Rosamaría Bolom: Abortti vihdoin laillinen Meksikossa

Maa, jossa naisia tuomitaan ja rangaistaan siitä, että he haluavat käyttää oikeuttaan päättää kehostaan ja päättää vapaasti milloin tulla äidiksi, ei ole oikeudenmukainen maa. Olen kotoisin Meksikosta ja olen iloinen siitä, että tästä vuodesta lähtien meksikolaisia naisia ei enää pidetä rikollisina, jos he päättävät tehdä abortin.
Olen itse tehnyt abortin, kun olin nuori ja opiskelin yliopistossa. Ei ollut helppoa tehdä päätöstä. Minulla oli vakaa suhde. Käytimme kondomia ja kalenterimenetelmää. Koska hän halusi tulla isäksi, eräänä päivänä hän otti kondomin pois. Kun huomasin tämän, oli jo myöhäistä: kolmen viikon jälkeen tiesin olevani raskaana. Minulle oli selvää, että en halunnut tulla äidiksi ja siitä oli puhuttu selkeästi etukäteen. Riitelimme ja kyllä, käytin oikeuttani päättää kehostani. Sosiaalinen paine, kumppanista alkaen, oli todella vahva. Pelon ja yksinäisyyden tunne valtasi minut: Minne mennä, kuinka monta vaihtoehtoa on olemassa, entä mitä minulle tapahtuisi?
Huolimatta siitä, että abortti oli tuolloin laiton, ystäväni ja lääkärini auttoivat minua löytämään turvallisimman tavan keskeyttää raskaus. Olin hyvin yksinäinen ja surullinen. Monia mielikuvia ja ajatuksia tuli mieleeni. Vuosien jälkeen olen entistä varmempi, että tekemäni päätös oli oikea.
Syyskuussa 2021 Meksikon korkein oikeus linjasi abortin kriminalisoinnin oleva perustuslain vastaista. Uskomatonta, mutta joissakin maan osavaltioissa vielä viime vuonna on naisia lähetetty vankilaan abortin vuoksi.
Joskus abortti on ainoa vaihtoehto.
Taistelu laillisen abortin puolesta Meksikossa on ollut vaikea. Tämä lakimuutos on suuri voitto jo meidän isoäitiemme aloittamassa taistelussa.
Muistamme, että Meksiko peri espanjalaisilta katolisen uskonnon ja patriarkaalisen järjestelmän, joka edelleen määrittelee yhteiskunnan poliittista suuntaa. Jokaisella Meksikon 32 osavaltiolla on oma perustuslakinsa ja lakinsa. Joissakin osavaltioissa häpeä ja ennakkoluulot ovat vahvoja. Monet naiset eivät kuitenkaan tänä päivänä esimerkiksi mene naimisiin kirkossa tai säilytä neitsyyttään, kuten ennen vanhaa.
Monissa osavaltioissa asuu alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä, ja heistä osa ei puhu espanjaa. Kansallisen tilasto- ja maantieteen laitos INEGI:n tietojen mukaan 6 % Meksikon koko väestöstä puhuu alkuperäiskieliä. Lisäksi joissakin osavaltioissa on hyvin köyhiä ja syrjäytyneitä ihmisryhmiä, joiden on vaikea päästä koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Myös seksuaalikasvatus ja ehkäisymenetelmien saavutettavuus on niukkaa.
Muistan kuulleeni monia tarinoita miehistä, jotka tekivät äkkilähdön, kun kuulivat tulevasta vanhemmuudestaan. Naisista, joita miehet pettävät ja joille miehet valehtelevat muista suhteistaan. Naisista, jotka on suljettu perhepiireistään, koska perheet ovat hävenneet heitä. Teinitytöistä – sekä rakastuneista että seksuaalisesti hyväksikäytetyistä – jotka tulivat hyvin nuorina äideiksi. Pahimmassa tapauksessa naisista, jotka raiskattiin ja he tulivat raskaaksi.
Yhdistyneet kansakunnat julkaisi raportin, joka tekee näkyväksi nuorten raskausluvut Meksikossa vuonna 2020. Alle 18-vuotiaille äideille syntyi 373 661 lasta ja näistä 8 876 syntyi 12–14-vuotiaille äideille. Viime vuoden marraskuussa OECD julkaisi huolestuttavan raportin, jossa kerrotaan, että joka vuosi Meksikossa 5,4 miljoonaa lasta ja nuorta joutuu seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Näistä 90 % tapahtuu tytöille kotona ja perheympäristössä.
“Valitettavasti machokulttuuri ylläpitää naisia alistavia rakenteita ja mahdollistaa naisiin kohdistuvan väkivallan”, Violeta Gutiérrez Zamora kuvailee Iltasanomien artikkelissa. Meksikossa on monia asioita, joita vastaan on taisteltava ja jotka on ratkaistava nopeasti, mutta erityisesti tarvitaan väkivallasta vapaata ja oikeudenmukaista elämää tytöille ja naisille. Kuten Suomessa, Meksikossakin abortista puhuminen on edelleen tabu.
Vuonna 2007 Meksiko Cityssa liittovaltion lakia säätävä edustajakokous hyväksyi rikoslain uudistuksen, joka mahdollistaa raskauden keskeyttämisen raskaana olevan pyynnöstä. Vuonna 2019 Oaxacan osavaltio hyväksyi abortin laillistamisen tapauksissa, joissa raskaus on kestänyt enintään 12 viikkoa. Hidalgo, Veracruz ja Baja California hyväksyivät abortin vuonna 2021.
Abortti ei siis ole sallittu koko maassa, mutta silti on iso asia, että naisia ei enää nähdä rikollisina, kun he päättävät tehdä abortin. Se on valtava saavutus.
Rosamaría Bolom