Kantelu oikeusasiamiehelle poliisin ja syyttäjän toiminnasta
Seuraava teksti on toimitettu oikeusasiamiehelle 18.11.2025:
- Viranomainen, virkamies tai muu julkista tehtävää hoitava taho, jonka toimintaa arvostelette. *
Poliisi, syyttäjä
Miksi menettely tai päätös on mielestänne lainvastainen? Selostakaa tähän kenttään omin sanoin mitä, missä ja milloin on tapahtunut ja miksi pidätte toimintaa lainvastaisena.
Me Naisasialiitto Unionissa pidämme poliisin ja syyttäjän menettelyä naisiin kohdistuneissa herjaus- ja uhkaustapausten esitutkinnassa ja syyttämispäätöksissä riittämättöminä ja Valtakunnansyyttäjän ohjeiden vastaisena (https://syyttajalaitos.fi/vks-2016-5-esitutkinnan-rajoittaminen).
Mitä tapahtui? *
Monien poliitikkojen, toimittajien ja sosiaalisessa mediassa näkyvien henkilöiden toiminta kerää säännöllisesti asiattomia kommentteja, joista osa täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit ja osa laittoman uhkauksen tai kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit. Valtioneuvoston “Viha vallassa- tukimuksen (2019) sekä Tilastokeskuksen Tasa-arvobarometrin (2017) mukaan nuoret naiset ja rodullistetut saivat eniten vakavia uhkauksia. Esimerkiksi kansanedustajat Fatim Diarra, Bella Forsgren ja Nasima Razmyar ovat julkisesti kertoneet saavansa jatkuvasti niin loukkaavia kuin uhkaaviakin viestejä. Tällainen kommentointi on suurimmilta osin henkilöön, eikä heidän toimintaansa kohdistuvaa ja on luonteeltaan suurelta osin rasistista, naisvihamielistä ja seksuaalisella väkivallalla uhkailevaa tai fantasioivaa.
Esimerkiksi Johanna Vehkoon kunnianloukkausjutussa hän sai Korkeimman oikeuden vapauttavan päätöksen siksi, että pääpaino hänen kritiikissään oli Junes Lokan menettelyssä, eikä Lokan henkilössä. Menettelyn kritisointi kuuluu demokraattiseen järjestelmään ja voi kohdistua erityisesti poliitikkoihin. Sen sijaan henkilön ominaisuuksiin liittyvä kritiikki on luonteeltaan häirintää.
Meistä näyttää, että rikoksen tunnusmerkkien täyttymisestä huolimatta naisten ja vähemmistöjen tekemistä rikosilmoituksista tehdään useammin syyttämättäjättämispäätös ja miesten kunnia on arvokkaampaa kuin naisten.
Saatavilla oleva tutkimus viittaa samaan. Kristiina Koivukarin ja Sara Lehtilän tutkimuksessa ”Sattumaa vai yhtenäinen ja perusteltu päätöskäytäntö? – Esitutkinnan rajoittaminen vähäisyys- ja kustannusperusteilla kunnianloukkausrikosepäilyissä” havaittiin, että Poliisin esitutkintakäytännöt kunnianloukkausepäilyissä ovat pääosin sattumanvaraisia. Esitutkintaa ei aina toimiteta vakavammissa tapauksissa ja vähäisissä jutuissa se saatetaan toimittaa. Esitutkintapäätöksiä tehdään useissa tapauksissa puutteellisilla tiedoilla selvittämättä loukkauksen sisältöä, tapahtumia, niiden kontekstia ja teon asianomistajalle aiheuttamaa kärsimystä ja vahinkoa. Tällöin jää helposti tunnistamatta ja tutkimatta vakavampia loukkauksia ja esimerkiksi laajempia tai pidempään jatkuneita häirintätapauksia. Tutkimus osoitti myös, että rasismiin ja teon mahdolliseen rasistiseen motiiviin ei kiinnitetä huomiota esitutkintaa koskevissa päätöksissä eikä myöskään esitutkinnassa osapuolia kuulusteltaessa. Lisäksi tutkijat havaitsivat myös, että eri poliisilaitosten välillä on selviä eroja sen suhteen, kuinka suuri osa niiden tietoon tulleista kunnianloukkausepäilyistä tutkitaan vuosittain. Tutkimuksen mukaan yksi selittävä tekijä kirjaviin käytäntöihin on tulkinnanvarainen sääntely ja puutteellinen ohjeistus.
(https://journal.fi/oikeustiede-jurisprudentia/article/view/138189/86120).
Myös Helsingin Sanomat on havainnut käytyään läpi 867 kunnianloukkaustapausta vuosilta 2016-2018, että samankaltaisista loukkauksista toinen saattaa johtaa sakkoihin ja korvauksiin, kun taas toisen tutkinta lopetetaan kesken. Aineistosta selvisi, että miehiin kohdistetut seksirikosväitteet johtivat usein kunnianloukkaustuomioon, mutta huorittelua “ei syyttäjien päätösten mukaan tarvitse ottaa vakavasti, vaan kyse on vähäisestä kunnianloukkauksesta”. Tämä siitäkin huolimatta, että korkein oikeus linjasi vuonna 2005 ettei huorittelu ole vähäinen rikos, koska se kohdistuu sukupuoleen ja on siten syrjivää. Aineistosta kävi ilmi, että asianomistajien joukko muuttuu sitä miesvaltaisemmaksi, mitä pidemmälle prosessissa edetään. Syyttäjien rajoitus- ja syyttämättäjättämispäätöksissä 57 prosenttia on naisia. Sen sijaan käräjille vietyjen juttujen uhreista naisia on vain 43 prosenttia.
On syvästi ongelmallista, että samankaltaisten loukkaustapausten tutkinta ja syyttäminen on sattumanvaraista ja sukupuolittunutta. Samoin on hälyttävää, että poliisi ja syyttäjät eivät riittävässä määrin ymmärrä seksuaalisella väkivallalla uhkailun sukupuolittunutta merkitystä kohteelle tai ilmiön laajuutta ja yhteiskunnallista merkitystä. Lähes kaikilla naisilla on kokemuksia jonkinlaisesta rajojen rikkomisesta, ei-toivotuista kosketuksista tai vakavammista rikoksista, kuten raiskatuksi tulemisesta. Näihin liittyvät uhkaukset ovat omiaan herättämään muistoja ja tuntumaan konkreettisemmilta kuin muun tyyppiseen väkivaltaan liittyvät uhkaukset. Uhkaus siis näin voi tehokkaammin vaientaa uhrin ja saada hänet välttämään esimerkiksi politiikkaan osallistumista tai muita julkisia tehtäviä tai ammatteja.
Milloin? *
Esimerkkejä tällaisista tilanteista on runsaasti.
Tuoreimpana toimittaja Ida Erämaan tapaus, jossa häneen kohdistui erittäin runsas määrä asiattomia viestejä tilanteessa, jossa hän oli tehnyt työtään toimittajana Iltalehdessä ja kirjoittanut tekstin, joka liittyi Perussuomalaisiin ja mediaan. Tämä solvausten ja uhkausten ryöppy olisi voinut olla omiaan saamaan Erämaan vaihtamaan alaa tai vähintään valikoimaan aiheita jatkossa toisin. Tällaisena teot ovat demokratialle ja vapaalle tiedonvälitykselle vaaraksi. Katsomme, että tässä tapauksessa esitutkinnan rajoittamisen perusteet eivät ole olleet kohdallaan ja samoin katsoi myös Valtakunnansyyttäjä, joka on ottanut asian uudelleen ratkaistavaksi tapauksen.
Muita esimerkkejä tällaisista tapauksista ovat muun muassa ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmedin tapaus, jossa häntä oli solvattu verkkokeskustelussa. Tässä tapauksessa aluesyyttäjä ja poliisin tutkinnanjohtaja päättivät lopettaa tutkinnan, koska tapaus oli heidän mukaansa liian vähäinen. Vetoomusten jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä kuitenkin kumosi aluesyyttäjän päätöksen ja määräsi jutun uuteen syyteharkintaan. Lopputuloksena oli tuomio, kuten aiheellista olikin. Kuitenkin, meistä näyttää, että rikoksen tunnusmerkkien täyttymisestä huolimatta naisten ja vähemmistöjen tekemistä rikosilmoituksista tehdään useammin syyttämättäjättämispäätös. Tämä myös tekee vihapuheen kohtaamisesta raskaampaa niille, joihin sitä kohdistuu, sillä tämä on omiaan viestimään vihapuhetta kohtaaville, että toiminta on viranomaisen näkökulmasta hyväksyttävää.
Valtakunnansyyttäjän ohjeissa (10§) Esitutkinnan lopettaminen edellyttää lisäksi, ettei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan jatkamista.
Usein tämänkaltaisten tapausten esitutkinnan rajoittamista perustellaan rikoksen vähäisyydellä ja sillä, ettei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan jatkamista. Näin oli esimerkiksi Iltalehden toimittajan Ida Erämaan tapauksessa, jossa “syyttäjän mukaan tuntemattomien henkilöiden tutkintaan käytettävä aika, tutkinnan aiheuttamat kustannukset ja mahdollinen seuraamus olivat epäsuhteessa. Hän katsoi myös, ettei yksityinen tai yleinen etu vaatinut esitutkinnan jatkamista.” (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c09cfb0b-6032-4b9a-bba4-80f4c1de0ea9)
Kyse ei ole siis siitä, etteikö rikosta olisi välttämättä tapahtunut, vaan siitä, että resurssipulan takia tutkintaa ei jatketa.
