Ensimmäinen muistikuvani Afganistanista liittyy uutiskuviin 1990-luvulta. Muistan kuulleeni Taleban-liikkeen hirmuhallinnosta, josta erityisesti ovat jääneet mieleen järkyttävät raportit urheilustadioneilla tapahtuneista julkisista teloituksista.

 

Vuosikymmeniä myöhemmin, 2017–2018, päädyin itse töihin maan pääkaupunkiin Kabuliin. Työskentelin Kabulissa YK:n kehitysohjelma UNDP:n ja Maailman Terveysjärjestö WHO:n palveluksessa.

 

Vaikka elimme konfliktin keskellä ja turvallisuustilanne oli tuolloin heikkenevä, monet kehitysmittarit olivat menneet joka tapauksessa huimasti eteenpäin 2000-luvun alun jälkeen. Elinajan odote nousi, naiset ja tytöt pääsivät yhä useammin kouluun ja töihin, ja äitiyskuolleisuus oli puolittunut kahdessa vuosikymmenessä. Kehitys ei ollut ihmettä – se oli kansainvälisen tuen, naisten koulutuksen ja terveydenhuollon systemaattisen rakentamisen tulosta.

 

Kun Taleban-hallinto valtasi Kabulin vuonna 2021, seurasin uutisia kauhulla. Ajattelin tietäväni, mitä muutos tarkoittaisi.

 

Naiset tapetaan hitaasti ilman aseita

 

Talebanin hallinnon todellisuus on ollut vielä kammottavampi kuin pahimmat kauhukuvani. Viidettä vuotta vallassa oleva Taleban on aloittanut teloitukset stadioneilla uudelleen. Mutta Talebanin ei tarvitse tappaa afganistanilaisia naisia ainoastaan stadioneilla. Se tappaa heidät hitaasti politiikallaan.

 

Vuodesta 2021 lähtien Taleban on antanut yli 70 asetusta, jotka rajoittavat naisten ja tyttöjen elämää. Tytöiltä kiellettiin ensin yläkoulun käynti, sitten yliopisto. Myöhemmin naisilta kiellettiin useimmat ammatit. Vuoden 2024 lopulla Taleban kielsi naisia opiskelemasta myös lääketieteellisille aloille, mm. kätilöiksi ja sairaanhoitajiksi – ammateissa, joiden varassa naisten elämä kirjaimellisesti riippuu. Jo ennen Talebanin valtaan nousua naisilla oli erityisen tärkeä rooli naisten ja lasten terveydenhuollon toteutumisessa. Esimerkiksi poliorokotusohjelma, jossa työskentelin, ei olisi onnistunut työssään ilman naispuolisia työntekijöitä. Nykyisessä tilanteessa, jossa naisten elämä on entistä rajatumpaa, hoitoon pääsy voi olla mahdotonta, mikäli terveydenhuollossa ei työskentele naisia ja miespuolisten lääkärien ja hoitajien oikeutta hoitaa naisia on rajoitettu.

 

Seuraukset ovat mitattavissa: Afganistanin äitiyskuolleisuus on jälleen kääntynyt nousuun sen jälkeen, kun se vuosikymmeniä laski. YK:n arvion mukaan maassa kuolee synnytyksen yhteydessä 638 äitiä jokaista 100 000 syntymää kohden. Yksi nainen noin kahden tunnin välein. Todellinen luku saattaa olla tätäkin korkeampi.  

 

Kun naisia on kielletty kouluttautumasta terveydenhuollon ammatteihin ja mieslääkärit eivät Talebanin sääntöjen mukaan saa hoitaa naisia ilman miessaattajaa, naispuoliset kätilöt ja sairaanhoitajat ovat juuri niitä ihmisiä, joita tarvittaisiin – ja joita ei enää kouluteta.

 

Terveysongelmat eivät rajoitu synnytyksiin. Tutkijat ovat dokumentoineet, kuinka naisten henkinen terveys on romahtanut eristäytymisen, liikkumisvapauden rajoittamisen ja mahdollisuuksien täydellisen kaventumisen seurauksena. 

 

Afganistan on yksi harvoista maista maailmassa, joissa naiset tekevät enemmän itsemurhia kuin miehet – noin 80 prosenttia maan itsemurhayrityksistä on naisten tekemiä, mikä on täysin päinvastainen suhde verrattuna globaaliin keskiarvoon. Talebanin paluun jälkeen itsemurhat ja itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet dramaattisesti. 

 

UN Women raportoi syyskuussa 2024, että 68% prosenttia afganistanilaisista naisista ja -tytöistä arvioi oman mielenterveytensä ”huonoksi” tai ”erittäin huonoksi”. 80% tunsi ainakin yhden naisen tai tytön, joka oli yrittänyt itsemurhaa. 

 

Myös nälkä kylvää kuolemaa Afganistanissa ja Maailman ruokaohjelma WFP on varoittanut, että se iskee naisiin ja lapsiin ankarimmin. Yli 14 miljoonaa afganistanilaista – yli kolmannes väestöstä – kärsii akuutista ruokaturvattomuudesta ja yli 5 miljoonaa imettävää tai raskaana olevaa naista ja lasta on aliravittuja. Maaseudun kotitalouksista peräti 95 prosenttia kärsii kohtalaisesta tai vakavasta nälästä. 

 

Talebanin talouspolitiikka, kansainväliset pakotteet Talebania vastaan ja humanitaarisen avun romahtaminen ovat yhdessä luoneet tämän katastrofin. 

 

Arjen apartheid

 

Naiset eivät Talebanin Afganistanissa saa hakeutua hoitoon ilman miessaattajaa. He eivät saa tehdä töitä useimmissa ammateissa. He eivät saa opiskella yläkoulussa tai yliopistossa. He eivät saa liikkua vapaasti kotinsa ulkopuolella. He eivät saa puhua julkisesti tai kuulua millään tavalla vieraiden miesten kuullen. 

 

Tammikuussa 2026 voimaan tullut uusi rikoslaki on vienyt tilannetta entistä synkemmäksi. Laki sallii aviomiehen käytännössä pahoinpidellä vaimoaan oman harkintansa mukaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on rangaistavaa ainoastaan tapauksissa, joissa naisella on murtuneita luita tai näkyviä vammoja. Laki estää myös naisia hakemasta oikeutta tai turvaa sukulaisiltaan ilman aviomiehen lupaa. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk kutsui nyky-Afganistania ”ihmisoikeuksien hautausmaaksi”.

 

Uskonnollinen poliisi valvoo sääntöjä kaduilla ja kodeissa. Kesäkuussa 2026 Heratissa on raportoitu laajasta operaatiosta, jossa kymmeniä naisia pidätettiin pukukoodin rikkomisesta.  

 

Lapsiavioliitot ovat yleistyneet sen jälkeen, kun tytöiltä kiellettiin koulutus. Ennen Talebanin ensimmäistä hallintoa lapsiavioliittojen yleisyys oli 62 prosenttia, mutta vuoteen 2016 mennessä se oli saatu laskemaan 33 prosenttiin. UN Womenin mukaan lapsiavioliittojen määrä on kasvanut noin 25 prosenttia Talebanin valtaannousun jälkeen, ja kehityssuunta on selvästi paheneva. Logiikka on julma: kun tyttärellä ei ole mahdollisuutta opiskella tai tehdä töitä, hän on perheelle taloudellinen taakka – ja avioliitto konkreettinen helpotus köyhyyteen. 

 

Toukokuussa 2026 Taleban julkaisi asetuksen, joka ei aseta lainkaan alaikärajaa avioliitolle. Amnesty International arvioi, että asetus ”institutionalisoi ja normalisoi lapsiavioliitot” ja riistää naisilta ja tytöiltä kaiken päätösvallan avioliitosta. 

 

Tiannetta on kuvailtu sukupuoliapartheidiksi, termillä, joka rinnastaa afganistanilaisten naisten aseman eteläafrikkalaisen rotuerottelun uhrien asemaan. Naisten poissulkeminen koulutuksesta, terveydenhoidosta, taloudesta ja julkisesta elämästä on järjestelmällinen ihmisoikeusrikkomus.

 

EU suunnittelee yhteistyötä talebanin kanssa 

 

Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) myönsi heinäkuussa 2025 pidätysmääräykset Talebanin ylimmälle johtajalle Haibatullah Akhundzadalle ja korkeimman oikeuden presidentille Abdul Hakim Haqqanille. Syyte koskee ihmisyyttä vastaan tehtyjä rikoksia – erityisesti naisten ja tyttöjen sekä heidän asemaansa puolustavien henkilöiden järjestelmällistä vainoa sukupuolen ja poliittisten mielipiteiden perusteella. 

 

Samanaikaisesti ICC:n pidätysmääräysten kanssa Euroopan komissio on ottanut yhteyttä Taleban-hallintoon kartoittaakseen mahdollisuutta palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita afgaaneja. 20 EU-jäsenvaltiota, Suomi mukaan lukien, allekirjoitti lokakuussa 2025 kirjeen, jossa vaadittiin komissiota tehostamaan afganistanilaisten palautusjärjestelyjä, mukaan lukien yhteistyö Taleban-hallinnon kanssa.

 

Mediatietojen mukaan komissio on jo ollut yhteydessä Talebaniin, ja Brysselissä on suunniteltu tapaamista. Talebanin johtajilla on ICC:n pidätysmääräykset ja heitä vastaan on asetettu myös EU:n pakotteet, mutta silti heidän hallintoonsa ollaan ottamassa yhteyttä palauttamisneuvottelujen edistämiseksi. Tilanteessa, jossa turvallista palautusta Afganistaniin ei ole olemassa. YK:n viime vuonna julkaistu raportti kertoi, että Afganistaniin pakkopalautetut ovat joutuneet vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi kidutuksesta pidätyksiin ja pahoinpitelyihin. 

 

YK:n ihmisoikeuselin kehotti maaliskuussa 2026 kaikkia jäsenvaltioita keskeyttämään Afganistanilaisten pakkopalautukset, varoittaen että palautetut kohtaavat todellisen vaaran vainosta, kidutuksesta tai muusta vakavasta haitasta. 

 

Suomi on historiallisesti ollut ihmisoikeuksien, naisten oikeuksien ja kansainvälisen oikeuden puolestapuhuja. Nyt se allekirjoittaa kirjeen, joka antaa poliittista vihreää valoa neuvotteluille tällaisen hallinnon kanssa, jonka johtajilla on kansainvälisen rikostuomioistuimen pidätysmääräykset.

 

Suomen on aika toimia oikein

 

Afganistanin naisten ja tyttöjen tilanne ei ole kriisi, johon voidaan suhtautua neutraalisti. Nyt on tehtävä selkeä poliittinen valinta: haluammeko vahvistaa järjestelmää, joka polkee ihmisoikeuksia, pitää naiset vangittuina ja asettaa heidät hengenvaaraan, vai toimimmeko me määrätietoisesti ja johdonmukaisesti ihmisoikeuksien puolesta.  

 

Nyt kehotan Suomen hallitusta seuraaviin toimenpiteisiin: 

 

1. Suomi ei saa legitimoida Taleban-hallintoa palautusjärjestelyillä.
2. Suomen tulee tehdä järjestelmällistä työtä afganistanilaisten naisten tilanteen käsittelemiseksi rikoksena ihmisyyttä vastaan. Suomen tulee ihmisoikeuspolitiikassaan edistää sitä, että kansainvälinen yhteisö tunnustaa sukupuoliapartheidin kansainvälisessä oikeudessa rikoksena.  
3. Suomen on nostettava afganistanilaisia koskevia suojelustandardeja, ei laskettava niitä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ylläpitää edelleen suositusta olla palauttamatta afgaaneja. Suomen turvapaikkakäytäntöjen tulee heijastaa tätä todellisuutta.
4. Suomi ei saa leikata humanitaarista apua Afganistaniin. Esimerkiksi terveyskeskusten sulkeminen ja ruoka-avun puutteellisuus kansainvälisen rahoituksen supistuessa on suoraan yhteydessä kuoleviin äiteihin ja aliravittuihin lapsiin. Suomen kehitysyhteistyörahoituksessa on turvattava humanitaarisen avun taso niille afganistanilaisille järjestöille, jotka voivat toimia Talebanin Afganistanissa. 
5. Suomen on tuettava afganistanilaisten naisten omaa ääntä ja heidän johtamiaan järjestöjä. Afganistanilaiset naiset järjestäytyvät maanpaossa, dokumentoivat rikkomuksia ja vaativat oikeuksiaan. Suomalainen kehitys- ja ihmisoikeuspolitiikka voi tukea tätä työtä konkreettisesti. 

 

Tuuli Hongisto

Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja