Naisunioni on kauhuissaan Israelin hyökkäyksestä Rafahiin, suurin osa asukkaista on naisia ja lapsia

Israel on nyt tappanut gazalaisia siviilejä järjestelmällisesti yli neljän kuukauden ajan: tuhonnut YK:n tiloja, työntekijöitä, asuinalueita, sairaaloita, ambulansseja, toimittajia, kulttuurilaitoksia. Kehottanut siviilejä pakenemaan pommituksia ja sitten pommittanut turvallisiksi väittämiään alueita.

 

Tytöt ja naiset ovat aina haavoittuvaisimmassa asemassa kriiseissä ja aseellisissa konflikteissa. Gaza ei ole poikkeus: yli 28,000 ihmistä on jo tapettu Gazassa, joista suurin osa on naisia ja lapsia. 

 

Nyt Israel on iskemässä Rafahiin, Gazan eteläisimpään osaan, jossa on tällä hetkellä 1,4 miljoonaa ihmistä ja yli 600 000 lasta. 

 

”Gazassa on meneillään kansanmurha. Israelin sodankäynti ottaa vain julmempia kierteitä. Nyt on kysymys ihmisyyden rippeistä, kaikkien on toimittava”, varapuheenjohtajamme Merit Hietanen painottaa.

 

YK:n Kansainvälinen tuomioistuin on määrännyt Israelin lopettamaan kaiken sellaisen toiminnan, joka voisi johtaa kansanmurhaan. Mutta Israelin hyökkäys Rafahiin on räikeä viesti siitä, ettei valtio välitä tuomioistuimen välipäätöksestä lainkaan.

 

Poliittiset päättäjät ovat edelleen hampaattomia tuomitsemaan Israelia, koska Israel käyttää häikäilemättömästi poliittista valtaa. Kritiikkiä Netanjahun äärioikeistohallitusta kohtaan yritetään edelleen vaientaa väittämällä sitä antisemitismiksi. 

 

Kymmeniä tuhansia naisia, tyttöjä ja siviilejä on jo tapettu, vammautettu tai ajettu kodeistaan. Feministisenä järjestönä meidän on pakko vaatia tälle välitöntä loppua ja pysyvää tulitaukoa.

 

”Mitä Suomi tekee? Meidän aivan jokaisen on vaadittava valtioitamme saattamaan Israel vastuuseen teoistaan. Päättäjien täytyy vaatia välitöntä tulitaukoa, pysäyttää asekauppa ja asettaa pakotteet Israelille”, vetoaa Hietanen.