Sukupuolittunut uhkailu ja solvaaminen kohdistuvat tutkitusti enemmän naisiin ja naisten, nuorten, vähemmistöön kuuluvien ja pienituloisten riski kohdata sekä vihapuhetta että seksuaalista häirintää on viisinkertainen miehiin verrattuna (Tasa-arvobarometri, 2017). Sukupuolittuneesti puoleen väestöstä kohdistuvaa rikoksen muotoa ei voida pitää yhteiskunnallisesti vähäisenä. Verkkohäirintää voidaan myös pitää Valtakunnansyyttäjän ohjeiden mukaisena uudenlaisena rikollisena ilmiönä, sillä internet ja sosiaalinen media mahdollistavat uhkaus- ja solvausviestien (joista osa on voinut tulla eri ihmisiltä ja osa generoidusti yhdeltä) kumuloitumisen tasolla, mikä on omiaan lamaannuttaa kohteen normaalin toiminnan. Tämän uudenmuotoisen häirinnän edessä ei voida vaatia paksunahkaisuutta, mikä myös puoltaa tapausten tutkimista ja syyttämistä.
Vuosia jatkuneet tutkimatta ja rankaisematta jääneet solvaukset luovat vahvan ennakkotapauksen törkypuheen laillisuudesta ja tekevät siitä tosiasiallisesti hyväksyttävää. Syyttämättäjättämisestä ilmoitetaan myös tekijälle, mikä lisää mielikuvaa siitä, että tällainen toiminta on laillista ja rohkaisemaan rikollisen toiminnan jatkoa.
Esitutkinnan rajoittamis- ja syyttämättäjättämispäätökset ovat omiaan lisäämään uhkailua ja solvaamista kokeneiden naisten turvattomuutta, sillä päätösten viesti on, että solvauksia ja häirintää tulee sietää, vaikka ei olisi julkisuuden henkilö. Tämä on jo johtanut vaaralliseen tilanteeseen, missä erityisesti nuoret ja vähemmistöihin kuuluvat naiset ovat jättäneet lähtemättä ehdolle vaaleissa. Esimerkiksi Kuntaliiton julkaisussa “Sietämisen rajat. Kunnallisten luottamushenkilöiden kokemuksia häirinnästä” kerrotaan, että tällaiset huonot kokemukset saavat osan välttämään ehdolle lähtemistä (2021). Niin ikään Kuntaliiton Kuntapäättäjäkyselyssä lähes puolet kuntapäättäjistä arvioi luottamushenkilöihin kohdistuvan häirinnän vaikuttavan halukkuuteen asettua ehdolle kuntavaaleissa (2021). Osa voi myös välttää toimimista yhteiskunnassa laajemminkin peläten asiattoman palautteen ryöppyjä ja itseensä ja jopa läheisiinsä kohdistuvia uhkailuja, vaikka kuinka perättömiäkin. Tällainen itsesensuuri on yleistyessään omiaan heikentämään demokratiaa ja osallisuutta yhteiskunnassa.
On myös yhteiskunnallisesti huolestuttavaa, että naiset eivät usein edes tee rikosilmoituksia itseensä kohdistuneista uhkauksista ja solvauksista, Viha vallassa: vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimuksessa 40% vihapuheesta ilmoittamattomista ilmoitti syyksi ilmoittamatta jättämiselleen sen, ettei uskonut, että asialle tehtävän mitään . Samoin 40% vihapuhetta kohdanneista ilmoittaa, että kokisivat hyödylliseksi poliisin tai oikeuslaitoksen tehokkaamman toiminnan vihapuhetapauksissa.
Tähän mennessä poliisi ei ole reagoinut rikosilmoituksiin millään tapaa, ei palannut minulle asiaan, ei kertonut tekivätkö jotain. Siitä jäi kokemus, että poliisille on turha ilmoittaa häirinnästä, vihapuheesta tai edes saamastani tappouhkauksesta, eli luottamushenkilöt ovat tällaisten kanssa yksin eikä viranomaisturvaa ole.
Tällainen on omiaan heikentämään luottamusta viranomaisiin ja arvioimaan, että ainoa tapa välttyä törkyviesteiltä on jättää julkiset tehtävät.
Viha vallassa -tutkimuksessa esitellään myös esimerkki tapauksesta, jossa henkilö on ilmoittanut saamistaan ikävistä puheluista poliisille ja poliisi oli asian hoitanut. Puhelut olivat loppuneet ja tilanne rauhoittunut. Poliisilla siis on mahdollisuus ratkoa näitä tilanteita ja turvata demokratiaa ja turvallisuutta myös vihapuheen osalta ainakin osassa tapauksia ilmeisen vähäisiäkin puuttumiskeinoja käyttäen.
- Oletteko kannellut tai valittanut asiasta jo muulle viranomaiselle? *
Mille viranomaiselle? *
Milloin? *
Onko asia jo ratkaistu? *
Emme Naisasialiitto Unionissa ole kannelleet muille viranomaisille. Tiedossamme on, että Journalistiliitto on kannellut Valtakunnansyyttäjälle Ida Erämaan tapauksesta ja tästä Valtakunnansyyttäjä on jo ratkaissut asian ja se on palauttanut asian käsittelyyn.