Puheenvuoro: Seksityö murroksessa – yhteiskunta, turvallisuus ja oikeudet

Naisasialiitto Unionilla ei ole kantaa seksityöhön. Unionin hallituksessa olemme kuitenkin pohtineet, onko ajanhenki se, että feministisellä järjestöllä tulisi olla selkeä kanta ajankohtaiseen ja muuttuvaan teemaan. Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen seksityötä ilmiönä: sen sääntelyä, yhteiskunnallisia vaikutuksia ja turvallisuuskysymyksiä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä aiheesta ilman sensaatiohakuisuutta – faktojen, eri näkökulmien ja ajankohtaisen keskustelun pohjalta. 

 

Seksityö on teema, joka herättää voimakkaita tunteita ja jakaa mielipiteitä. Yhteiskunnassa suhtaudutaan siihen ristiriitaisesti. Toisaalta seksityötä tehdään ja kulutetaan, toisaalta siihen liittyy voimakasta stigmaa ja kriminalisointia eri muodoissaan. Viime vuosina seksityöhön liittyvä keskustelu on voimistunut niin ihmiskaupan torjunnan, seksityöntekijöiden oikeuksien kuin digitaalisen aikakauden uusien ilmiöiden, kuten OnlyFansin ja verkkovälitteisen seksityön, myötä. Samalla turvallisuuden näkökulma on noussut entistä tärkeämmäksi. Seksityöntekijöihin kohdistuu monenlaisia turvallisuusriskejä.  Lainsäädännön vaikutukset seksityöntekijöiden asemaan jakavat asiantuntijoiden näkemyksiä. Pitäisikö seksityö laillistaa kokonaan, kieltää vai säännellä nykyistä paremmin? Kenelle lainsäädäntö tuo turvaa ja keitä se mahdollisesti vaarantaa? Kenen oikeuksista seksityössä on pohjimmiltaan kyse?

 

Seksityö kattaa monipuolisen kirjon palveluita ja toimintamuotoja, ja sitä tehdään sekä laillisesti että laittomasti eri puolilla maailmaa. Seksityön määritelmä ei ole yksiselitteinen. Seksityötä voidaan kuvata toimintana, jossa henkilö tarjoaa seksuaalissävytteisiä palveluita maksua vastaan. Seksityöhön voidaan laskea kontaktiin perustuva seksityö, esimerkiksi escort-palvelut ja kadulla tehtävä seksityö, joissa asiakas ja työntekijä kohtaavat fyysisesti, verkkovälitteinen seksityö, mikä sisältää esimerkiksi OnlyFansin ja muiden maksullisten sisältöalustojen kautta tehtävän työn, eroottisen viihteen, kuten strippauksen ja erotiikkatanssin sekä erilaiset fetissi- ja BDSM-palvelut, joihin voi sisältyä esimerkiksi dominapalveluita ilman suoranaista seksuaalista kontaktia.

 

Kaikki seksityö ei ole samanlaista. On tärkeää erottaa toisistaan vapaaehtoinen seksityö ja ihmiskauppa tai pakotettu seksityö. Monet seksityöntekijät valitsevat työnsä tietoisesti erilaisista syistä, kuten taloudellisen itsenäisyyden tai työn joustavuuden takia. Toisaalta ala on myös altis hyväksikäytölle, jolloin osa ihmisistä päätyy seksityöhön pakon edessä.

 

Seksityö on osa globaalia taloutta ja sillä on merkittävä markkina eri puolilla maailmaa. Digitalisaatio on muuttanut alaa voimakkaasti, ja yhä useampi seksityöntekijä toimii itsenäisesti verkon kautta ilman välikäsiä. Samaan aikaan yhteiskunnat suhtautuvat seksityöhön eri tavoin – joissakin maissa se on laillistettua ja säänneltyä, kun taas toisaalla kriminalisoitua. 

 

Naisunioni järjesti seksityöteemaisen keskustelutilaisuuden 5.2.2025. Tilaisuuden tarkoituksena oli herätellä jäsenistössä keskustelua seksityöhön liittyen: tulisiko Unionilla olla kanta seksityöhön? Tilaisuudessa oli alustamassa keskustelua väitöskirjatutkija, VTM, FM, Jaana Ahtiainen Helsingin yliopistosta. Hän valotti seksityötä lainsäädännön näkökulmasta ja hänen puheenvuoronsa otsikko oli ”Seksuaalipalveluita koskeva lainsäädäntö ja seksityön tutkimukselliset tulokulmat”. Ahtiaisen jälkeen aihetta avasi omasta näkökulmastaan seksityöntekijä ja kirjailija Aallotar Haapasaari. Avauspuheenvuorojen jälkeen käytiin paneelikeskustelua, jossa oli mukana keskustelemassa Ahtiaisen ja Haapasaaren lisäksi Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, Oikeus työhön -verkostosta Riikka Pöntinen, YTM ja sukupuolen ja seksuaalisuuden asiantuntija sekä Isa Häkkinen, seksityöläinen.

 

Keskustelua käytiin seksityön määrittelystä, eettisten ja yhteiskunnallisten tulokulmien kautta sekä tulevaisuusnäkökulmista. Keskustelijoilta kysyttiin myös, onko seksityö feministinen kysymys.

 

Seksityö jakaa mielipiteitä, ja sen ympärillä käydään jatkuvaa keskustelua niin eettisestä, moraalisesta kuin yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Yksi keskeisimmistä jakolinjoista liittyy siihen, nähdäänkö seksityö hyväksyttävänä työnä vai hyväksikäyttönä.

 

Feministinen liike on jakautunut seksityön suhteen. Seksityön hyväksyvät feministit korostavat seksityöntekijöiden itsemääräämisoikeutta ja työoikeuksia. Hyväksyvässä näkökulmassa seksityö nähdään ansaintakeinona, joka voi olla joillekin naisille ja muille sukupuolille taloudellisesti vapauttavaa ja mahdollisuus hallita omaa kehoaan. Hyväksyvä kanta vastustaa seksityön kriminalisointia, koska se lisää työntekijöiden haavoittuvuutta ja turvattomuutta.

 

Abolitionistinen feminismi taas näkee seksityön lähtökohtaisesti naisten hyväksikäyttönä ja ilmentymänä sukupuolten epätasa-arvolle. Tämän näkemyksen mukaan seksityö perustuu patriarkaaliseen valtarakenteeseen, jossa naisten kehoista tehdään myynnissä olevaa kauppatavaraa. Kyseisen näkemyksen omaavat feministit kannattavat tavallisesti pohjoismaista seksityön mallia, jossa seksin ostaminen on kriminalisoitu mutta myyminen ei.

 

Seksityöhön liittyvät moraalikysymykset nousevat usein kulttuurisista, perinteisistä ja uskonnollisista arvoista. Seksityö nähdään joissain yhteiskunnissa itsessään vääränä ja toisissa se hyväksytään osana taloudellista järjestelmää, työoikeuksia ja yksilönvapauksia.

 

Seksityötä voi tarkastella normalisoinnin, stigmatisoinnin ja toisaalta turvallisuuden kautta. Seksityöntekijät kohtaavat edelleen voimakasta stigmaa, jolla on vaikutusta seksityöntekijöiden sosiaaliseen asemaan, työoloihin, turvallisuuteen sekä mahdollisuuksiin siirtyä muille aloille. Monet vastustavat seksityötä, koska seksityö voi altistaa ihmiskaupalle, erilaiselle hyväksikäytölle sekä väkivallalle. Toisaalta turvallinen ja säännelty työympäristö vähentäisi hyväksikäytön riskejä seksityössä.

 

Nykylainsäädännön valossa on myös tärkeää tukea seksityöntekijöitä, oli työ itse valittu tai ei. Seksityöntekijöiden tukemisessa oleellista on heidän oikeuksiensa, turvallisuutensa ja hyvinvointinsa edistäminen. On tärkeää, että on tarjolla oikeudellista tukea, terveys- ja sosiaalipalveluita sekä työllisyyspalveluita, mikäli seksityötä tekevä haluaa vaihtaa alaa.

 

Oleellista seksityökeskustelussa on, että työstä ja työhön liittyvistä asioista kysytään seksityöntekijöiltä itseltään sekä tarkastellaan asiaa avoimesti erilaisista tulokulmista. On oleellista vähentää stigmaa, jotta seksityöntekijät voivat tarvittaessa hakea apua ja tukea ilman pelkoa syrjinnästä. Seksityökeskustelussa tärkeää on paitsi sääntelyn kehittäminen, myös inhimillisen kohtelun ja itsemääräämisoikeuden varmistaminen.

 

Naisasialiitto Unioni haluaa jatkaa keskustelua tästä aiheesta ja kuulee erilaisia näkökulmia. 

 

Henna Niiranen
Kirjoittaja on Naisasialiitto Unionin hallituksen jäsen, VTM ja sosiaalityöntekijä.