Puheenjohtaja: hallitus silittää naisia yhdellä kädellä kun lyö toisella

Syksyn budjettiriihi häämöttää, ja edessä on taas tiukkoja säästöpäätöksiä valtiontalouden vakauttamiseksi. Monilta järjestöiltä leikataan kymmeniä tuhansia euroja, mikä ei valtiontaloudessa ole suuri summa, mutta järjestöjen budjeteista se on valtava siivu. On vaikea nähdä, miten esim. ihmisoikeuksia tai turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa puolustavien järjestöjen leikkaukset perussuomalaisen oikeusministerin johdolla olisivat muuta kuin ideologisia päätöksiä.
 
Ruusuja tämä hallitus saa siitä, että se on hallitusohjelmassaan sitoutunut lopettamaan sovittelun käytön lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Tämä on hieno askel eteenpäin naisten oikeuksien puolustamisessa, ja sitä on odotettu pitkään. Naisten oikeutta elää elämää ilman väkivaltaa halutaan suojella. Se on hienoa.
 
Ja juuri siksi en voi ymmärtää, miten samalla ollaan leikkaamassa valtavia viipaleita naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta työstä. Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry kokosi eilen somessaan listan tulevista leikkauksista:

 

  • Hallitus leikkaa 50 000€ Naisten Linjalta, joka tarjoaa tukea väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille
  • Hallitus leikkaa 850 000€ Rikosuhripäivystykseltä, jonka palveluita käyttävät erityisesti lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten uhrit
  • Hallitus leikkaa yhteensä 80 000 miljoonaa euroa sote-järjestöiltä, jotka tarjoavat tukea ja apua kun julkinen terveydenhuolto siihen pysty
  • Hallitus heikentää hyvinvointialueiden toimintaedellytyksiä, kun niiden pitäisi ottaa haltuun lähisuhdeväkivallan vastaista työtä

 
Kun me Unionissa lausuimme sosiaali- ja terveysministeriölle sovittelun lopettamisen lakiesityksestä elokuun alussa, korostimme että “lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen valtion keinoin ja resurssein ei saa vähentyä sovittelusta luopumisen myötä – päin vastoin, tuen täytyy vahvistua, sillä se on toistaiseksi täysin riittämättömällä tasolla suhteessa ongelman laajuuteen”. 
 
Lähisuhdeväkivalta on Suomessa epidemia ja sen vastainen työ vaatii rahaa, jotta se tehoaa. Sovittelun lopettaminen on loistava askel eteenpäin, mutta leikkausten rinnalla nyt näyttää siltä, että hallitus silittää naisia yhdellä kädellä samalla kun lyö toisella. 
 
Vetoan hallitukseen feministinä: arvioikaa leikkauksia uudelleen. Lähisuhdeväkivallan torjunta on sen arvoista sekä taloudellisesti että inhimillisesti. Pitäkää kurssi sitä kohti.

 
Kirjoittaja on Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja