavuttaneet. Monissa maissa poliittista valtaa ovat saaneet liikkeet, jotka vastustavat feminismiä ja ihmisoikeuksia. Siellä, missä naiset ovat saaneet aiempaa enemmän poliittista valtaa, kuten Suomessa, vastaliikkeeksi on noussut vihapuhe ja häirintä.

 

Elämme maassa, jossa yhä useampi tyttö joutuu kokemaan häirintää, jossa äidit ovat uupuneimpia maailmassa, jossa työmarkkinat ovat sukupuolittuneesti jakautuneemmat kuin muissa Euroopan maissa, jossa valtio loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia ja jossa liki puolet naisista on kokenut väkivaltaa.

 

Elämme maailmassa, jossa aborttioikeutta rajoitetaan, jossa tyttöjen koulunkäyntiä estetään, jossa raiskauksia käytetään sodankäynnin keinona, jossa tytöt ja naiset kärsivät kriiseistä ja luonnonmullistuksista kaikkein eniten, jossa tyttöjen sukuelimiä silvotaan.

 

Feminismi on ihmisoikeusliike, joka lisää kaikkien vapautta. Olemme olemassa muuttaaksemme rakenteita ja ihmisten käytöstä. Olemme olemassa romuttaaksemme patriarkaatin. Olemme olemassa tuodaksemme tilaa, rauhaa, iloa ja oikeuksia jokaiselle ihmiselle.

 

Feminismi on liike, jota tarvitaan tänään ja huomenna.

 

 

Naisasialiitto Unionin periaatteet

 

Naisasialiitto Unioni on feministinen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on tasa-arvoinen yhteiskunta, joka on vapaa sukupuolirooleista ja -normeista. Unioni on feminismin edelläkävijä ja rohkea uudistaja.

 

Naisasialiitto Unionin feminismi on intersektionaalista ja antirasistista. Unioni keskittyy naiserityiseen feminismiin ja pyrkii sitä kautta nostamaan keskusteluun naiserityiset poliittiset kysymykset. Unionin toiminnassa ja poliittisissa tavoitteissa tunnistetaan risteävät erot, jotka vaikuttavat ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan ja arkeen. Näitä eroja aiheuttavat sukupuolen lisäksi esimerkiksi etninen tausta, luokka, ikä, seksuaalinen suuntautuminen, toimintakyky tai varallisuus. Unionin feminismin keskiössä ovat naiset kaikessa moninaisuudessaan.

 

Naisasialiitto Unioni tunnistaa toiminnassaan ja poliittisessa vaikuttamisessaan sukupuolittuneet rakenteet, jotka aiheuttavat naisten miehiä huonomman yhteiskunnallisen aseman. Unionin tavoitteena on murtaa nämä rakenteet ja saada aikaan aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta. Unionin tavoittelemassa yhteiskunnassa ihmisen sukupuoli, etninen tausta, luokka, ikä, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, toimintakyky tai muu ihmisen ominaisuus eivät määritä ihmisen yhteiskunnallista asemaa ja mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.

 

Naisasialiitto Unionin feminismi on inklusiivista ja erilaiset feministiset näkemykset huomioivaa. Naisasialiitto Unionin toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

 

 

Oikeus päättää omasta kehosta

 

Oikeus päättää omasta kehostaan ja ruumiillinen koskemattomuus ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuskysymyksiä. Itsemääräämisoikeus omasta kehosta on edelleen monin osin puutteellinen. Esimerkiksi sterilisaatiolainsäädäntö on vanhentunut ja holhoava.

 

Kaikille lapsille on taattava ruumiillinen koskemattomuus. Vain sellaiset lääketieteelliset operaatiot, joiden tekemättä jättäminen uhkaa lapsen terveyttä, tulisi sallia ennen kuin lapsi voi itse osallistua kehoaan koskevaan päätöksentekoon ja antaa tietoon perustuvan suostumuksensa operaatioille. Sukuelinten silpomista vastustavalle työlle on taattava riittävät resurssit. Silvottujen tai silpomisuhan alla olevien kanssa työskenteleville pitää järjestää koulutusta aiheesta. Neuvoloilla ja kouluilla on merkittävä rooli tiedottamisessa ja silpomisen estämisessä. Silvotuilla ja silpomisuhan alla olevilla on oikeus tietoon toimenpiteen vaaroista ja vaikutuksista. Oikea tieto ja rohkeus puhua ovat tärkeitä keinoja taistelussa sukuelinten silpomista vastaan.

 

Kuukautisia pidetään edelleen marginaalisena elämän osa-alueena vaikka ne ovat arkea noin puolelle suomalaisista, pääosin naisille.  Kuukautis- ja inkontinenssisuojat muodostavat merkittävän kuukausittaisen kuluerän käyttäjilleen. Kyse on välttämättömyystuotteista, joita ilman normaali elämä ei onnistu, mutta 24% verokanta ei heijastele tätä. Vero on laskettava 0 prosenttiin.

 

Oikeus ehkäisyyn kuuluu kaikille. Ehkäisyvalistuksessa tulee painottaa kehollista itsemääräämisoikeutta: jokaisella on oikeus ehkäisyyn. Ehkäisyvälineiden pitää olla helposti saatavilla ja ilmaisia. Ehkäisy on kaikkien sukupuolten asia, ja ehkäisyvastuun kasautumista naisille pitää purkaa.

 

Oikeus seksuaalikasvatukseen ja tietoon omasta kehosta kuuluu kaikille naisille ja muille, myös erilaisissa uskonnollisissa tai muissa yhteisöissä eläville. Seksuaalisuuteen liittyvät asenteet eivät saa estää nuoren pääsyä oikeaan tietoon seksuaalisuudesta. Seksuaalikasvatuksen tulee myös huomioida seksuaalisuuden moninaisuus.

 

Oikeus turvalliseen aborttiin on keskeinen ihmisoikeus ja feministinen kysymys, jota on puolustettava globaalisti. Suomessa tulee jatkaa naisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavan aborttilainsäädännön kehittämistä.

 

• Ehkäisy on saatava pysyvästi maksuttomaksi nuorille ja nuorille aikuisille koko maassa.
• Pitkäaikaisen ehkäisyn tulee olla Kela-korvausten alainen.
• Sterilisaation saamisen ikäraja on laskettava 25 ikävuoteen. Puolison mielipiteen kysyminen sterilisaatiosta tulee lopettaa.
• Suomen tulee kumota sterilisoimislain 2. pykälä, joka mahdollistaa vaikeasti sairaan tai vammaisen henkilön sterilisoimisen ilman suostumusta.
• Sijaissynnytyksistä on säädettävä lainsäädännössä selkeästi ja yhdenvertaisesti niin, että otetaan huomioon kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien naisten ja muiden synnyttäjien oikeusturva.
• Kuukautis- ja inkontinenssisuojien arvonlisävero on poistettava kokonaan.
• Toimeentulotuessa tulee ottaa huomioon kuukautis- ja inkontinenssituotteet.
• Tyttöjen sukuelinten silpomisen (FGM) ehkäisemiseksi tehtävälle työlle on taattava riittävät resurssit.
• Itsemääräämisoikeutta kunnioittavan aborttilainsäädännön kehittämistä tulee jatkaa. Oikeutta turvalliseen aborttiin tulee puolustaa eri puolilla maailmaa.

 

Loppu naisiin kohdistuvalle väkivallalle

 

Naisiin kohdistuva väkivalta – erityisesti parisuhdeväkivalta ja seksuaalisuutta loukkaava väkivalta – on kaikkialla maailmassa vakava ihmisoikeusrikkomus.  Naisiin kohdistuva ja sukupuolittunut väkivalta on usein tapa hallita ja kontrolloida naisia ja vähemmistöjä.

 

Jokaisella ihmisellä on oikeus elää, tehdä työtä, harrastaa, kävellä kadulla ja osallistua verkossa ilman pelkoa väkivallasta ja tietäen, että jos jotain tapahtuu, apua, turvaa ja oikeutta on mahdollista saada. Nollatoleranssi ei estä kaikkia väkivallan tekoja, mutta ennaltaehkäisevää työtä pitää tehdä aktiivisesti ja jokainen tapaus tulee ottaa vakavasti, väkivallan kokijan tarpeet ja oikeudet lähtökohtana.

 

Naisten kaikessa moninaisuudessaan ja vähemmistöjen tulee saada asiantuntevaa tukea, joka huomioi eri taustat syrjimättä ketään ja toisaalta antamatta syrjinnän pelon estää puuttumista. Mikään kulttuuri, uskonto, uskomus tai muukaan tekosyy ei oikeuta väkivaltaa tai naisen itsemääräämisoikeuden rajoittamista.

 

Tilanne on Suomessa vakava. Suurella osalla naisista oikeus turvallisuuteen ei toteudu. Suurimpia tasa-arvoon vaikuttavia haasteita on naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan suomalaiset naiset ovat kokeneet Euroopan toiseksi eniten fyysistä ja seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa (47 % naisista). Seksuaalisen häirinnän määrä on noussut tyttöjen elämässä kouluterveyskyselyiden mukaan. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret joutuvat muita useammin häirinnän kohteeksi, samaten kuin toimintarajoitteiset nuoret, jotka kokevat myös muita enemmän fyysistä uhkaa, seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

 

Naiset kokevat väkivaltaa ja häirintää myös työpaikoilla. Viimeisimmän työolotutkimuksen mukaan lähes joka viides nainen (18 %) kertoi kokeneensa työpaikallaan seksuaalista häirintää työuransa aikana. Kulttuurialojen lukuisat #MeToo-tilit ovat vuonna 2021 nostaneet esille kulttuurialan turvattomuutta häirintätapauksien kautta. Seksuaalinen häirintä on näkynyt huomiota saaneiden tapausten kautta myös urheilussa. Uusia seksuaalisen häirinnän tapauksia sekä niiden peittely-yrityksiä ilmenee kaikilla aloilla ja elämän osa-alueilla säännöllisesti.

 

Seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokee Suomessa arviolta 50 000 henkilöä vuodessa. Seksuaalirikosten oikeusprosessit tutkinnasta tuomioon ovat pitkiä, tehottomia ja uudelleen traumatisoivia. Maallikkotuomarit eivät ymmärrä seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan luonnetta ja heidän virheelliset tulkintansa johtavat uhrien kannalta vääriin tuomioihin. Lähestymiskielto ei nykyisellään suojele väkivallan kokijaa tehokkaasti. Seksuaalirikoslain kokonaisuudistus, jossa mm. raiskaus määritellään suostumuksen puutteen kautta, tarvitsee tuekseen vahvaa suostumuskasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä.

 

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, eli Istanbulin sopimus, astui voimaan Suomessa 1.8.2015. Sopimus on ajanut Suomessa pitkään odotettuja uudistuksia mukaan lukien 24/7 auttava tukipuhelin ja SERI-tukikeskukset. Suomen ensimmäinen kansallinen Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelma tuli päätökseen vuonna 2021 ja vaikka se onnistui luomaan hyvää pohjaa Suomen väkivallan vastaisen työn koordinaatiolle, paljon haasteita on yhä kaikilla osa-alueilla eri toimijoiden koordinaatiosta palveluntarjontaan ja tutkimuksesta kapasiteetin kehittämiseen. Pitkän ajan visio puuttuu; sillisalaatti erilaisia toimenpiteitä ei tule lopettamaan väkivaltaa Suomesta.

 

Eri hallinnonalueiden virkahenkilöiden ymmärrys väkivallasta ja siihen vastaamisesta on kapeaa, sitä ei mitata, eikä tarvittavaa tietotaitoa kehitetä järjestelmällisesti saati laadukkaasti. Viranomaistietolähteet eivät anna vertailukelpoisia Istanbulin sopimuksen vaatimia tietoja, mikä vaikeuttaa mm. rikoksen sukupuolittuneisuuden seuraamista. Vakavaan parisuhdeväkivaltaan ei puututa kaikkialla Suomessa tehokkaasti ja yhdenmukaisesti MARAK-mallia (vakavan parisuhdeväkivallan riskinarvioinnin ja uhrin auttamisen moniammatillinen menetelmä) hyödyntäen.

 

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnan (NAPE) resurssit ovat heikot. Koordinaatio eri  hallinnonalojen sisällä ja välillä on heikkoa, ja naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen ala erittäin pirstaloitunut. NAPEssa on tällä hetkellä yksi työntekijä THL:n alaisuudessa, mikä heikentää mahdollisuutta yhteensovittaa ministeriöiden työtä. 1.1.2022 alkaen yhdenvertaisuusvaltuutettu työskentelee naisiin kohdistuvan väkivallan kansallisena raportoijana pirstaloiden alaa lisää.

 

Tukipalvelut ovat vajavaisia. Vuonna 2021 Suomessa toimi yhteensä 29 turvakotia, joissa oli perhepaikkoja yhteensä 211 perheelle tai yksin tulevalle asiakkaalle, vaikka Euroopan Neuvoston suositusten mukaan niitä tulisi olla 550. Pitkäkestoista tukea on heikosti saatavilla sitä tarvitseville väkivallan uhreille. Matalan kynnyksen tukea tarvitaan, jotta väkivallan eskaloituminen pystytään estämään. Intersektionaalisuus ja erilaiset haavoittuvat ryhmät tulisi huomioida valtavirtaistamisella heidän tarpeensa kaikkiin palveluihin, hankkeisiin ja tutkimuksiin sekä erityishankkeilla (esim. vähemmälle huomiolle jääneet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat naiset, yhteisöllisen väkivallan uhan alla elävät naiset, transnaiset, köyhyysrajan alapuolella elävät naiset, romaninaiset, saamelaisnaiset, ikääntyneet naiset, paperittomat naiset).

 

Suomessa väestön ikärakenne muuttuu nopeasti. Tässä ikärakenteen muutoksessa yhä suurempi osuus ikääntyvistä on naisia. Ikääntyneiden naisten asemaan yhteiskunnassamme liittyvät monet perhe- ja lähisuhdeväkivallan riskitekijät, kuten riippuvuus avun tarpeesta fyysisen, henkisen ja kognitiivisen toimintakyvyn (muistisairaudet) alenemisesta johtuen, ikääntyminen, alhaiset tulot ja naissukupuoli. Ikääntyneet naiset ovat väliinputoajia: vanhustenpalveluissa ei kiinnitetä sukupuoleen huomiota eikä välttämättä ymmärretä ikääntyneiden naisten erityisasemaa ja -tarpeita. Samaten naisjärjestöt keskittyvät nuorempien naisten ikäryhmiin ja lapsiin lähisuhdeväkivaltatyötä tehdessään, vaikka samat väkivallan katkaisemis- ja lopettamisstrategiat eivät usein sovellu ikääntyneille naisille. Esimerkiksi väkivaltaisesta ikääntyneestä kumppanista irrottautuminen ei ole monille ikääntyneille naisille vaihtoehto: he saattavat olla riippuvaisia tämän paremmista tuloista ja hoidosta tai he itse hoitavat väkivaltaista kumppania, lasta tai muuta läheistä.

 

Suomessa tarvitaan lisää tietoisuutta ja osaamista väkivallan osa-alueista, jotta ennaltaehkäisyä, turvaa, vastuuseen saattamista ja lainsäädäntö-/ohjeistustyötä voidaan tehdä tarkoituksenmukaisemmin.

 

Suomessa ihmiskaupan uhrien tunnistaminen ja avun piiriin ohjaus ovat puutteellisia. Moni uhri jää ilman apua.

 

Väkivaltaa kokevan naisen tulee saada turvaa nopeasti ja tehokkaasti

 

• Turvakotipaikkojen määrä on nostettava 550:een Euroopan neuvoston suositusten mukaisesti. Turvakotipaikkojen maantieteellistä saatavuutta on myös parannettava huomioiden Lappi ja saamelaisten kotiseutualue.
• Kaikissa turvakodeissa tulee olla esteettömiä asiakaspaikkoja.
• Lähestymiskiellon tulee olla tehokas, maksuton ja hyödyntää uutta teknologiaa mahdollisuuksien mukaan.
• MARAK-malli (vakavan parisuhdeväkivallan riskinarvioinnin ja uhrin auttamisen moniammatillinen menetelmä) pitäisi ottaa käyttöön kaikilla paikkakunnilla.
• Somejättien tulee kantaa vastuunsa someturvallisuudesta ja puuttua tiukasti ja viipymättä somehäirintään ja -väkivaltaan.

 

Naisilla tulee olla mahdollisuus hakea ja saada oikeutta tavalla, joka ei uudelleen traumatisoi.

 

• Rikosilmoitusten vastaanottovaiheen työntekijöiden sensitiivisyyttä tulee lisätä ymmärtämää väkivallasta ilmoittajan kokemusta ja esim. verkossa tapahtuva väkivalta tulee ottaa vakavasti.
• Seksuaalirikosten käsittelyaikoja on lyhennettävä.
• Seksuaalirikosten uhrien oikeusturvan vuoksi maallikkotuomareista on luovuttava seksuaalirikostapauksissa.
• Sovittelusta tulee luopua seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan tapauksissa.
• Tukitoimenpiteitä oikeusprosessissa olevalle väkivaltarikoksen uhrille tulee lisätä.
• SERI-tukikeskuksia tulee lisätä nykyisestä 19:stä kattamaan paremmin koko Suomi.

 

Väkivallan seurauksista (trauma, fyysiset, henkiset, taloudelliset seuraukset) toipumiseen tulee löytyä monipuolista tukea.

 

• Väkivaltaa kokeneiden naisten tulee saada pitkäaikaista, traumainformoitua, kulttuurisesti turvallista, antirasistista ja esteetöntä pitkäaikaistukea kaikilla paikkakunnilla.
• Jokaisen seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen on saatava tarvittavaa, yksilöllistä asiantuntija-apua toipumiseensa.
• Sukuelinten silpomisesta toipumiseen liittyvään tukeen kohdistetaan erityisrahoitusta.

 

Ihmiskaupan uhrien apua on tehostettava

 

• Ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen on saatava lisäresursseja.
• Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa on tunnistettava nykyistä paremmin.
• Ulkomaalaislaista on poistettava epäilys seksin myymisestä perusteena poistaa ihminen maasta.

 

Naisiin kohdistuvasta väkivallasta tarvitaan lisätietoa sekä viranomaisille ja ammattilaisille työn tueksi että yleisesti ihmisille väkivallan tunnistamiseksi.

 

• Tulee tehdä kansallinen kokoava selvitys seksuaalisesta häirinnästä kaikilla elämänalueilla riippumatta siitä, minkä lainsäädännön alle asia osuu, ja laatia kansallinen toimeenpano-ohjelma häirintätapauksiin puuttumisesta, rangaistuksista ja uhrien korvauksista.
• Lisätutkimusta tai tiedon levittämistä tarvitaan erityisesti taloudellisesta, henkisestä, hengellisestä, yhteisöllisestä ja digitaalisesta väkivallasta, groomingista ja sukupuolittuneesta vihapuheesta.
• Viranomaistietolähteitä tulee kehittää niin, että niistä saadaan kerättyä Istanbulin sopimuksen vaatimat tiedot vertailukelpoisesti.
• Rasismin ja muiden ennakkoluulojen vaikutuksia naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen viranomais- ja järjestötyöhön pitää arvioida ja haittoja vähentää.

 

Koulujärjestelmän ja kansalaisaktivismin tulee tukea siirtymää raiskauskulttuurista suostumuskulttuuriin

 

• Suostumuskasvatusta tulee lisätä kaikille oppiasteille, mukaan lukien varhaiskasvatus. Kaikilla oppiasteilla henkilöstöllä tulee olla osaamista vahvistaa ikätasoisesti lasten ja nuorten ymmärrystä ja tietämystä suostumukseen ja turvataitoihin liittyen, ja henkilöstön osaamista tulee käyttää myös hallinnon kehittämisessä.
• Valtion pitää tukea erilaisia järjestösektorin suostumukseen liittyviä julkaisuja ja kampanjoita. Tulee perustaa erillinen toimintaohjelma budjetteineen seksuaalioikeuksiin ja turvallisuuteen pohjaaville suostumushankkeille.
• Järjestösektorin tulee toimia tukena kansalaisaktivismille, joka saa voimaa ja turvaa massamobilisaatioista, kuten #MeToo -liike.

 

Valtion on parannettava väkivallan vastaisen toimijoiden yhteistyötä ja lisättävä viranomaisten osaamista väkivallasta. 

 

• Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn koordinaatiota on parannettava. Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa koordinoiva naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnan (NAPE) sihteeristö tulee siirtää sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen ja siihen pitää palkata lisää työntekijöitä.
• Virkahenkilöiden tietotaidon vahvistamiselle pitää tehdä viisivuotinen tarkoin mittarein varustettu ohjelma kaikilla hallinnonaloilla.

 

Naisten moninaisuus tulee ottaa erityishankkeiden kohteeksi sekä valtavirtaistaa peruspalveluihin

 

• Valtion tulee järjestää perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvä palvelu, joka on helposti saavutettava ja keskittyy ikääntyneiden naisten tarpeisiin, kuten tukipuhelin tai ryhmätoimintaa.
• Nykyisten palvelujen kykyä palvella moninaisten asiakkaiden tarpeita tulee parantaa.

 

Tekijöiden tulee kantaa vastuu väkivallastaan ja heillä tulee olla mahdollisuus saada vastuullista apua. Media ei saa häivyttää väkivallan tekijöiden vastuuta.

 

• Kaikkea tekijätyötä ja sen vaikuttavuutta tulee mitata mitata tarkoin, myös pitkällä aikavälillä ja mahdollisuuksien mukaan uhreja osallistaen.
• Tiedotusvälineille tulee ohjata koulutusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja vastuullisista tavoista raportoida sitä.

 

 

Tasa-arvoa terveyteen

 

Lääketiede on perinteisesti ollut miesten tiedettä: lääkäreitä on opetettu miehisillä kehoilla, lääkkeitä tutkittu miehillä. Naisten ja miesten kehojen oletetaan toimivan samoin – ja jos ei, naisten keho on poikkeus. Naisten sairauksia jää diagnosoimatta, koska ne oireilevat eri tavoin kuin miehillä. Jos lääkkeitä ei testata naisilla, ne eivät välttämättä toimi tai annostelu on väärä.

 

Naiserityisiä kysymyksiä ei välttämättä oteta vakavasti. Endometrioosin diagnosointi kestää keskimäärin kuudesta yhdeksään vuoteen, naisten kipuja voidaan vähätellä, hormonimuutosten vaikutuksia ei aina tunnisteta. Julkisuudessa naisten kehoihin kohdistetaan erityisen paljon vaatimuksia ja odotuksia.

 

Ihmisen oman näkemyksen kuuleminen ja arvokas kohtaaminen terveydenhuollossa ovat erittäin tärkeitä. Terveydenhuoltoon tarvitaan vahvempaa osaamista kuuntelusta, jaetusta päätöksenteosta ja kohtaamisesta. Antirasistisen osaamisen tulee olla myös terveydenhuollon perustaitoja. Potilaan kokemusta ei pidä koskaan vähätellä tai ohittaa, ja terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat tietoa esimerkiksi mikroaggressioiden vaikutuksesta mielenterveyteen.

 

• Lääketutkimuksiin tarvitaan osallistujiksi kattavasti naisia, miehiä ja intersukupuolisia ihmisiä. Lääkkeitä on tutkittava naisilla kuukautiskierron eri vaiheissa.
• Terveydenhuollon ammattilaisten perus- ja täydennyskoulutukseen tulee lisätä koulutusta ihmisten kunnioittavasta kohtaamisesta ja jaetusta päätöksenteosta.
• Potilaan omaa tahtoa tulee kunnioittaa kaikissa tilanteissa ja kaikissa elämänvaiheissa. Hoitotahdon laatimista tulee tukea ja hoitotahtoa noudattaa. Elvyttämättä jättämispäätökseen ei tule koskaan painostaa.
• Synnyttäjien oikeuksia tulee vahvistaa. Synnyttäjien toiveita ja näkemyksiä tulee aktiivisesti kerätä ja kunnioittaa.
• Kaikilla tulee olla oikeus hedelmöityshoitoihin perhemuodosta tai lapsettomuuden syystä riippumatta.
• Julkisten hedelmöityshoitojen resursointia tulee parantaa.
• Hyperemeesi (raskauden aikainen vakava pahoinvointi) tulee tunnistaa ja diagnosoida nykyistä paremmin, ottaa odottajan kokemukset vakavasti ja tarjota hoitoa ja tukea sekä sairauteen että arjessa pärjäämiseen, kuten mahdollisten isompien lasten hoitoon.
• Äitiys- ja lastenneuvolakäyntien tulee olla mahdollisia työajalla.
• Kovien kuukautiskipujen vaikutukset naisten ja tyttöjen elämään tulee tunnistaa nykyistä paremmin. Kipujen vuoksi sairauspoissaolon tulee olla mahdollista omalla ilmoituksella.
• Jokaista ihmistä ja jokaisenlaista kehoa tulee hoitaa yhdenvertaisesti. Lihavuussyrjinnästä on päästävä eroon. Lihavien ihmisten sairauksia ja tuntemuksia ei pidä typistää keskusteluun painosta.
• Terveydenhuollon ammattilaisten kykyä tunnistaa eri sairauksia tytöillä ja naisilla tulee vahvistaa. Tämä pätee niin somaattisiin sairauksiin kuin esimerkiksi neuropsykiatrisiin häiriöihin.
• Naiserityisten sairauksien, kuten endometrioosin, ja naisilla yleisempien sairauksien, kuten autoimmuunisairauksien, diagnosointiin, hoitoon sekä tutkimukseen tulee panostaa.
• On varmistettava, että terveydenhuollon palvelut ovat tosiasiallisesti kaikkien saatavilla iästä, varallisuudesta, etnisyydestä, vammaisuudesta, hoivavelvoitteista yms. riippumatta.

 

 

Oikeus omaan sukupuoleen

 

Transihmisten oikeus omaan sukupuoleen ei toteudu Suomessa. Moni kohtaa sukupuolensa kyseenalaistamista jopa feministisen liikkeen sisällä. Jokaisella tulee olla oikeus määritellä oma sukupuolensa ja elää omaa elämäänsä turvallisesti. Transihmisten oikeus päättää omasta kehostaan on monin osin puutteellinen myös lain edessä. Sukupuoltaan korjaavan sterilisaatiovaatimuksesta tulee luopua välittömästi. Translaki tarvitsee kokonaisuudistuksen, jossa vahvistetaan itsemääräämisoikeutta sukupuolesta ja erotetaan juridisen sukupuolen vahvistamisen prosessi. Ihmisen on voitava elää oman sukupuolensa mukaan ilman syrjintää binäärin mies-nainen -sukupuolijärjestelmän ulkopuolella. Kolmas juridinen sukupuoli on otettava käyttöön.

 

• Translakiin tulee tehdä kokonaisuudistus, jossa huomioidaan myös alaikäisten asema. Sukupuolen juridisen vahvistamisen on perustuttava omaan ilmoitukseen ilman vaatimusta lääketieteellistä diagnoosista,ja tämän tulee koskea myös alaikäisiä. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä on poistettava kiireellisesti.
• Hormoniblokkerihoitoa, joka viivästyttää murrosikää, on tarjottava nykyistä useammin transnuorille. Transihmisillä tulee olla pääsy kehodysforiaa lievittäviin hoitoihin yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti.
• Niin sanottu ”transrekisteri”, eli väestörekisterissä ylläpidetty rekisteri sukupuoltaan juridisesti korjanneista henkilöistä, on poistettava.
• Muunsukupuolisten hoitoonpääsy on kaikkialla maassa turvattava.
• Kolmas juridinen sukupuolikategoria on otettava käyttöön.
• Henkilötunnukset tulee muuttaa sukupuolettomiksi.
• Intersukupuolisten lasten kosmeettinen sukuelinkirurgia ja muut ei-välttämättömät lääketieteelliset hoidot on lopetettava kiireellisesti.

 

 

Feministinen talous ja tasa-arvoinen työelämä

 

Talouspolitiikan lähtökohdaksi tulee asettaa ihmisen ja ympäristön hyvinvointi sekä yhdenvertaisuuden edistäminen. Talouskasvu ei ole itseisarvo vaan sen tulee tukea ja edesauttaa sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Talouskasvua ja työllisyyttä parantavat näennäisen välttämättömät toimet, kuten julkisen sektorin leikkaukset, eivät todellisuudessa ole vailla vaihtoehtoja. Päinvastoin, on mahdollista tehdä kestävää talouspolitiikkaa, joka edistää tasa-arvoa ja hyvinvointia esimerkiksi investoimalla hoivaan ja puuttumalla naisvaltaisten alojen aliarvostukseen. Ajatusta siitä, mikä on taloudellisesti arvokasta, on arvioitava uudelleen ja nähtävä sukupuolittuneet ja rodullistetut oletukset arvojen taustalla.

 

Tähän asti talouden asiantuntija on ollut pääasiassa valkoinen ja mies, ja onkin tärkeää laajentaa käsitystä siitä, ketkä voivat puhua taloudesta uskottavasti. Sen lisäksi, että talouden instituutioissa tulisi olla enemmän esimerkiksi naisia, on alojen toimintatapoja ja -ympäristöjä muutettava monimuotoisemmiksi. On tunnistettava, miten talouden tutkimus ja talouspoliittiset päätökset ylläpitävät eri sukupuolten välisiä valtasuhteita ja muutenkin epätasa-arvoistavia rakenteita.

 

Naisten korkeampi koulutustaso ei ole johtanut korkeampaan palkkatasoon vaan historialliset ja kulttuuriset hierarkiat ohjaavat edelleen käsitystä siitä, millainen työ on arvokasta ja taloutta hyödyttävää. Työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet sukupuolen mukaan. Valtaosa julkisen sektorin työntekijöistä on naisia, joiden työhön erilaiset tehostamiseen pyrkivät päätökset vaikuttavat negatiivisesti. Mies- ja naisvaltaisia aloja ja tehtäviä arvotetaan edelleen eri tavoin.

 

Leikkaukset ja muutokset yhdellä talouden osa-alueella vaikuttavat väistämättä toiseen. Julkisen sektorin leikkaukset lisäävät kotitalouksissa tapahtuvaa palkatonta hoivaa, mikä vähentää palkkatyön työtunteja sekä aiheuttaa inhimillisiä kustannuksia. Sosiaalinen uusintaminen eli kotitalouksissa tapahtuva, valtaosin naisten tekemä palkaton työ on arvotettava markkinoilla tapahtuvan työn rinnalle ja huomioitava päätöksenteossa.

 

• Talous tulee asettaa ihmisen ja luonnon kantokyvyn rajoihin. Talouskasvua ei tule
• tavoitella hyvinvoinnin kustannuksella vaan päinvastoin on pyrittävä kohti hyvinvointitalouden mallia, jossa päätökset tuottavat hyvinvointia tukevia rakenteita. Talouspolitiikkaa tulee tehdä pitkäjänteisesti ja tavalla, joka turvaa sosiaalisen ja ekologisen hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa.
• Talouspoliittisten päätösten taustalle on otettava monialaista ja monipuolista tutkimustietoa, joka ei keskity ainoastaan ennalta määriteltyihin talouden tunnuslukuihin vaan tekee näkyviksi tasa-arvoon vaikuttavia talouden rakenteita.
• Sukupuolitietoista budjetointia tulee vahvistaa ja ottaa laajemmin käyttöön valtionhallinnossa. Sukupuolivaikutusten arviointia tulee tehdä koko talousarvioprosessin ajan ja sen kaikissa vaiheissa. Arviointia tulee tehdä talouspolitiikan valmistelusta lähtien, eikä ainoastaan esimerkiksi lakiesitysten yhteydessä.
• BKT:n rinnalle on otettava muita mittareita, jotka laskevat mukaan kotitalouksien ja yhteisöjen tekemän palkattoman työn ja hoivan sekä mittaavat hyvinvointia ja sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. On myös tarkasteltava kriittisesti ja mietittävä vaihtoehtoja muille talouden tunnusluvuille – esimerkiksi työllisyysaste ei kerro mitään työn laadusta tai työelämän tasa-arvosta.
• Palkattoman hoiva- ja kotityön arvo on tunnustettava. Tämä edelleen valtaosin naisten tekemä työ on nähtävä osana talouden kokonaisuutta, jotta ihmisillä on mahdollisuus valita läheisten ja perheen hyvinvointi ilman kohtuutonta taloudellista menetystä ja merkittävästi pienempää eläkekertymää. Hoivavastuita tulisi jakaa tasaisemmin sekä pikkulapsivaiheessa että omaishoidossa.
• Julkiset investoinnit palveluihin tulee arvottaa teollisuuden ja rakentamisen investointien rinnalle. On pohdittava, miten voitaisiin tunnistaa sosiaalisen infrastruktuurin, kuten hoivan ja koulutuksen investointien, merkitys kestävän kasvun ja hyvinvoinnin luomisessa.
• Naisvaltaisten sote- ja kasvatusalojen palkat on nostettava työn vaativuutta vastaavalle tasolle – samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka. On löydettävä keino puuttua julkisen sektorin työvoimapulaan, jotta työolot saadaan inhimillisiksi eivätkä työntekijät uuvu ja vaihda alaa.
• Työntekijöiden oikeutta puolustaa etujaan sekä lakko-oikeutta tulee suojella kaikenlaisissa työsuhteissa ja työmarkkinatilanteissa.
• Hallituksen on jatkettava ja edistettävä kolmikantaista samapalkkaisuusohjelmaa aiempaa määrätietoisemmin toimin. Palkkaeroihin on puututtava ja tasa-arvolakia on uudistettava palkkojen läpinäkyvyyden edistämiseksi.
• Naisten eläkeköyhyteen on puututtava. Työurien alusta asti on tartuttava epäkohtiin, joiden takia naisten eläkekertymä on huomattavasti pienempi, kuten alempi palkkataso sekä epätasaisesti jakautuvat perhevapaat.
• Sosiaaliturvajärjestelmä muokattava sellaiseksi, että se mahdollistaa ihmisten luovuuden ja vapauden. Mahdollisuutta siirtyä perustulojärjestelmään tulee tutkia edelleen. Perustulon sukupuolivaikutuksista on tehtävä selvitys.
• Työn on jakauduttava tasaisemmin. Työllisyyden kasvu koskee usein miehiä, kun taas naiset tekevät entistä enemmän vastoin tahtoaan osa-aikatöitä ja määräaikaisuuksia. On selvitettävä, voisivatko esimerkiksi lyhyemmät työviikot tukea uusien työpaikkojen luomista ilman että työntekijöiden tulotaso kärsisi.
• Anonyymi rekrytointi on otettava käyttöön nykyistä laajemmin ja antirasismin on tultava tärkeäksi osaksi suomalaista työkulttuuria
• Työpaikoilla tapahtuva seksuaalinen häirintä, syrjintä ja väkivalta vaikuttaa naisten, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä rodullistettujen ihmisten urakehitykseen ja työhyvinvointiin äärimmäisen negatiivisesti ja niillä on suoria taloudellisia vaikutuksia yksilöille. Kaikkien alojen työpaikoilla tulee olla konkreettiset toimenpiteet ehkäistä ja puuttua seksuaaliseen häirintään ja sukupuoleen perustuvaan syrjintään.

 

 

Hoivan vallankumous

 

Suomalainen yhteiskunta pyörii naisvaltaisen hoivan varassa – niin palkallisen kuin palkattoman. Naiset hoitavat lapset, vanhukset ja sairaat. Naiset tekevät valtaosan kotitöistä. Naiset pitävät suurimman osan perhevapaista, ja enemmistö omaishoitajista on naisia. Naisia on enemmistö muun muassa hoitajista, varhaiskasvatuksen työntekijöistä, lääkäreistä, opettajista ja sosiaalityöntekijöistä. Vaikka naisilla ei olisi hoivavastuuta, heihin kohdistuvan oletukset hoivavastuun kantamisesta voivat silti johtaa syrjintään.

 

Hoiva on iso yhteiskunnallinen ja taloudellinen kysymys, jota kuitenkin käsitellään yksityisenä asiana ja kutsumuksena. Talous, työelämä ja hoivavastuut on mietittävä kokonaan uusiksi eikä niitä enää jatkossa voi erottaa. Hoiva on alettava huomioida bruttokansantuotteessa ja tehdyissä työtunneissa, myös kotona tehtävä palkaton hoiva.

 

Tarvitaan hoivan vallankumous, jolla hoivavastuu jaetaan tasaisemmin ja joka tekee palkattomasta hoivasta yhteiskunnallisen kysymyksen. Palkattoman hoivan kasautuminen naisille vaikuttaa naisten toimeentuloon, eläkekertymään, jaksamiseen ja mahdollisuuksiin edetä uralla.

