Unionin jäsenistöltä vahva tuki esteettömiin tiloihin siirtymiselle
Naisasialiitto Unionin jäsenistö otti ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa 7.10. järjestön muuttoon virallisesti kantaa. Suuri valtaosa kannatti esteettömiin tiloihin siirtymistä.
Naisasialiitto Unioni järjesti ylimääräisen yleiskokouksen maanantaina 7.10.2024. Kokouksen aiheena oli Unionin muutto Helsingin Bulevardilla järjestön esteettömyyden vahvistamiseksi, mistä Unionin hallitus päätti kesällä 2024.
Aihe on puhuttanut jäsenistöä, sillä Unioni on omistanut Bulevardin arvohuoneiston 60 vuotta ja siellä on tehty pitkään merkittävää työtä tasa-arvon edistämiseksi Suomessa. Yhtä pitkään tila on kuitenkin sulkenut ulos eli syrjinyt feministejä, jotka eivät liikuntarajoitteiden vuoksi pääse tiloihin ja Unionin toimintaan.
Unioni järjesti ylimääräisen yhdistyksen kokouksen aiheesta jäsendemokratian vahvistamiseksi ja aiheesta nousseiden lisäkysymysten läpikäymiseksi. Kokouksessa jäsenistö otti asiaan virallisesti kantaa: yli sata jäsentä osallistui kokoukseen. 71 äänesti myynnin puolesta, 28 oli sitä vastaan, ja kaksi äänesti tyhjää.
“Unionin toimitilojen täytyy olla saavutettavat, järjestön talouden ja vaikuttamistyön edellytysten täytyy olla terveellä pohjalla, ja myös tulevaisuuden toimintakyky täytyy varmistaa. Esteettömyys ja syrjimättömyys ovat ihmisoikeuksia eli Unionin toiminnan ytimessä. Olen iloinen, että Unionin jäsenistö otti näin vahvasti kantaa ydinarvojemme puolesta ja varmistaa niin, että tulevaisuuden Unioni on entistä vaikuttavampi tasa-arvon ääni Suomessa”, Unionin varapuheenjohtaja Piia Lempiäinen muistuttaa.
Unionin hallitus päätti kesäkuussa, että Unionin on vuosien selvittämisen jälkeen aika tehdä saavutettavuudesta totta. Arvohuoneisto on nyt myynnissä täällä.
Lisätiedot:
Piia Lempiäinen, Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja
+358503685606
Kuvia Lempiäisestä median käyttöön, kuvaajan nimi Heidi Tirri mainittava. Kuvat täällä
Eekku Aromaa, Naisasialiitto Unionin pääsihteeri
040 7739632