Millariikka Rytkönen on Vuoden Lyyti, elämäntyöpalkinto Eeva Kilvelle!

Naisasialiitto Unioni on päättänyt palkita ammattijärjestö Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen vuoden Lyytinä. Lyyti-arvonimi myönnetään vuosittain tunnustukseksi ansiokkaasta tasa-arvotyöstä.
Rytkönen on ajanut määrätietoisesti palkankorotuksia hoitajille. Naisvaltaista hoitotyötä pidetään usein kutsumusammattina, josta ei tarvitse maksaa kunnon palkkaa, ja tämä on näkynyt palkkakuoppana verrattuna miesvaltaisiin aloihin. Naisasialiitto Unioni toivoo, että naisvaltaisten alojen juhlapuheissa osakseen saama arvostus näkyy jatkossa myös parempana palkkauksena.
Rytkönen on onnistunut ajamaan hoitajien asiaa perinteisten neuvottelupöytien lisäksi myös sosiaalisessa mediassa. Tämä oli selkeästi havaittavissa myös Vuoden Lyyti -yleisöäänestyksessä, joka nyt järjestettiin ensimmäistä kertaa. Ääniä annettiin yli 4 600 ja Rytkönen oli kiistaton äänikuningatar. Muut ehdokkaat olivat toimittaja Johanna Vehkoo, kansanedustaja Eva Biaudet (r.), Espoon piispa Kaisamari Hintikka, THL:n tutkimuspäällikkö Shadia Rask ja kirjailija Eeva Kilpi.
Naisasialiitto Unioni nimittää Vuoden Lyytin Unionin edesmenneen aktiivin ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikaisen pääsihteerin Eeva-Liisa Tuomisen eli Lyytin muistoksi.
Lyyti nimettiin nyt 24. kerran. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet muun muassa ministeri Elisabeth Rehn, Suomen Kätilöliiton puheenjohtaja Katriina Bildjuschkin, Ruskeat Tytöt Media, muusikko Paula Vesala sekä kirkkoherra Marja-Sisko Aalto.
Naisasialiitto Unionin hallitus päätti tänä vuonna poikkeuksellisesti myöntää Vuoden Lyyti -arvonimen yhteydessä elämäntyöpalkinnon. Elämäntyöpalkinnolla syksyllä 130-vuotisjuhlapäiväänsä juhliva Unioni haluaa kiinnittää huomiota pitkäjänteisen tasa-arvotyön tärkeyteen. Palkinnon saa kirjailija Eeva Kilpi, joka on vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana kirjoittanut ansiokkaasti ja samaistuttavasti sukupuolittuneiden valtasuhteiden näkymisestä naisten arjessa.