Tuula Blomerus on Naisasialiitto Unionin Vuoden Lyyti 2021
Naisasialiitto Unioni on nimittänyt vuoden 2021 Lyytiksi Tuula Blomeruksen, joka toimii Romano Missio ry:n ylläpitämän romanilastenkodin Päiväkummun johtajana. Lyyti-arvonimi myönnetään vuosittain tunnustukseksi ansiokkaasta tasa-arvotyöstä.
Tuula Blomerus palkitaan pitkäjänteisestä ja uraauurtavasta työstään erityisesti romaninaisten oikeuksien puolesta. Urallaan Blomerus on muun muassa järjestänyt tukipalveluita väkivaltaa kokeneille romaninaisille ja auttanut vankilasta vapautuvia romaninaisia uuteen alkuun. Hän oli mukana perustamassa romaninaisten kohtaamispaikan Naisten Kulman Helsingin toimipistettä. Blomerus on myös tiettävästi ollut Rikosseuraamuslaitoksen ensimmäinen romanitaustainen työntekijä.
Romanierityisen työn lisäksi Blomerus on ollut mukana lisäämässä romanisensitiivisyyttä valtavirran palveluihin muun muassa Naisten Linjan materiaaleja työstämällä ja vapaaehtoisia kouluttamalla sekä turvakotien romanierityisten ohjeistusten päivittämisessä.
”Olen iloinen päästessäni palkitsemaan Tuula Blomeruksen, kansalaisvaikuttajan ja pitkän linjan yhteisötoimijan Lyyti-palkinnolla”, iloitsee Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra. Arvonimen saaja palkitaan Unionin perinteisessä kesäjuhlassa Villa Salinissa Helsingin Lauttasaaressa 19.8.2021.
”Olen saanut tehdä urani tärkeiden asioiden ja naiserityisten kysymysten äärellä. On ollut erityisen mahtavaa saada olla osana joukkoa osaajia ja tietäjiä, naisia, joista kaikki ovat asiantuntijoita omalla sarallaan. Mitään ei voi tehdä yksin. Tiimityöskentelyssä on se voima!” kertoo Tuula Blomerus.
Hän jatkaa: ”Olen saanut jättää jäljen omalla työlläni ja olla tietynlaisen ladun aukihiihtäjä. Roolimallina olen saanut tuoda tuulahduksen romanierityisyyttä ja sitä tavallisuutta, että me olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Olemme kaikki ihmisiä, kulttuuriin katsomatta.”
Naisasialiitto Unioni nimittää Vuoden Lyytin Unionin edesmenneen aktiivin ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikaisen pääsihteerin Eeva-Liisa Tuomisen eli Lyytin muistoksi.
Lyyti nimettiin nyt 23. kerran. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet muun muassa ministeri Elisabeth Rehn, Suomen Kätilöliiton puheenjohtaja Katriina Bildjuschkin, Ruskeat Tytöt Media, muusikko Paula Vesala sekä kirkkoherra Marja-Sisko Aalto.
Lisätiedot:
Eekku Aromaa
Pääsihteeri, Naisasialiitto Unioni ry
paasihteeri@naisunioni.fi
puh. 040 773 9632