Tulva uudistuu ja päätoimittaja Tero Kartastenpää aloittaa

Feministinen aikakauslehti Tulva uudistuu. Uudeksi päätoimittajaksi on valittu toimittaja Tero Kartastenpää, joka toimii uudistuksen vetäjänä.

”Tulva kertoo vastauksen kysymykseen: mitä on feminismi?” Kartastenpää sanoo.

Marraskuussa 2016 ilmestyy tuplanumero, jonka sisältö on suunnattu kaikille feminismistä kiinnostuneille lukijoille. Peloton, vahvasti yhteiskunnallinen aikakauslehti suhtautuu vakavasti asiaansa muttei itseensä. Lukijalle annetaan lupaus ihmisoikeuksien mukaisista arvoista, feministisestä sisällöstä ja laadukkaasta journalismista. Samalla lehti on poikkeuksellisen hieno design-esine, jonka ulkoasu muokataan entistä raikkaammaksi ja yllätyksellisemmäksi.

Toimitukseen kuuluvat lisäksi toimituspäällikkö, vuoden kaksi ensimmäistä numeroa päätoimittanut Erika-Evely ”Ee” Eisen, Aino-lehteäkin tekevä art director Viivi Prokofjev ja FAT-lehdessä aiemmin toiminut kuvatoimittaja Dora Dalila. Tämän lisäksi lehdellä on laaja joukko avustajia.

”Tulva panostaa entistä enemmän intersektionaalisuuteen eli erilaisten etuoikeuksien ja sorron tapojen tiedostamiseen”, toimituspäällikkö Eisen sanoo.

FM Kartastenpää (s. 1978) on helsinkiläinen journalisti, joka on muun muassa toiminut kansainvälisen FAT-taidelehden päätoimittajana, työskennellyt Aamulehdessä, Veli-lehdessä ja Kasino Creative Studiossa sekä kirjoittanut Imageen, Trendiin ja Helsingin Sanomiin. Kartastenpää toimii päätoimittajana nykyisen päätoimittajan Atlas Saarikosken vanhempainvapaan ajan.

Tulva on vuonna 2002 perustettu feministinen aikakauslehti, jota kustantaa Naisasialiitto Unioni ry. Tulva käsittelee ajankohtaisia ilmiöitä, politiikkaa ja kulttuuria feministisestä näkökulmasta. Paperilehti tavoittaa noin 9000 lukijaa. Tulvan verkkoversio ja feminististen tuotteiden nettikauppa löytyy osoitteesta www.tulva.fi.