 

• Suomen pitää laatia hoivan tulevaisuutta ja tasa-arvoa koskeva visio, joka käsittelee mm.
  • naisvaltaisten alojen palkkausta
  • työaikajärjestelyjä, jotka mahdollistavat paremmin työn ja hoivavastuun yhdistämisen
  • toimia, jotka kompensoisivat tulon- ja eläkekertymämenetyksiä tilanteissa, joissa ihmisellä on hoivavastuu läheisestään
  • sukupuolisensitiivistä opetusta ja opinto-ohjausta, jotka tukevat eri sukupuolten hakeutumista eri koulutusaloille nykyistä monipuolisemmin
  • hoiva-, kasvatus- ja sosiaalialojen työolosuhteita ja työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä
  • käytäntöjä, jotka kannustavat miehiä jäämään kotiin hoitamaan lapsia tai kantamaan vastuuta iäkkäistä vanhemmista.
• Kotihoidontuki pitää poistaa ja samalla lisätä varhaiskasvatuksen resursseja.
• Perhevapaajärjestelmää tulee uudistaa niin, että perhevapaakiintiötä voisi siirtää lapsen isovanhemmille tai muille läheisille.
• Adoptiolaki tulee uudistaa huomioimaan paremmin erilaiset perhetilanteet.
• Tulee perustaa kolmikantainen työryhmä edistämään työn ja perheen yhteensovittamista.
• Sosiaaliturvajärjestelmässä on huomioitava lasten vuoroasuminen, jotta vuoroasuminen on aidosti mahdollista kaikille perheille.
• Sosiaaliturvan uudistamisen yhteydessä on huolellisesti arvioitava sen vaikutukset lapsiperheisiin ja rakennettava mallia, jonka avulla lapsiperheköyhyyttä voidaan vähentää.
• Omaishoitajien jaksamista on tuettava erilaisin käytännön järjestelyin, kuten riittävin vapaapäivin ja luotettavin varahoitojärjestelyin. Omaishoitajien palkkioita pitää korottaa ja heille tulee taata säännölliset terveystarkastukset.
• On varmistettava, että yhteiskunnan tarjoamat hoiva- ja tukipalvelut ovat niin hyvät, ettei kukaan joudu omaishoitajaksi vastentahtoisesti.
• Saattohoidossa olevan potilaan läheiselle pitää taata taloudellisesti tuettu saattohoitovapaa.
• Lapsensa menettäneille vanhemmilla tulee olla mahdollisuus kuuden kuukauden pituiseen suruvapaaseen.

 

 

Tasa-arvoinen kasvatus ja koulutus

 

Koko kasvatus- ja koulutuspolun on oltava maksutonta ja laadukasta.

 

Tasa-arvon edistäminen, sukupuolitietoisuus ja antirasistinen opetus on saatava läpileikkaaviksi läpi koko koulutus- ja sivistysmaailman varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja vapaaseen sivistystyöhön. Tämä tarkoittaa niin käytäntöjä, rahoitusta kuin sisältöjäkin.

 

Laadukas ja tasavertainen varhaiskasvatus tasaa eroja lasten oppimisessa ja hyvinvoinnissa. Päiväkotiryhmien tulee olla riittävän pieniä, jotta työntekijät pystyvät huomioimaan lapset yksilöllisesti. Kaiken varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tulee olla sukupuolisensitiivistä ja antirasistista. Sukupuolisensitiivisellä ja antirasistisella kasvatuksella on keskeinen rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa ja tasa-arvon edistämisessä. Se antaa jokaiselle mahdollisuuden olla omanlaisensa ja kehittää taitojaan ja osaamistaan.

 

Kaikkien oppilaitosten tulee olla turvallisempia tiloja jokaiselle. Kouluterveyskyselyjen mukaan seksuaalinen häirintä on koulussa kuitenkin yleistä, ja varsinkin trans- ja muunsukupuoliset nuoret kokevat koulussa syrjintää ja häirintää. Kouluissa tapahtuvaa väkivaltaa saatetaan edelleen kutsua kiusaamiseksi ja vähätellä sen vakavuutta.

 

Korkeakoulutuksen tasa-arvoisuutta tulee vahvistaa. Korkeakoulutus periytyy Suomessakin, minkä lisäksi monet ihmisryhmät, kuten maahanmuuttajataustaiset, vammaiset henkilöt ja romanit, ovat aliedustettuina korkeakoulutuksessa. Koulutusalat ovat eurooppalaisittain poikkeuksellisen vahvasti sukupuolittuneet. Koulutuksen saavutettavuudessa on paljon ongelmia, ja mm. erilaiset oppijat jäävät usein vaille tarvitsemiaan tukitoimia. Korkeakoulumaailman, erityisesti yliopistojen, käytännöt tukevat korkeasti koulutetuista perheistä tulevia opiskelijoita, eikä luokkanousu ole Suomessakaan niin helppoa kuin ajatellaan. Tiedemaailman patriarkaalisuudesta on päästävä eroon: naisilla ja muunsukupuolisilla tulee olla tosiasiallisesti yhtä hyvät mahdollisuudet edetä korkeimpiin akateemisiin tehtäviin kuin miehilläkin.

 

• Päiväkotien ryhmäkokoja on pienennettävä, henkilöstön määrää lisättävä ja varhaiskasvatuksen riittävät resurssit taattava.
• Varhaiskasvatuksen maksuttomuutta tulee alkaa laajentaa ja lopulta tehtävä varhaiskasvatuksesta maksutonta.
• Päiväkotien ja koulujen henkilöstölle tulee järjestää täydennyskoulutusta sukupuolisensitiivisyydestä / -tietoisuudesta ja antirasismista, ja ne on saatava lähtökohdaksi ammattilaisten koulutukseen.
• Päiväkotipaikkojen riittävyys on varmistettava ja paikkoja on lisättävä erityisesti kasvukeskuksissa. Tavoitteena tulee olla oikeus lähipäiväkotipaikkaan.
• Varhaiskasvatuksen henkilöstön palkkausta ja työskentelyolosuhteita on parannettava. Tarvitaan määrätietoista politiikkaa, jolla varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa parannetaan.
• Toiminnallisten tasa-arvosuunnitelmien laatimiseen ja toteuttamiseen kaikissa oppilaitoksissa tulee panostaa. Siirtymää varhaiskasvatuksen sitovaan toiminnalliseen tasa-arvosuunnitteluun tulee tukea riittävällä täydennyskoulutuksella.
• Pienillä koululaisilla on oltava oikeus vuorohoitoon, ilta- ja viikonloppuhoitoon sekä koulujen loma-aikojen aikaiseen hoitoon, mikäli se on vanhemman tai vanhempien työ- tai opiskelutilanteen vuoksi tarpeellista.
• Koulumaailmassa tapahtumaan seksuaaliseen ja sukupuoleen kohdistuvaan häirintään puuttumiseksi ja ennaltaehkäisyksi on luotava valtakunnallinen toimintamalli. On varmistettava, että henkilöstöllä on riittävästi osaamista tunnistaa ja puuttua väkivaltaan ja häirintään.
• Kaikkien oppilaitosten tulee olla fyysisesti esteettömiä.
• Koko kasvatus- ja koulutuspolun on oltava antirasistinen.
• Eri sukupuoliin ja ihmisryhmiin liittyviä stereotypioita vahvistavista oppimateriaaleista on päästävä eroon.
• Perus- ja toisen asteen opinto-ohjauksen laatuun ja sukupuolitietoisuuteen on panostettava. On varmistettava, että opinto-ohjauksessa ei vahvisteta sukupuoliin, eri ihmisryhmiin tai koulutusaloihin liittyviä stereotypioita vaan kannustetaan nuoria hakeutumaan kiinnostustaan vastaaviin jatko-opintoihin.
• Henkilöstön riittävyys ja osaaminen on varmistettava, jotta inkluusio voi kunnolla toteutua kouluissa.
• Korkeakoulutuksen saavutettavuutta on parannettava. Korkeakouluihin tulee laatia käytännöt saavutettavuuden edistämiseksi ja on varmistettava, että niitä noudatetaan kaikissa oppiaineissa.
• Korkeakoulujen tulee tiedostaa toimintansa mahdollinen ulossulkevuus ja edistää käytäntöjen soveltuvuutta eri taustoista tuleville.
• Akateemisten urapolkujen tasa-arvoisuutta tulee edistää tietoisilla toimilla. Korkeakoulujen tulee sitoutua edistämään vähemmistöasemassa olevien etenemistä urallaan.

 

 

Hyvä vanhuus kaikille

 

Eläkeläisköyhyyteen ja sen sukupuolittuneisuuteen on puututtava. Naiset elävät tilastollisesti vanhemmiksi kuin miehet, asuvat yksin, ovat köyhempiä ja käyttävät useammin vanhustenhuollon palveluja ja elävät hoivakodeissa. Naisten työeläke on keskimäärin 2/3 miesten työeläkkeestä, ja pidemmän elinajanodotuksen vuoksi myös köyhyysloukussa eletään pidempään. Vanhusten hoivapalveluiden heikko laatu, puutteellinen hoitajamitoitus ja voitontavoittelu heikentävät vanhusten elämänlaatua. Hoiva- ja terveyspalveluilla ei saa tavoitella voittoa laadun ja ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Omaishoidon tukea on parannettava. Ikääntyvän väestön hyvinvointia ja yhteiskuntaan osallistumista on tuettava.

 

• Eläkeläisten riittävä toimeentulo on varmistettava. Jos eläke on pieni, sitä on täydennettävä sosiaaliturvalla. Ikääntyneitä on aktiivisesti tuettava heille kuuluvien etuuksien hakemisessa. Takuueläkkeen tasoa tulee nostaa säännöllisesti.
• Epäoikeudenmukaiset eläkekertymät on korjattava: pitkään alle 23-vuotiaana tai lyhyissä työsuhteissa tehdystä työstä ei kertynyt eläkettä.
• Oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan täytyy korottaa nykyisestä 65 vuoden iästä, sillä myös työurat pitenevät.
• Hoivapalveluiden kilpailutuksissa laatukriteerien on oltava selkeämmät, jotta heikkotasoisempaa, halvemmalla toteutettua palvelua ei ole pakko valita. Kunnat on myös velvoitettava seuraamaan laadun toteutumista.
• Kaikkia hoivasektorin palveluntarjoajia tulee valvoa samoilla kriteereillä.
• Vanhustenhuoltoa ei pitäisi voida järjestää voiton tavoittelemiseksi, vaan vanhustenhuollon suhteen tulisi tehdä koulujen kaltainen rajaus.
• Riittävä hoitajamitoitus ja ammattitaito on taattava kaikkiin vanhuspalveluihin.
• Vanhuspalveluiden työntekijöille tulee antaa antirasistista koulutusta.
• Vanhuspalveluiden työvoimapulaa on helpotettava riittävällä resursoinnilla ja palkkauksella.
• Hoitajapulaa paikatessa ulkomailta on kiinnitettävä erityistä huomiota työntekijöiden perehdyttämiseen ja kotouttamiseen sekä heidän haavoittuvaan asemaansa työmarkkinoilla, mikä saattaa altistaa hyväksikäytölle.
• Julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden tulee olla laadukkaita ja kaikille helposti saavutettavia. Tällä hetkellä resurssipulan takia jonot palveluasumiseen ja laitoshoitoon ovat kestämättömiä.
• Omaishoitajan ja kunnan yhteistyötä on parannettava lainsäädännöllä, joka takaa tuettavalle riittävän hoidon ja omaishoitajalle mahdollisuuden määrittää oman hoivatyönsä määrä.
• Kuntakohtaiset erot omaishoidon tuessa on korjattava, eikä omaishoidon tuen palkkion pitäisi vaikuttaa muihin etuuksiin.
• Vanhusten osallisuutta on tuettava muun muassa palveluilla, jotka tuovat yhteen eri ikäistä väestöä.
• Vanhenevien naisten hyvinvointia on tuettava. Työkyky ei pitäisi olla mittari hyvinvointipalveluille, vaan hoitoa ja tukea tulisi saada tarveperusteisesti. Esimerkiksi julkisesti tuetun psykoterapian 65 vuoden kattoikä on poistettava.
• Oikeus omanlaiseen elämään tulee turvata myös vanhuudessa.

 

 

Feministiset ympäristöt

 

Jokaisella on oikeus kohtuuhintaiseen asumiseen, sujuvaan liikkumiseen, välttämättömiin palveluihin ja turvalliseen ympäristöön. Infrastruktuurin ja palveluiden tulee tukea ihmisten erilaisia tarpeita, jolloin myös suunnitteluprosessien täytyy olla moniäänisiä.

 

Alueet on suunniteltava niin, että erilaisten ihmisten on helppoa ja turvallista liikkua, harrastaa ja elää arkeaan. Maankäyttö- ja liikennepäätösten vaikutukset eri sukupuoliin ja eri ihmisryhmiin, kuten lapsiin, iäkkäisiin tai vammaisiin, on huomioitava.

 

Naisten ja miesten asumis- ja liikkumismuodot ovat osin erilaisia. Esimerkiksi yli 60-vuotiaista yksinasuvista valtaosa on naisia. Naiset liikkuvat useammin julkisella liikenteellä kuin miehet ja miehet taas autoilevat naisia yleisemmin.

 

• Kaavoitus-, maankäyttö- ja liikennepäätösten sukupuolivaikutukset on arvioitava ja otettava huomioon päätöksenteossa.
• Osallistavaa päätöksentekoa ja asukkaiden osallistumista alueiden kehittämiseen tulee lisätä.
• Asumismuotojen moninaisuutta tulee lisätä ja yksinasumisen kustannuksia laskettava suhteessa yhdessäasumiseen.
• Eri alueiden sosio-ekonomista segregaatiota tulee aktiivisesti purkaa.
• Joukkoliikenteen toimivuutta tulee parantaa eri puolilla Suomea. Joukkoliikenteen tulee olla maksutonta.
• Eri alueiden ja liikkumisreittien esteettömyyttä tulee parantaa. Mahdollisimman moneen paikkaan tulee päästä, vaikka liikkumiskyky olisi normista poikkeava.
• Liikuntapaikkojen, puistojen yms. julkisten alueiden tulee tukea kaikenlaista toimeliaisuutta, liikkumista ja harrastamista.
• Tulee panostaa palvelujen saatavuuteen ja siihen, että niihin voi päästä helposti ja turvallisesti.
• Tarvitaan “feminististä aurausta” eli sitä, että kevyen liikenteen väylät aurataan talvisin ensimmäisenä ja niiden kunnosta ja esimerkiksi riittävästä hiekoituksesta pidetään huolta.
• Liikennereittien, puistojen, liikunta-alueiden yms. turvallisuutta tulee parantaa esimerkiksi huolehtimalla riittävästä valaistuksesta.
• Lisätään julkisia vessoja, jotka ovat esteettömiä ja huomioivat sukupuolen moninaisuuden.
• Puistoihin ja erilaisten liikuntareittien varrelle tulee lisätä penkkejä. Niistä voi olla iloa kaikille mutta erityisesti ne hyödyttävät mm. ikääntyneitä, raskaana olevia ja lapsiperheitä.

 

 

Ilmastonmuutos on feministinen kysymys

 

Ilmastonmuutoksesta kärsivät kaikista eniten haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ja yhteisöt. Saamelaisten tiivis luontosuhde sekä Pohjois-Suomen ennustettu nopea lämpeneminen asettaa alkuperäiskansan epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa muuhun Suomeen.

 

Ilmastonmuutos heikentää yhteisöjen resilienssiä ja kärjistää yhteiskunnallisia ongelmia. Ilmastonmuutoksen torjunta on itsessään työtä tasa-arvon puolesta, eikä yhteiskuntien ongelmia voi ratkaista kestävästi, elleivät kaikki yhteiskunnan jäsenet pääse mukaan päätöksenteon pöytiin. Tarvitsemme naiset ja erilaiset vähemmistöryhmät mukaan päättämään ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.

 

Koska planeetan lämpö tulee joka tapauksessa nousemaan, ilmastonmuutokseen tulee varautua. Sopeuttamistoimissa tulee huomioida vaikutukset kaikkiin sukupuoliin ja erityisesti vähemmistöihin. Saamelaisten lisäksi on odotettavaa, että myös Suomessa ilmastonmuutos osuu kovimmin heikko-osaisimpiin, kuten ikääntyneisiin, pitkäaikaissairaisiin ja vähävaraisiin. Ilmastonmuutoksen torjuntaa ja siihen varautumista on tehtävä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

 

• Suomen ja EU:n on määrätietoisesti toimittava ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen suhteessa esiteolliseen aikaan.
• Ilmastotoimien sukupuolivaikutukset on huomioitava eikä ilmastonmuutoksen torjunta saa lisätä eriarvoisuutta.
• Saamelaisten on oltava keskeisinä toimijoina päätöksenteossa liittyen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeuttamistoimiin.
• Naisten ja tyttöjen tulee päästä mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan niin päätöksentekijöinä kuin ruohonjuuritason toimijoina.
• YK:n Agenda2030 -tavoitteiden toimeenpanossa niin Suomessa ja kuin kansainvälisestikin tulee huomioida toiminnan sukupuolivaikutukset.
• Ilmastonmuutoksen aiheuttamien tuhojen, kuten luonnonkatastrofien, kuivuuden ja nälänhätien, korjaamisessa on erityisesti huomioitava niiden vaikutukset naisiin ja perheisiin. Naiserityiset tarpeet on huomioitava sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa, siihen varautumisessa kuin sen seurausten korjaamisessa.
• Ympäristön ja ilmaston takia syntyvä pakkomuutto tulee lisätä oleskelulupaperusteeksi.
• Suomen ilmastopolitiikan vaikutukset eri ihmisryhmiin on huomioitava ja tarvittaessa kompensoitava niin, ettei esimerkiksi köyhyys tai eriarvoisuus lisäänny.
• Suomen on varauduttava ilmastonmuutoksen seurauksiin, kuten hellejaksoihin, lisääntyvään liukkauteen ja rankkasateisiin, ja varmistettava, että esimerkiksi palveluasunnot, sairaalat, koulut tai päiväkodit ovat turvallisia käyttää.

 

 

Feminististä maahanmuuttopolitiikkaa

 

Oikeuden elää turvassa tulee olla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan keskiössä. Turvaa hakevat naiset ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat usein erityisen haavoittuvassa asemassa, mikä pitää huomioida maahanmuutto­politiikassa ja palveluissa.

 

Maahanmuuttopolitiikan tavoitteena on varmistaa, että jokainen Suomeen muuttava ihminen voi rakentaa täällä omanlaisen elämän ja kokea kuuluvuutta.

 

• Turvapaikkahakemusten käsittelyä on nopeutettava.
• Humanitaarinen suojelu palautettava oleskelulupaperusteeksi turvapaikan ja toissijaisen suojelun ohelle.
• Suomen on otettava käyttöön humanitaarinen viisumi.
• Turvapaikan hakemisen tulee olla mahdollista Suomen ulkopuolella.
• Ihmiselle on voitava myöntää turvapaikka, mikäli hän hakee turvaa maasta jossa raskaudenkeskeytys on laitonta tai vaarallista.
• Sukupuolittunut ja seksuaalisuutta loukkaava väkivalta on tunnistettava turvapaikan hakuprosessissa.
• Kiintiöpakolaisten määrää on kasvatettava.
• Paperittomuutta pitää ehkäistä ja kaikille paperittomille on taattava perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut.
• Ihmiskaupan uhreille tulee myöntää  oleskelulupa riippumatta rikosprosessista.
• Perheenyhdistämisen toimeentuloedellytys tulee poistaa alaikäisiltä ja riittävän toimeentulon määrää tulee kaikkinensa lieventää.
• Lapsen oikeuksia ja perhe-elämän suojaa tulee kunnioittaa. Lapsia ei tule erottaa vanhemmistaan niin, että vanhempi tai lapsi karkotetaan.
• Maahanmuttoviranomaisia tulee kouluttaa tunnistamaan ihmiskaupan uhrit niin, että ihmiskaupan uhreilla ei viranomaisen kohdatessaan ole uhkaa käännytyksestä.
• Turvapaikkahakemuksia käsitteleville ihmisille tulee järjestää koulutusta tiedostamattomien ennakkoasenteiden vaikutuksista.
• On varmistettava, että perheväkivallan uhrin oikeus jatko-oleskelulupaan toteutuu.
• Toissijainen suojelu tulee sallia maista, joissa ihmisellä on merkittävä riski joutua elämään kadulla ilman peruspalveluja.
• Kotoutumispalvelut ja kielikurssit on taattava myös työvoiman ulkopuolella oleville ja jalkautettava ohjausta neuvoloihin ja muihin matalan kynnyksen perhepalveluihin.
• Maahanmuuttajanaisten itsenäistä toimijuutta on pyrittävä vahvistamaan.
• Pitää varmistaa avioliittoon pakottamisen rangaistavuus ja mahdollistaa pakkoavioliiton mitätöinti.
• Kotoutumislain uudistuksessa ja valtion kotouttamisohjelmassa on sitouduttava tasa-arvon edistämiseen ja naisten erityistarpeiden huomioimiseen. Valmisteluprosesseissa on tehtävä sukupuolivaikutusten arviointi.
• On turvattava naiserityisiä kotoutumisen palveluja tuottavien järjestöjen resurssit.
• Seksuaalikasvatuksen ja itsemääräämisoikeustietoisuuden kasvatuksen tulee olla elimellinen osa kotoutusta.
• Riittävät tulkkipalvelut on turvattava. Puolisoa ei tule käyttää tulkkina esimerkiksi terveyspalveluissa.

 

 

Rauhan edistäminen on feminististä

 

Todellista turvallisuutta ja yhteiskunnallista rauhaa luodaan keskittymällä aseriisuntaan, sosiaaliseen ja taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen, ihmisoikeuksiin ja turvalliseen sekä elinkelpoiseen ympäristöön asehankintojen ja militarisoinnin sijasta. Kansainväliset sopimukset ovat keskeisessä roolissa niin konfliktien ennaltaehkäisyssä kuin siviilien suojelussa konflikteissa.

 

Rauhankasvatus tuottaa pitkällä aikavälillä turvallisuutta ja hyvinvointia. Rauhankasvatuksen tarkoitus on herättää pohtimaan ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä aiheita ja antaa välineitä väkivallattomaan konfliktinratkaisuun.

 

• Suomen maanpuolustus tulee järjestää niin, että järjestelmä kohtelee kaikkia sukupuolia tasa-arvoisesti.
• Rauhankasvatuksen resursseja ja merkitystä opetussuunnitelmissa on kasvatettava.
• Suomen on oltava aktiivinen rauhan edistäjä ulkopolitiikassaan ja edistää YK:n päätöslauselman 1325 “Naiset, rauha ja turvallisuus” tavoitteita. Päätöslauselman tavoitteena on suojata naisia ja tyttöjä aseellisissa konflikteissa sekä korostaa naisten oikeutta osallistua tasavertaisesti rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen.
• Turvallisuuspolitiikassa on huomioitava myös ympäristöuhat ja niiden tuottamat turvallisuusuhat. Maanpuolustusratkaisut eivät saa pahentaa ilmastokriisiä – hävittäjien päästöt ovat ilmaston kannalta aivan samanlaisia päästöjä kuin muutkin päästöt, eivät sen jalompia.

 

 

Hyväksytty Naisasialiitto Unionin syyskokouksessa 1.12.2022 Helsingissä.