Tunnista ja pöyristy – raskaussyrjintä

Palkkaamatta jättämistä. Perusteettomia määräaikaisuuksia (niitähän saa pian viljellä, eikä haittaa mitään, koska “vaikutukset kohdistuvat lähinnä naisiin”) ja niiden perusteettomia päättämisiä. Kysymättä muuttuvia työnkuvia. Organisaatiossa etenemisen pysähtymistä. 

 

Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on yleistä. Se on niin yleistä, että tasa-arvolaissa henki ja osin kirjainkin on tämä: jos työntekijän raskaus tai perhevapaiden tarve on työnantajalla tiedossa, työnantajan on pystyttävä osoittamaan, että työsuhteen muutos tai palkkaamatta jättäminen EI johdu näistä. Työntekijällä on oikeus asiasta kysyä. 

 

Vaikka epäily syrjinnästä syntyisi, se jätetään selvityksen mukaan useimmiten ilmoittamatta. Uskotaan, ettei ilmoittaminen johda mihinkään tai jopa vaikeuttaa asemaa työelämässä. Ehkä myös koetaan, että onhan syrjintä ymmärrettävääkin. Kuka tahansa voi eläytyä vaikka pienyrittäjän asemaan ja pohtia, kuinka tasa-arvoinen on varaa olla ja millaisia kuluja raskauden, vapaiden ja lasten hoitoon liittyvien potentiaalisten poissaolojen sijaistamisesta aiheutuu. 

 

Tämä ymmärtäväinen ajattelutapa tuntuu olevan maan tapa ja johtaa siihen, että syrjintä on syrjintää vain jos se on niin ilmeistä, että siitä jää kiinni.

 

Empatiaa ja tsemppiä

 

Propsit empatiasta työnantajia kohtaan, mutta ensinnäkin: työntekijä on aina heikommassa asemassa kuin työnantaja. Jälkimmäisen kohdalla kysymys on lopulta budjetoinnista ja järkevästä suunnittelusta. Työntekijä voi olla yllättäen pois monesta muustakin syystä, miksi juuri perheeseen liittyvät syyt olisivat sellaisia, joita on ok ennakoida ja siirtää riski työntekijälle itselleen?

 

Toiseksi: On yhteiskunnallisesti kovin laiskaa ajattelua nähdä raskaussyrjintä vain työntekijän ja -antajan välisenä asiana. Lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan rakentamisen pitäisi olla meidän kaikkien asia! Perhe siinä siirtää meidän, ihmis- ja yhteiskunnan horisonttia tulevaisuuteen, kymmenien vuosien päähän. Vaikka tehtävä on yleensä haluttu ja valittu, ei se ole aivan kevyt. Tsemppiä tarvitaan. 

 

Ehdotuksia heille, joita asia koskee (eli kaikille)

 

Työelämässä oleva: 

 

Hoksaa olevasi syrjintäuhan alainen. Tämä ei ole vain naisten asia, eikä ainoastaan lisääntymisikäisten asia. Kuka tahansa voi tarvita perhemyönteistä työelämää. Siirry seuraavaan kohtaan.

 

Syrjintäuhan alainen: 

 

Oleta reippaasti tasa-arvoa. Tarjoudu auttamaan organisaation rakentamista perhemyönteiseksi, siis vetovoimaiseksi ja elinvoimaiseksi “vaikka asia ei nyt itseäni koskekaan”. Pidä huolta, että kuulut ammattiliittoon. 

 

Syrjitty

 

Huomaa, pöyristy (koska oletit tasa-arvoa!), pidä ääntä. Oikeita osoitteita ovat työpaikan HR, luottamushenkilöt, ammattiliitto ja tasa-arvovaltuutetun toimisto. Varaudu siihen, että joku tai jotkut toteavat asian olevan vaikea viedä eteenpäin. Pöyristy siitäkin. 

 

Syrjityn läheinen: 

 

Myötäpöyristy. Mitä on tämä tunkkainen yritys eristää elämä ja työ? Tue henkisesti, kannusta tekemään ilmoitus ja selvittämään asia. 

 

Työnantaja:

 

Korjaa, jos mokaat. Ota yhteinen vastuu haltuun ja kanna sitä ylpeästi. Ratkaise sijaistus- ja järjestelyongelmia jo etukäteen hyödyntäen koko työyhteisön osaamista. Kysy, miten voit olla perhemyönteisempi. Erityisen noheva olet, jos vaikutat asiaan myös työnantajajärjestöissä. 

 

Viranomainen: 

 

Ymmärrä, millaisia muotoja raskaus- ja perhevapaasyrjintä voi saada. Epäile, tutki, pöyristy jämäkän hillitysti, auta löytämään ratkaisuja. 

 

Terveydenhuollon  työntekijä: 

 

Tunnista sinäkin syrjintä, jos siitä kuulet. Tsemppaa asiakasta ilmoittamaan asiasta (ks. yllä) ja tue häntä reippaan myötätuntoisella pöyristymiselläsi: “ei ole reilua!”. Nolostu siitä, että selvityksen mukaan juuri terveydenhuollolle kertominen ei yleensä johtanut yhtään mihinkään… tähän asti. 

 

Kansalainen ja poliitikko:

 

Tasatkaa perhevapaiden kustannuksia kaikkien kannettavaksi, myös miesvaltaisten alojen. Kun asia on yhteinen, poistuu “hankalat työntekijät ja löysässä hirressä pyristelevät työnantajat” -kahtiajako. On ok tsempata kaikkia osapuolia. 

 

Ja hei! 

 

Ihan kaikkien kannattaa mahdollisuuksien mukaan jakaa omat perhevapaansa entistä tasa-arvoisemmin, kannustaa siihen muitakin ja ylipäätään tukea isien pystyvyyttä ja osallisuutta perheissä. Jos tämä joskus lakkaisi olemasta enimmäkseen naisten asia. 

 

Karla Loppi

 

Kirjoittaja työskenteli asiantuntijana Naisasialiitto Unionin Tasa-arvoinen neuvola -hankkeessa, jota osarahoittaa Euroopan unioni.