Elina Nikulainen: Raiskauskulttuurista suostumuskulttuuriin – myös alastonkuvat voivat olla iloinen osa seksuaalisuutta

Viime viikolla somessa puhuttiin alastonkuvien ottamisesta ja lähettämisestä.  Poliisin valistusvideo TikTokissa onnistui syyllistämään uhria kuvista, jotka jaettiin eteenpäin  ilman suostumusta. Asiaa nostivat esille mm. Fanni Noirola, Cult Cunth ja Eve Kulmala.

Tarvitsemmeko todella lisää kampanjoita tai viranomaisviestintää, jossa naisille ja muille uhreille sysätään vastuuta ja varoitellaan luottamasta miehiin? Olisiko kuitenkin tehokkaampaa alkaa muuttaa kulttuuria, jossa ajatellaan, että toisen intiimin kuvan jakaminen tai jaetun kuvan katsominen on ok? Vaatia niitä muuttamaan tapansa, jotka rajoja rikkovat, vieressä hurraavat tai huonon käytöksen hiljaa hyväksyvät? Raiskauskulttuuri ei muutu suostumuskulttuuriksi sillä, että naiset ja muut uhrit vielä vähän enemmän hillitsevät itsensä ja varovat varjoaankin. Se muuttuu muun muassa sillä, että tekijät joutuvat kantamaan vastuunsa.  

Uhrin syyllistämisessä ei ole mitään uutta. Uutta on elämämme teknologian kanssa. Luovuutemme etsii väyliä somessa ja visuaalinen viestintä kuvin on nykyään lähes jokaisen arkea. Olisi kummallista, jos seksuaalinen käyttäytymisemme ei muuttuisi sen mukana, kun maailma muuttuu. Uudessa elämässämme seksuaalissävytteisten kuvien jakaminen, videochat-seksi ja vaikka yhdessä etänä nakuilu ovat monille olennainen osa seksielämää kumppanin kanssa. Vietämme puhelimemme kanssa suuren osan päivästämme, joten on luonnollista, että myös sen kautta toteutamme seksuaalisuuttamme. Suostumuksella jaettu paljas tissi tai kullikuva voi olla ihana marraskuisen päivän pelastus. 

Olemme pikkuhiljaa ottamassa askeleita eteenpäin raiskauskulttuurista suostumuskulttuuriin. Suostumuskulttuurissa seksiä sisältävät suhteet perustuvat luottamukseen, kunnioitukseen, iloon ja nautintoon. Kunnioitus tarkoittaa, että ketään ei painosteta tekemään tai jakamaan mitään, mitä ei itse innostuneesti halua ja että on aina tilaa sanoa ei. Kunnioitus tarkoittaa myös sitä, että kuvia tai muuta materiaalia, jotka on tarkoitettu vain sinulle, ei koskaan näytetä muille, eikä ikinä jaeta eteenpäin. Sen lisäksi, että mahdollisen intiimimateriaalin muille näyttäminen ja jakaminen on väärin, ne ovat yksityisyyttä loukkaavia rikoksia ja väkivaltaa. Suhteen päätyttyä kuvat tulee poistaa. Hyvä ero on tärkeä osa suostumuskulttuuria.

Tänä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä, mieti miten sinä voit edistää suostumuskulttuuria. Miten sinä voit olla parempi kumppani ja luottamuksen arvoinen myös eron jälkeen. Ja miten voit olla juuri se tyyppi, joka sanoo ystävälleen, ettei halua nähdä toisen alastonkuvaa tai muistuttaa, että sen lataaminen jonnekin julkiselle alustalle ilman lupaa on rikos.

Elina Nikulainen
Vt Pääsihteeri
Naisasialiitto Unioni