Saamelaisaktivisti Petra Laitille myönnettiin Naisasialiitto Unionin tasa-arvopalkinto

Naisasialiitto Unioni on päättänyt nimetä saamelaisaktivisti Petra Laitin Vuoden Lyytiksi. Arvonimi myönnetään vuosittain tunnustukseksi ansiokkaasta tasa-arvotyöstä. Lyyti-tunnustuksen lisäksi Unioni myöntää elämäntyöpalkinnon kirjailija Märta Tikkaselle.
Saamelaisaktivisti Petra Laiti on nimetty tänään Helsingissä Vuoden Lyytiksi. Naisasialiitto Unioni myöntää tunnustuksen vuosittain ansiokkaasta tasa-arvotyöstä. Vuoden Lyyti palkittiin jo 25. kerran.
Laiti oli yleisöäänestyksen suosikki. Moni häntä äänestänyt perusteli valintaansa sillä periksiantamattomalla työllä, jota Laiti on tehnyt saamelaisten oikeuksien puolesta vuosien ajan. Tänä keväänä hän piti ansioituneesti esillä saamelaisten kokemaa sortoa saamelaiskäräjälain puolesta kamppaillessaan. Laiti on omistautunut ihmisoikeuksien puolustamiselle kohtaamastaan vihapuheesta huolimatta, ja innostanut uusia tekijöitä aktivismiin.
”Naisunioni tukee saamelaisia taistossa itsemääräämisoikeuden puolesta. Feministeinä vaadimme, että Suomen valtio lopettaa yhden pitkäaikaisimmista ihmisoikeusloukkauksistaan, ja korjaa saamelaiskäräjälain saamelaisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi”, kertoo Merit Hietanen, Unionin varapuheenjohtaja.
Ehdokkaina palkinnon saajiksi olivat myös ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed, transoikeuksien puolustaja Tanja von Knorring, kirjailija Raisa Omaheimo, vammaisten naisten oikeuksien puolustaja Marja Pihnala, taideyhteisö UrbanApa sekä kirjailija Märta Tikkanen.
Naisasialiitto Unioni nimittää Vuoden Lyytin Unionin edesmenneen aktiivin ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikaisen pääsihteerin Eeva-Liisa Tuomisen eli Lyytin muistoksi.
Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet muun muassa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, ministeri Elisabeth Rehn, Ruskeat Tytöt Media, ja muusikko Paula Vesala.
Naisasialiitto Unionin hallitus päätti myöntää Vuoden Lyyti -arvonimen yhteydessä myös elämäntyöpalkinnon. Elämäntyöpalkinnolla Unioni haluaa kiinnittää huomiota pitkäjänteisen tasa-arvotyön tärkeyteen. Palkinnon saa lukuisia kertoja palkittu kirjailija Märta Tikkanen, joka on vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana käsitellyt teoksissaan usein naisten asemaa perheessä ja yhteiskunnassa.
Lisätiedot:
Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja Merit Hietanen
merit.hietanen@naisunioni.fi
Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa
040 7739632
eekku.aromaa@naisunioni.fi