Testamenttilahjoitus

Testamentilla voit läheistesi lisäksi muistaa sinulle tärkeitä asioita, kuten tasa-arvon edistämistä ja Naisasialiitto Unionin työtä. 

Naisasialiitto Unionin pitkäjänteistä toimintaa ovat yhdistyksen historian alusta, vuodesta 1892 asti kannatelleet jäsenten ja liikkeen tukijoiden tekemät testamenttilahjoitukset. Testamenttien avulla Unionille on kertynyt merkittävä omaisuus ja osaaminen sen kestävään hoitoon testamentin antajien toiveita kunnioittaen.

Testamenttilahjoitus on arvokas ja näkemyksellinen tapa tukea feminismiä. Kun sisällytät Naisasialiitto Unionin testamenttiisi, olet osa maailmaa muuttaneiden feministien jatkumoa ja mahdollistat työtämme!

Kaikenkokoisilla testamenttilahjoituksilla on suuri merkitys. Lämmin kiitos tuestasi!

Testamentin tekeminen ei ole vaikeata, mutta yleensä on suositeltavaa käyttää juristia apuna testamentin laadinnassa. Verkosta löytyy myös hyviä mallitestamentteja, joita voi käyttää, erityisesti, jos haluaa yksinkertaisen testamentin. Tärkeätä testamentin teossa on huolehtia, että sen todistaa kaksi esteetöntä (ei edunsaaja tai perillinen) todistajaa, jotka ovat yhtä aikaa paikalla. Todistajien ei tarvitse tietää testamentin tarkkaa sisältöä, mutta heidän on tiedettävä, että kyse on testamentista.

Voimme auttaa testamenttiasioissa, mutta Unionin ollessa edunsaajana emme voi toimia todistajina.

Pääsihteeri Eekku Aromaa
paasihteeri@naisunioni.fi
puh. 040 773 9632